• Turvasovellus hälyttää läheisiä, jos metsänomistajasta ei kuulu mitään

    Ruotsalaisen Södran kehittämän sovelluksen tavoitteena on parantaa yksin metsässä puurtavien työturvallisuutta.
    Turvasovellus on saatavilla sekä ruotsiksi että englanniksi.
    Turvasovellus on saatavilla sekä ruotsiksi että englanniksi.  Kuva: Johanna Nilsson
    Metsä|Metsänhoito
    9.4.202609:00
    Anni-Sofia Hoppi

    Ruotsalainen metsäyhtiö Södra on kehittänyt metsänomistajien ja alan yrittäjien työturvallisuutta parantavan Tryggve-nimisen sovelluksen.

    Erityisen riskialtista on myrskypuiden korjaaminen yksin. Haastavammat työt olisi siksi hyvä jättää ammattilaiselle, mutta osa haluaa korjata tuhopuut pois saman tien riskeistä huolimatta.

    Metsänomistaja tai yrittäjä voi tällaisissa tilanteissa laittaa sovellukseen päälle ajastimen. Kun aika on kulunut loppuun, sovellus lähettää automaattisesti hälytyksen käyttäjän asettamille yhteyshenkilöille.

    Työn touhussa ajastimen sulkeminen voi helposti unohtua, vaikka sovellus lähettää muistutuksia ennen aikarajan umpeutumista. Hälytyksen voi kuitenkin perua jälkikäteen, jos kaikki on kunnossa.

    Jos taas metsätöiden tekijästä ei kuulu mitään, voi yhteyshenkilö jakaa metsätöiden tekijän sijainnin sovelluksen kautta suoraan hätäkeskukselle.

    Södra on kehittänyt sovellusta yhdessä metsänomistajien ja urakoitsijoidensa kanssa. Sovellusta voi metsätöiden lisäksi käyttää myös esimerkiksi kalastusreissuilla tai vaikkapa huonolla ajosäällä kotimatkan aikana.

    Sovelluksen voi ladata Google Playsta tai App Storesta sekä ruotsiksi että englanniksi.

    Lisää aiheesta
    • Metsätöissä työtahti tulee sovittaa oman kunnon ja taitojen mukaan. Liika kiire lisää vaaratilanteiden ja loukkaantumisen riskiä.

      Metsänhoito | Näin työskentelet turvallisesti metsässä – verkossa liikkuu paljon väärää tietoa

    • Maatilallakin on tärkeää huolehtia työturvallisuudesta esimerkiksi hankkimalla kunnollisia suojavarusteita.

      Politiikka | Lähes puolet kuolemaan johtaneista työtapaturmista maa- ja metsätaloudessa – turvallisuus on aika ottaa tosissaan

    • Metsänomistaja on velvollinen ottamaan myel-vakuutuksen, jos hän tekee metsätilallaan työtä vuodessa vähintään 4 605 euron arvosta.

      Metsänhoito | Metsänomistajalla on oltava tämä pakollinen vakuutus, jos tietyt ehdot täyttyvät

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Tryggve-sovellus
    työturvallisuus
    metsänomistaja
    Södra
    turvasovellus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla