Haastattelussa Stora Enson uusi puupomo: Suunnitelmia venäläisestä puusta “ei ole, eikä välttämättä tarvitsekaan olla”

Jarkko Pietarinen aloitti vuodenvaihteessa Stora Enson Pohjoismaiden ja Baltian puunhankinnan johtajana.

Myrskyisillä maailmanmarkkinoilla toimivan metsäyhtiön johdossa eletään kahdessa eri rytmissä. Toisella puolella, yhtiön lopputuotteiden parissa, markkina voi muuttua nopeasti kriisien ja kysynnän tahdissa.

“Mutta puunhankinnan puolella kellotaajuus on rauhallisempi”, Pietarinen kuvailee.

Puunhankinnan johtajan vastuulla on huolehtia siitä, että teollisuus saa tarvitsemansa raaka-aineen ajallaan ja maailman ailahteluista riippumatta. Suunnitelmia tehdään parinkin vuoden päähän ja isolla porukalla: Stora Enson puunhankinnassa työskentelee Pohjoismaissa ja Baltiassa yhteensä noin 1 200 henkeä.

“Ihmisten johtaminen korostuu kyllä entistä enemmän”, Pietarinen arvioi uutta tehtäväänsä.

Joensuun Uimaharjun sahalla tehdystä opiskeluharjoittelusta alkanut uraputki on pitänyt hänet yhtiössä vuodesta 1996. Toimiston slangilla pitkä työura on oikeuttanut nimitykseen lifer.

Parhaat johtajan oppinsa Pietarinen kertoo saaneensa paperiliiketoiminnan johtotehtävissä. Kuva: Jaana Kankaanpää

Ennen nykyistä tehtäväänsä Pietarinen on työskennellyt muun muassa sellun myynnissä ja paperiliiketoiminnan johtotehtävissä. Juuri paperipuolelta hän kertoo saaneensa tärkeimmät opit johtamisesta.

”Itsekin ajoittain ihmettelimme sitä, miten hyvä henki tiimissä saatiin pidettyä, vaikka pakon edessä jouduimme tekemään vaikeita valintoja.”

Paperiliiketoiminta koki tuolloin rakennemuutoksen ja kysynnän laskun. Työtä jouduttiin sopeuttamaan, mutta samalla henkilöstö piti saada pysymään mukana muutoksessa.

Pietarisen mukaan muutosjohtamisen perusasetelma toistuu nyt toisessa muodossa. Raaka-aineen virta pitää varmistaa, vaikka ympärillä vaihtelevat sekä markkina että mieliala.

Stora Enson uudehko pääkonttori Helsingissä. Kuva: Jaana Kankaanpää

Yksityismetsien puukauppa hiljeni viime vuoden toisella puoliskolla selvästi edellisvuoden loppupuoleen verrattuna. Kevättalvella 2026 markkina Pietarisen mukaan hieman piristyi.

“Puuta on saatu riittävästi, mutta toki toivoisimme, että myyjien aktiivisuus vahvistuisi edelleen.”

Vähäisempiä myyntihaluja on perusteltu hintatason laskulla. Pietarinen ei ota mustavalkoista kantaa puun hintaan.

“En lähtisi sanomaan, onko suomalainen puu liian kallista tai liian halpaa. Se on aina oikean hintaista siinä markkinahetkessä, kun kauppa syntyy.”

Hintapuhe kytkeytyy helposti myös siihen, miten markkinan tietoja pitäisi avata. Osa toimijoista on toivonut, että toteutuneista puukaupoista julkaistaisiin nykyistä yksityiskohtaisempia hintatietoja. Pietarinen ei pidä sitä tarpeellisena.

“Luonnonvarakeskuksen tilastoitu hintadata tulee viikoittain ja puutavaralajeittain, joten en näe kauppakohtaisille julkisille hintatiedoille erityistä tarvetta.”

Stora Enson Enocellin tehdas Joensuus Uimaharjussa oli jo Pietarisen lapsuudessa läsnä. Isäkin teki pitkän uran Ensolla. Kuva: Lari Lievonen

Suunnitelmallisen puunhankinnan yllätykset tulevat usein muualta kuin hinnoista. Esimerkiksi luonnontuhot voivat muuttaa tilannetta nopeasti. Suomesta on viime vuosina seurattu Euroopan hyönteistuhojen seurauksia huolestuneena.

