• Puukauppa horroksessa – MTK korostaa leimikoiden tiukkaa kilpailuttamista

    Metsänhoitoyhdistysten kampanja varoittaa myymästä puita liian halvalla.
    Tilaajalle
    Kuitupuun hinnan lasku on yksi syy vaisusti käyvälle puukaupalle.
    Kuitupuun hinnan lasku on yksi syy vaisusti käyvälle puukaupalle. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Puukauppa
    10.5.202610:00
    Jarmo Palokallio

    Puukauppa on yleensä vilkastunut nousevilla hinnoilla kevään edetessä. Nyt niin ei ole käynyt, joten metsänhoitoyhdistykset varoittavat metsänomistajia myymästä puitaan liian halvalla.

    Puukauppoja on solmittu kevättalvella lähes kolmannesta hitaammin kuin vuosi sitten. Metsänomistajien intoa puunmyynteihin on vähentänyt etenkin kuitupuun heikko hintataso.

    Kuitupuusta on kevään kaupoissa maksettu noin kolmasosa vähemmän kuin viime kesän hintahuipuissa.

    Tukilla tilanne on toinen. Etenkin kuusitukin hinnat ovat nousseet jo viime vuoden tasolle.

    ”Puukauppaan löytyy siten kannusteita erityisesti järeämmistä kohteista”, toteaa tutkimuspäällikkö Kalle Karttunen MTK:n tiedotteessa.

    Samalla MTK muistuttaa metsänomistajia, että metsänhoidollisissa hakkuissa oikea-aikaisuus on hyvä pitää mielessä heikommankin hintatason vallitessa.

    ”Nyt alkaa olla jo kiire saada kohteita toteutukseen kesäkaudelle.”

    Kalle Karttunen

    MTK kannustaa metsänomistajia kilpailuttamaan leimikkonsa ja aloittamaan puukaupan valmistelut riittävän ajoissa. Nyt alkaa olla jo kiire saada kohteita toteutukseen tälle kesäkaudelle.

    ”Toisaalta puukauppojen hiljaisuudesta päätellen ja talouden ennusteita peilaten puukauppamahdollisuudet eivät ainakaan heikkene loppuvuotta kohden”, pohtii Karttunen.

    Kalle Karttusen mukaan puukauppamahdollisuudet eivät ainakaan heikkene loppuvuotta kohden.
    Kalle Karttusen mukaan puukauppamahdollisuudet eivät ainakaan heikkene loppuvuotta kohden. Kuva: Jarkko Sirkiä

    Esimerkiksi PTT:n tuoreen ennusteen mukaan puukaupassa on jo nähty pohjat. Puun nykyiseen hintaan PTT ennustaa lievää nousua.

    Kuitupuun koko vuoden keskihinnan PTT odottaa asettuvan 3–5 euroa nykyistä hintatasoa korkeammalla.

    Kuusitukilla ja koivulla hintojen merkittävämpää nousua saa odottaa ensi vuoteen. Mäntytukilla hieman nousuvaraa saattaa löytyä jo tämän vuoden puolella, tulkitsee MTK.

    MTK:n mukaan puukauppa käynnistyy helpoiten ja turvallisimmin metsänhoitoyhdistyksen puukauppapalveluita hyödyntäen. Samalla metsänomistaja välttää suoran kaupan riskit liian halvalla myymisestä.

    Metsänhoitoyhdistyksien puukauppapalveluissa on iso muutos tulossa. Entistä tärkeämmäksi nousee metsänomistajan päätöksenteon tukeminen sekä myyntikohteiden huolellinen valmistelu.

    Puukauppapalveluiden ytimenä säilyy puukauppojen kilpailutus.

    MTK:n mukaan metsänhoitoyhdistysten palveluiden kehittymisestä irtoaa merkittäviä hyötyjä myös puun ostajille.

    Lisää aiheesta
    • Puukauppa ei ole pelkkää rahantuloa, vaan siihen liittyy metsänhoitotöitä, joiden tekeminen vaatii omaa puurtamista tai palvelujen ostamista. Byrokratialtakaan ei välty.

      Metsänhoito | Puukaupasta piti tulla isot rahat, mutta suuri osa niistä upposikin kuluihin – mitä tapahtui?

      Tilaajalle
    • ”Puu on aina oikean hintaista siinä markkinahetkessä, kun kauppa syntyy”, Pietarinen kommentoi kysymystä puun hinnasta.

      Metsäteollisuus | Haastattelussa Stora Enson uusi puupomo: Suunnitelmia venäläisestä puusta “ei ole, eikä välttämättä tarvitsekaan olla”

      Tilaajalle
    • Pino-palveluun kootaan metsänhoitoyhdistysten välittämät leimikot ostajien nähtäville. Tekoälyllä tulee olemaan tässä rooli.

      Metsä | Tekoäly on kaikkialla, kohta myös puukaupoissa

      Tilaajalle
    • Puukauppa kiihtyi aavistuksen viime viikosta.

      Metsäteollisuus | Puun hinta viikolla 18: Tukin hinta jatkaa hienoista nousua

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    puukauppa
    MTK
    metsänhoitoyhdistys
    kuitupuu
    puun hinta
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Puukaupan jumiutuminen huolettaa yrittäjiä – mistä hakattavaa löytyy riittävästi ensi vuoden ensimmäiselle puoliskolle.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäteollisuudella sumuinen markkina – myös Teboil-pakoitteet vaikeuttavat urakoitsijoiden toimintaa

  • Koneviesti | Puukaupan korkeasuhdanne vuonna 2021 näkyy kantorahatulojen ennakkotilastoissa

  • Koneviesti | Metsäalan tapahtuma Proforest järjestetään vapun jälkeen