• Puuelementtivalmistaja Lapwall ei näe merkkejä asuntorakentamisen elpymisestä − yhtiön tulos yli puolittui vuodentakaisesta

    Lapwallin liikevaihto oli viime vuonna 41,9 miljoonaa euroa, joka oli 20 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2022.
    Lapwall suunnittelee suurta investointia elementtituotantoon Pyhännälle.
    Lapwall suunnittelee suurta investointia elementtituotantoon Pyhännälle. Kuva: Pekka Fali
    Metsä|Rakentaminen ja remontointi
    7.2.202415:00
    Sami Suojanen

    Asuntorakentamisen nousua ei ole vielä näkyvissä. Näin arvioi puuelementtivalmistaja Lapwallin toimitusjohtaja Jarmo Pekkarinen yhtiön tulostiedotteessa.

    ”Rakennusliikkeiden valmiiksi rakennettuja asuntoja myydään pääosin pois syksyyn mennessä. Uusia asuntohankkeita käynnistyy todella vähän, joten ennusteiden mukaan tulevaisuudessa Suomessa on vastassa hetkellisesti asuntopula”; Pekkarinen toteaa tiedotteessa.

    Lapwallin tilauskanta viime vuoden lopussa oli 17,1 miljoonaa euroa. Se oli 1,5 miljoonaa enemmän kuin vuotta aiemmin. Tilauskantaa lihotti muun muassa yhtiön historian suurin sopimus, jonka se teki SRV:n kanssa Metsä Woodin Äänekosken Kerto LVL:n tehtaan kattoelementeistä. Sopimuksen arvo on 6,5 miljoonaa euroa.

    Pekkarisen mukaan uusien hankkeiden aloitusten ennakoidaan viivästyvän. Tämä koskee erityisesti yksikerrosseinäelementtejä.

    Lapwallin liikevaihto oli viime vuonna 41,9 miljoonaa euroa, joka oli 20 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2022. Yhtiön liikevoitto laski 59 prosenttia 3,2 miljoonaan euroon.

    Tilikauden voitto laski sekin yli 50 prosenttia ja oli 2,6 miljoonaa euroa. Yhtiön omavaraisuusaste parani 64,2 prosenttiin.

    Pekkarisen mukaan seinäelementtiliiketoiminta keskittyy voimakkaasti.

    ”Useat toimijat ovat lopettaneet eri syistä elementtien valmistuksen. Palatessamme normaaliin markkinatilanteeseen, arvioimme vapaana olevan kysynnän noin 40 miljoonaksi euroksi”; Pekkarinen arvioi.

    Yhtiö tiedotti joulukuussa suunnittelevansa Pyhännälle investointia, joka kolminkertaistaisi tehtaan tuotantokapasiteetin. Pekkarisen mukaan investointi laskisi osavalmistus- ja kokoonpanokustannuksia merkittävästi sekä parantaisi materiaalinkäytön tehokkuutta hyödyntämällä toimialan uusinta teknologiaa.

    Lisää aiheesta
    • Rakentaminen | Iloinen uutinen rakennusalalta: Puuelementtivalmistaja suunnittelee tehdasinvestointia, joka kolminkertaistaisi tuotannon

    • Julkisivuelementtien ja kattoelementtijärjestelmien kysynnän kasvu nosti LapWallin tilauskantaa. Kuva yhtiön Pyhännän tehtaalta.

      Rakentaminen | LapWallin tulos notkahti, mutta tilauskanta kasvoi

    • Finnlamellin muuttovalmis hirsitalo kuuluu Den Finlandin mallistoon. Asunto on valmistunut vuonna 2023.

      Rakentaminen | Pientalomarkkinoilla ajoissa sopeuttanut Den Finland on pärjännyt vaikeassakin markkinassa – myynyt yli 500 taloa syksyyn mennessä

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Työtila valmiina. Myös sähköistys ja valaitus piti uusia.

    Koneviesti | Vanha rehuvarasto muuttui koneistustilaksi – projektissa hyödynnettiin kierrätysmateriaaleja

    Tilaajalle
  • Koneviesti | Lukijan idea: Aurinkokeräimet seinälle, niin lumi ei haittaa

  • Pressuhallilla konekalustolle saatiin lisää säilytystilaa.

    Koneviesti | Pressuhalli tarjoaa nopeasti pystytettävää säilytystilaa koneille ja laitteille – hallin käyttöikä vaikuttaa lopulliseen neliöhintaan

    Tilaajalle