

Hukkajoen raakkutuhon jälkimainingeissa metsäteollisuus toivoi, että raakkujen sijaintitiedot olisivat aiempaa helpommin saatavilla, jotta ne voitaisiin ottaa huomioon metsänkäsittelyn suunnittelussa.
Lokakuussa metsätalouden toimijoita, ympäristöhallinnon viranomaisia ja Suomen luonnonsuojeluliiton edustusta kokoontui keskustelemaan, miten raakkutuhon kaltaiset tapahtumat voitaisiin tulevaisuudessa estää.
Metsäteollisuus ry:n metsäjohtaja Karoliina Niemi kertoo, että lajitiedon saatavuus ei ole helpottunut. Yritykset ovat kuitenkin syksyn aikana aktiivisesti päivittäneet omia tietokantojaan lakiperusteista suojelua vaativien lajien esiintymätiedon osalta.
”Jokainen yritys pyytää tiedot itsenäisesti Lajitietokeskuksesta”, hän kertoo.
Niemen mukaan haasteena on, että lajeja koskevat tiedot ovat useissa eri aineistokokonaisuuksissa.
Suomen lajitietokeskus kerää ja yhdistää suomalaisen lajitiedon yhtenäiseksi ja avoimeksi kokonaisuudeksi.
Laji.fi:ssa kuka vain voi tutustua lajeihin ja niiden esiintymiseen, selata havaintoja suomalaisista lajitietokannoista sekä pitää kirjaa omista luontohavainnoista.
Suuri osa tiedosta on kaikille avointa, mutta myös käyttörajoitettua, niin sanottua sensitiivistä tietoa voi saada keskuksesta aineistopyynnön kautta.
Lajitietokeskusta kehittävät yhteistyössä eri ympäristö- ja luonnonvarahallinnon organisaatiot, luonnontieteelliset museot sekä kansalaistieteen toimijat.
Kehittämisestä vastaa Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus.
Metsäteollisuus ry vaati syyskuussa ympäristöhallintoa edistämään raakkuesiintymien rajaamista ja suojelemista. Sitä kautta maanomistajat voisivat saada niistä korvauksia valtiolta.
”Valitettavasti rajaus- ja suojelupäätöksiä ei ole tietojemme mukaan tullut, eikä sitä kautta korvauspäätöksiäkään”, Niemi harmittelee.
”Valitettavasti rajaus- ja suojelupäätöksiä ei ole tietojemme mukaan tullut, eikä sitä kautta korvauspäätöksiäkään.” Karoliina Niemi
Ympäristöministeriön (YM) luontoympäristöosaston ylijohtaja Tarja Haaranen kertoo, että YM ja maa- ja metsätalousministeriö (MMM) laativat ensi vuoden alkupuolella keskeisten viranomaistahojen kanssa esityksen siitä, miten lajitiedon kulkua ja tietojärjestelmiä voitaisiin kehittää.
”Tarkoitus on myös perustaa viranomaisten ja metsäsektorin toimijoiden yhteinen foorumi miettimään, miten toimintatapoja voidaan laajemmin kehittää ja yhtenäistää luonnonsuojelulain perusteella suojeltujen luontoarvojen turvaamiseksi metsätaloustoimien yhteydessä”, Haaranen toteaa.
MT:n pyynnöstä YM kävi läpi ely-keskuksittain, onko tiedossa olevista raakkuesiintymistä tehty rajauspäätöksiä, jotka mahdollistaisivat myös korvaukset maanomistajille.
Ainoastaan Pirkanmaalla on tiedossa kolme raakkuesiintymää, joista on jo aiemmin tehty yksi erityisesti suojellun lajin rajauspäätös. Kaksi muuta sijaitsevat Natura-alueella.
”Pirkanmaalla rajauspäätös ei liittynyt metsänkäyttöön, vaan se tehtiin ison tiehankkeen vuoksi”, ympäristöneuvos Esko Hyvärinen YM:stä kertoo.
Myös Varsinais-Suomessa tiedossa olevat raakkuesiintymät ovat Natura-alueella.
Muilla alueilla rajauspäätöksiä ei ole tehty tai raakkuesiintymiä ei ole tiedossa.
”Hukkajoen tapauksen jälkeen ely-keskuksissa varmasti harkitaan, onko tarvetta rajata esiintymiä. Ilman muuta sekin työkalu on olemassa.” Esko Hyvärinen
Hyvärisen mukaan aiemmin ely-keskuksissa ei ole koettu tarvetta rajata raakkuesiintymiä metsätalousmailla, sillä ne on voitu hakkuissa turvata muilla keinoilla.

Kainuun Hukkajoen tapauksessa raakkuesiintymä ja sen suojelustatus olivat tiedossa, mutta jokin prosessissa petti, kun tuhansia uhanalaisia simpukoita jäi metsäkoneen alle. Rikostutkinta asiasta on edelleen kesken.
”Hukkajoen tapauksen jälkeen ely-keskuksissa varmasti harkitaan, onko tarvetta rajata esiintymiä. Ilman muuta sekin työkalu on olemassa.”
Hyvärisen mukaan se on kuitenkin työläs prosessi, sillä se vaatii laajat maastokartoitukset.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