“Keski-Euroopassa kirjanpainaja- ja hyönteistuhot lisäsivät kuusitukin tarjontaa usean vuoden ajan. Siellä teollisuus alkoi paikoin laskea ison tarjonnan varaan ja nyt tuhojen vähennyttyä tilanne on päässyt yllättämään.”

Suomessa vastaavaa kehitystä ei ole nähty, mutta ilmiötä seurataan tarkasti. Pietarisen mukaan Stora Enso on yrittänyt vahvistaa kykyään havaita mahdollisia tuhoja nykyistäkin aiemmin.

Yhtiö hyödyntää Etelä- ja Itä-Suomessa metsädataan perustuvaa tekoälymallinnusta, jonka avulla voidaan tunnistaa tuhoalueita ja ottaa yhteyttä metsänomistajiin.

“Otamme tarvittaessa yhteyttä metsänomistajiin, kerromme tilanteesta ja tarjoamme neuvontapalveluita.”

Tulevaisuuteen on yritettävä varautua metsän lisäksi markkinoilla. Eteläisemmissä maissa tuotettu lyhytkuituinen eukalyptussellu on edullista, ja sen runsas tarjonta on lisännyt puhetta siitä, kuinka pitkälle se voi korvata pohjoisten metsien pitkäkuituista sellua. Pietarinen ei usko täydelliseen korvautumiseen.

“Kestävissä kuluttajapakkauksissa havusellulla on jatkossakin tärkeä rooli.”

Näkemys sopii yhtiölle, joka painottaa pakkausliiketoimintaa, vaikkakin myös Stora Enso tuo tarpeisiinsa lyhytkuituista sellua.

Toimistolla Pietarista voidaan pitkän, samassa yhtiössä vietetyn uran takia kutsua termillä lifer. Kuva: undefined

Puun alkuperästä puhuttaessa myös venäläisen puun palaaminen Suomen markkinoille nousee esiin. Pietarisen vastaus siihen on selkeä.

“Sellaisia suunnitelmia ei ole, eikä välttämättä tarvitsekaan olla.”

Hänen mukaansa tuotanto on jo sopeutettu nykyiseen tilanteeseen, kotimaista puuta hankitaan aktiivisesti ja lisäpuuta voidaan tarvittaessa hakea muista EU-maista. Venäläisen puun paluu ei näyttäydy ajankohtaisena.

Lopulta Pietarinen palaa suomalaiseen, yksittäiseen metsänomistajaan.

Hän omistaa veljensä kanssa 24 hehtaarin metsätilan Pohjois-Karjalassa. Tilan osti veljesten isoisä, ja paikalla käydään edelleen aktiivisesti. Vaikka Pietarinen asuu nykyisin Tuusulassa, yhteys Pohjois-Karjalaan on säilynyt.

Hän ei ota kantaa poliittisiin kiistoihin hakkuutasoista tai hiilinieluista, mutta yhden asian hän nostaa esiin.

“Metsänomistajalla tulee olla mahdollisuus miettiä, mitä hän omaisuudelleen tekee.”

Se liittyy myös siihen, miten metsänhoidosta ja puun käytöstä puhutaan julkisuudessa. Pietarisen mukaan talousmetsän hoitoa ei pitäisi asettaa lähtökohtaisesti epäilyksenalaiseksi.

“Toivon, etteivät metsänomistajat koe tekevänsä mitään väärää, kun he hoitavat metsiään myös talousmielessä.”

Pohjois-Karjalassa metsätöihin osallistuu yhä myös Pietarisen isä, joka teki pitkän uran Ensolla, muun muassa Lieksan piiripäällikkönä.

“Isä on 85-vuotias, mutta hän on edelleen niin energinen, että metsätöissä saa itse jopa vähän väistyä.”

Pietarisen oma ura ei kuitenkaan ollut itsestään selvä jatko isän työlle.

”Nuorena Uimaharjussa saatoin ajatella, että sinne en ainakaan mene”, Pietarinen naurahtaa.

Toisin kävi. Nyt hänellä on itselläänkin kaksi poikaa, jotka ovat muuttaneet kotoa pois opiskelemaan. Uravalintoja ei ole heillekään kotoa käsketty.

”Mutta tottumista on ollut nyt kun jäimme vaimon kanssa kotiin kaksin.”