
Metsäkoneurakointiin erikoistunut Metsä-Multia kertoi hiljattain ostaneensa Metsä-Häkkisen liiketoiminnan. Hieman sitä ennen yhtiö osti Metsäjokerin puunkorjuuliiketoiminnan.
Onko metsäkoneurakointi keskittymässä?
Alan toimialajärjestön Koneyrittäjien varatoimitusjohtaja Simo Jaakkola vastaa, että ala keskittyy jossain määrin.
”Alalla on joukko yrityksiä, jotka ovat osoittaneet kasvuhaluja, ja ne ovat myös kasvaneet orgaanisesti ja yrityskaupoin”, Jaakkola sanoo.
Yrityskauppoja syntyy, jos on myyjiä. Luopujina on usein pitkään alalla toimineita yrityksiä, joilla ei ole jatkajaa. Osa myyjistä näkee myös, että yritystä pitäisi kehittää ja kasvattaa, mutta sitä ei haluta tehdä tai siihen ei ole resurssia.
Koneyrittäjät ry selvittää vuosittain alan yritysten taloudellista kuntoa. Viime vuoden yhteenveto ei ole vielä valmis, vaan Jaakkolan käytössä ovat vuoden 2022 luvut.
”Alan kannattavuuden vaihtelu on suurta. Joukossa on hyvinkin menestyviä yrityksiä, mutta keskimäärin luvut eivät ole loistavia.”
Vuonna 2022 alan keskimääräinen liikevoittoprosentti oli 5–6 prosenttia. Vuoden 2020 jälkeen liikevoittoprosentti on parantunut noin kaksi prosenttiyksikköä.
”Finanssikriisin jälkeen kannattavuus laski koko vuosikymmenen. Pandemian ja Venäjän aloittaman sodan takia kotimaisella puunkorjuulla on ollut hyvä kysyntä viime syksyä lukuun ottamatta. Alan kannattavuus kääntyi parempaan suuntaan, mutta on yhä matalahko.”
Puun hyvän kysynnän lisäksi kannattavuuden parantumista selittävät urakointisopimusten muutokset.
”Urakoitsijan saama hinta on perinteisesti muuttunut polttoaineiden hintojen mukaan, mutta viime aikoina indeksipohjainen tarkastelu on yleistynyt. Indeksissä näkyy kaikkien kustannustekijöiden nousu, joka taas näkyy hinnoissa.”
Jaakkolan mukaan viime aikoina yrittäjät ovat tuskailleet ennen kaikkea pankkien nihkeyttä luotottaa yrityksiä. Rahoituksesta on tullut keskeinen kehittämistä haittaava tekijä.
”Koneiden kallistuminen nostaa rahoitustarvetta. Tunnusluvuiltaan hyvätkään yhtiöt eivät tunnu saavan rahoitusta etenkään kasvuinvestointeihin.”
Urakoitsijat puhuvat usein urakkahinnoista, mutta myös asiakkaiden toiveet ja määräykset ohjaavat toimintaa merkittävästi.
Metsäkoneurakointi ei ole enää pitkään aikaan ollut pelkkää puun korjuuta.
”Metsäkoneurakointi ei ole enää pitkään aikaan ollut pelkkää puun korjuuta. Urakoitsijoille on siirtynyt yhä enemmän esimerkiksi suunnitteluvastuita. Monipuolisemman ja laajemman palvelun tuottaminen vaatii resursseja, joita pienessä yrityksessä ei useinkaan ole.”
Oma lukunsa on vastuullisuus. Ihan vielä urakoitsijoilta ei vaadita virallista vastuullisuusraportointia, mutta säästöpuista, suojakaistoista ja jäävän puuston määrästä raportoidaan jo nyt. Myös päästöistä pitää tehdä omat selvityksensä.
Raportointivelvoitteet lisäävät yrittäjän kirjoituspöytätöitä. Kun yrittäjän energia menee kuitenkin konetyöhön metsässä, kierre on valmis.
”Nämä jutut eivät ole ylivoimaisia sellaisenaan. Pienen yrityksen volyymi ja rahat eivät riitä uuden toimihenkilön palkkaamiseen.”
Pienen yrityksen volyymi ja rahat eivät riitä uuden toimistohenkilön palkkaamiseen.”
Tilanne on samantyyppinen kuljettajien rekrytoinnissa.
”Isoimmilla alan yrityksillä alkaa olla edellytyksiä kehittää henkilöstöhallintoa ja rekrytointia tekemällä yhteistyötä koulujen kanssa, ottamalla oppisopimusoppilaita ja kouluttamalla itselle työntekijöitä. Pieni ei tähän hevin pysty, vaan se pyrkii aina rekrytoimaan valmiin kaverin puikkoihin.”
Suomen toiseksi suurimmaksi metsäkoneurakoitsijaksi kasvaneen Metsä-Multian hallituksen puheenjohtaja Kai Laaja sanoo, että pieni tai iso alihankkija voi tehdä tehdä yhteistyötä metsäyhtiöiden kanssa. Koolla ei välttämättä ole merkitystä.
”Metsäyhtiöiden yrityspolitiikka on muuttunut. Ennen linjattiin alihankkijan kokoa tarkastikin, mutta nyt ratkaisee se, miten hoitaa asiansa. Miten pystyy reagoimaan muuttuviin tilausmääriin ja kuinka on hoitanut henkilöstöään ja palkannut nuoria niin, että on olemassa jatkumoa tuleville vuosille. Myös riittävät investoinnit kalustoon vaikuttavat.”
Laaja tunnistaa Jaakkolan kuvauksen hallintotaakasta. Raportointia pitää tehdä muun muassa viranomaisille ja asiakkaille. Lisäksi rahoittajat ovat entistä kiinnostuneimpia esimerkiksi vastuullisuudesta.
”Tämä yhteensä voi johtaa siihen, että syntyy alihankintaketjuja. Kaikki tekijät tarvitaan, mutta osa pienemmistä yrityksistä voi keskittyä työskentelemään metsässä ja byrokratia hoituu osana isompaa kokonaisuutta.”
Kirjoittaja on Maaseudun Tulevaisuuden toimittaja.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
