• Halu suojella raakkuja avasi kukkaronnyörit – iso lahjoitus mahdollisti metsäkaupat Hyrynsalmella

    Luonnonperintösäätiö sai raakkumetsän hankintaan 25 000 suuruisen täsmälahjoituksen.
    Säätiö nimeää uuden suojelualueensa Lietejoen helmeksi.
    Säätiö nimeää uuden suojelualueensa Lietejoen helmeksi. Kuva: Petri Haapala
    Metsä|Ympäristö
    7.2.202515:00
    Suvi Jylhänlehto

    Luonnonperintösäätiö on ostanut Kainuun Hyrynsalmelta suojeluun reilun 14 hehtaarin metsän, jonka pohjoispuolen halki virtaa Lietejoki.

    Nimestään huolimatta kirkasvetisessä joessa elää erittäin uhanalaisia raakkuja eli jokihelmisimpukoita. Raakkujen lisäksi Lietejoen vesissä on muun muassa harjuksia ja taimenia, säätiö kertoo tiedotteessa.

    Joen pohjoispuolella sadan metrin päässä alkaa laajuudeltaan 645 hehtaarin suuruinen Vorlokin Natura-alue.

    Etelärannan kuusivaltainen metsä on arvioiden mukaan 130–135-vuotiasta. Pohjoispuolella kasvaa 80–105-vuotiasta sekametsää. Lisäksi alueeseen sisältyy tulvaniittyä, tulvametsää, korpea ja rämettä.

    ”Nämä Pilkan Lietejoen nimellä kulkeneet joenvarsipalstat kuuluivat aikoinaan Pilkkamäen tilaan. Tähänastinen omistajasuku on pitänyt huolta, että jokea ja sen eliöstöä suojaa riittävän leveä metsäinen suojavyöhyke”, Luonnonperintösäätiön suojelupäällikkö Petri Haapala iloitsee.

    Luonnonperintösäätiö sai raakkumetsän hankintaan 25 000 suuruisen täsmälahjoituksen. Säätiö nimeää uuden suojelualueensa Lietejoen helmeksi.

    Raakkumetsäkeräys on houkutellut muun muassa kulttuuriväkeä mukaan. Keräys jatkuu edelleen.

    Lisää aiheesta
    • Piurukkanevan eteläosassa sijaitseva Piurukkajärvi on paikallisten suosima pilkki- ja virkistyskohde.

      Ympäristö | Luonnonperintösäätiön viidestuhannes hehtaari löytyi Oulaisista – paikallinen suku myi harvinaisen suuren palstan

    •  Lapin luonnonmetsät ovat tärkeitä turvapaikkoja pohjoisen karuihin oloihin sopeutuneille vanhan metsän lajeille.

      Luonto | Enontekiöön merkittävä Luonnonperintösäätiön suojelu- ja virkistysalue ‒ ”Enontekiöläisillä on suuri halu suojella sukujensa vanhoja metsiä”

    • Metsälaki suojaa metsässä virtaavaa puroa, mutta luontoarvojen turvaamiseksi sen lähialue on hyvä rauhoittaa laajemminkin esimerkiksi ympäristötukisopimuksella.

      Ympäristö | Vapaaehtoinen metsiensuojelu kaipaa rahaa ja volyymia – parissakymmenessä vuodessa suojeltu Lohjan kokoinen pläntti

      Tilaajalle
    • Raakku on erittäin uhanalaiseksi luokiteltu simpukka, joka saattaa elää jopa yli 200-vuotiaaksi.

      Luonto | Työryhmä selvittää raakun turvaamista metsätaloudessa: ”Metsäalan toimijat tarvitsevat viranomaisilta esiintymien rajat”

    • Raakkupuro voitaisiin mahdollisesti ylittää esimerkiksi ajosillan avulla. Kuva ennallistamistyömaalta Posiolta, jossa silta oli tehty kaivinkonetta varten.

      Metsänhoito | Viranomaiset välttävät raakkuesiintymien rajauspäätöksiä niiden työläyden vuoksi

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Luonnonperintösäätiö
    hyrynsalmi
    lietejoki
    raakku
    luonnonsuojelu
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä