• Metsäkoneyrittäjien tilanne kääntyi huonompaan suuntaan: ”Yrittäjien mukaan käänne raju ”

    Flunssa iski metsäteollisuuteen ja rakennusyrityksiin. Nyt myös koneyrittäjät yskivät.
    Tilaajalle
    ”Nyt koneyrittäjät saavat hakata jotain puutavaralajia, muttei toista. Siinä on etsiskelemistä, mistä löytyy sopivat työmaat”, kuvailee tilannetta Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkola.
    ”Nyt koneyrittäjät saavat hakata jotain puutavaralajia, muttei toista. Siinä on etsiskelemistä, mistä löytyy sopivat työmaat”, kuvailee tilannetta Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkola. Kuva: Pentti Vanska
    Metsä|Metsäkoneet
    14.9.202305:00
    Jukka Hämäläinen

    Parin työllisyydeltään hyvän vuoden jälkeen koneyrittäjien tilanne on kääntynyt huonompaan suuntaan, arvioi Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkola.

    ”Kesälomien jälkeen on tullut aikamoinen käännös huonompaan. Teollisuuden talousluvut toiselta neljännekseltä olivat jo huonoja ja ennakoivat heikkenemistä. Nyt yrittäjiltä tulleiden viestien mukaan käänne on ollut raju.”

    Jaakkola on hieman ihmeissään, sillä vielä keväällä metsäyhtiöt vannottivat yrittäjille, että ”onhan teillä kuskeja, kun hommat loman jälkeen lähtevät käyntiin”.

    Koneyrittäjien tuoreen kyselyn mukaan yli puolet ennakoi koneiden käyttöasteen heikkenevän loppuvuotta kohden. Lomautuksia tai irtisanomisia ei silti juuri kukaan aio tehdä, Jaakkola kertoo.

    Viime viikolla tosin Metsälehti uutisoi (6.9.), että Suomen suurin puutavaran kuljetusyritys, viitasaarelainen Kuljetus Villman joutuu ensimmäistä kertaa historiassaan lomauttamaan kuljettajiaan, koska sekä Äänekosken biotuotetehdas että läheinen saha ovat rajoittaneet puun vastaanottoa.

    Lisää huolta ovat aiheuttaneet uutiset rakennusteollisuuden konkursseista. Jaakkolan mukaan tilanne ei voi olla heijastumatta myös puunkorjuuseen. Tosin kotimaan kysyntä on vain vähemmistöosa sahatavaran menekistä ja siten tukin kysynnästä.

    Tasainen meno olisi pääomavaltaiselle metsäkoneyritykselle paras vaihtoehto, yrittäjät sanovat.
    Tasainen meno olisi pääomavaltaiselle metsäkoneyritykselle paras vaihtoehto, yrittäjät sanovat. Kuva: Kari Salonen

    Lapualaisen JP Metsäkoneurakointi Oy:n yrittäjä ja toimitusjohtaja Jorma Hirsimäki vahvistaa, että työt ovat vähenneet.

    ”Nyt on haastava aika, koneiden pitäisi pyöriä, mutta hakkuumäärät ovat pudonneet kolmanneksen.”

    Tasainen meno olisi pääomavaltaiselle yritykselle paras vaihtoehto, kymmenen korjuuketjua työllistävä Hirsimäki sanoo.

    ”Kovat vaihtelut kurittavat.”

    Kuitupuuta näyttää ainakin täällä olevan tienvarsien varastoissa riittävästi.”

    ”Tukkipuolella sahat rajoittavat nyt puun käyttöä. Sellupuun osalta vaikuttaa taas varastotilanne. Kuitupuuta näyttää ainakin täällä olevan tienvarsien varastoissa riittävästi”, Hirsimäki toteaa.

    Myös kiteeläisen Toropainen Oy:n toimitusjohtaja Timo Toropainen on pannut merkille, että tukin kysyntä on laskenut, vaikka heidän yrityksellään on toistaiseksi ollutkin hyvin töitä.

    ”Yhtiöt ovat perinteisesti olleet kesälomien jälkeen kiivaasti tukkien perässä, kun varastoja on haluttu kasvattaa. Nyt lopputuotteet eivät mene kaupaksi parhaalla mahdollisella tavalla.”

    Toropainen ounastelee puolen vuoden tai vuoden hiljaisempaa kautta.

    Useissa metsäkonealan urakointisopimuksissa on  polttoaine-ehto, joka tasaa hinnanmuutosten vaikutuksia kustannuksiin.
    Useissa metsäkonealan urakointisopimuksissa on polttoaine-ehto, joka tasaa hinnanmuutosten vaikutuksia kustannuksiin. Kuva: Rami Marjamäki

    Metsäkonealan konekustannukset kohosivat viime vuonna lähes 14 prosenttia. Eniten nousivat korkokustannukset, 365 prosenttia. Myös koneiden hintoihin tuli liki kahdeksan prosenttia lisää.

    Polttoaineiden hinnannousun negatiivista vaikutusta alalla pystyttiin torjumaan, sillä useissa metsäkonealan urakointisopimuksissa on erillinen polttoaine-ehto. Se tasaa hinnanmuutosten vaikutuksia kustannuksiin.

    Työntekijöiden työmailla kulkemisen matkakulut nousivat kuitenkin yli 13 prosenttia.

    ”Metsäkonealalla on tyypillistä kulkea kotoa työmaalle työnantajan järjestämällä autolla”, Jaakkola kertoo.

    Kustannusten noususta huolimatta keskimääräisen puunkorjuuyrityksen (mediaani) liiketulos nousi viime vuonna 6,1 prosenttiin.

    ”Kun puuta korjattiin viime vuonna jopa edellisvuotta hieman vähemmän, puunkorjuuyritysten lievästi parantuneet tulokset viittaavat siihen, että kustannusten nousujen siirto urakoinnin hintoihin on yrityksiltä onnistunut kohtuullisesti”, Jaakkola päättelee.

    Samaa sanovat MT:n haastattelemat koneyrittäjät. Jorma Hirsimäki vahvistaa, että metsäyhtiöt tulivat kuluissa vastaan.

    ”Kyllähän ne ovat tulleet. Niiden oli pakkokin, sillä meitä ei olisi enää olemassa, jos hintoihin ei saataisi parannusta.”

    Timo Toropainen komppaa:

    ”Jos lähdettäisiin ennen Ukrainan sotaa olevista taksoista, niin ei alalla kukaan pärjäisi.”

    ”Pitkällä tähtäyksellä olen luottavainen, että töitä riittää.”

    Kaikista ikävistä toimintaympäristön muutoksista huolimatta Toropainen uskoo alan tulevaisuuteen.

    ”Pitkällä tähtäyksellä olen luottavainen, että töitä riittää. Venäjältä ei varmasti ihan heti puuta tule. Vaikka itse olen alle nelikymppinen, meidän firmalla on sen verran pitkä tausta, etten vähästä säikähdä. Heittely kuuluu alaan.”

    ”Ja onhan meillä ollut poikkeuksellisen tasaista ja hyvä tilanne viimeiset kolme vuotta, niin ettei voi valittaa”, yhdeksän korjuuketjun yrittäjä sanoo.

    Koneyrittäjät ry:n mukaan alan firmojen omavaraisuusasteet paranivat kautta linjan viime vuonna. Puunkorjuussa omavaraisuusaste oli vuonna 2022 tyydyttävä 33,7 prosenttia ja haketusalalla 29,2 prosenttia.

    Hyvänä omavaraisuusasteena pidetään 40 prosenttia.

    Lisää aiheesta
    • Pitkät maksuajat saattavat pakottaa koneyrittäjän turvautumaan rahoitusyhtiöihin.

      Talous | Maksujen viivyttely rassaa koneyrittäjien taloutta

    • Koneyrittäjien mukaan uusien metsäkoneiden hinnat ovat lähes kahdeksan prosentin nousussa.

      Metsäkoneet | Metsäkoneyrittäjille kolmessa vuodessa neljännes lisää kustannuksia – osa kustannustekijöistä on kuitenkin laskenut

      Tilaajalle
    • Puunkorjuualalla keskimääräisen koneyrityksen liikevaihto kasvoi noin 15 prosenttia vuodesta 2021. Vuoden 2022 liikevaihto oli 710 000 euroa.

      Koneet ja kulkuneuvot | Näillä aloilla koneyrittäjät pärjäsivät parhaiten viime vuonna – ”Nyt suhdanteet näyttävät olevan melko kovassa turbulenssissa”

    • Konekustannusten nousuun on monta syytä, mutta eniten viime vuosina on vaikuttanut polttoaineiden kallistuminen.

      Metsäkoneet | Puunkorjuun kustannukset kasvoivat yli neljänneksellä normivuodesta – yksi kulu lähes tuplaantui

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Komatsun XC mallit ovat nostaneet suosiotaan merkkinsä valikoimassa. Alkuvuonna rekisteröidyistä Komatsun harvestereista 2/3 oli kahdeksanpyöräisiä XC-versioita.

    Koneviesti | Suomessa metsäkoneiden rekisteröintimäärät ovat laskeneet merkittävästi alkuvuonna 2026

  • Uusi Ponsse New Bison poikkeaa merkittävästi aiemmasta mallista. Active Frame -ratkaisua ei enää ole, ja sen vaihtoehdoksi on tarjolla lisävarusteena Active Cabin -ohjaamojousitus.

    Koneviesti | Ponssen New Bison -kuormatraktorimalli on aiempaa Bison-mallia 1 000 kiloa kevyempi

  • Hakki Pilke CS30Pro oli FinnMetkon uutuus ja uusi avaus valmistajan valikoimassa. Katkaisu on pyörösahalla. Konetta voidaan käyttää sähkömoottorilla tai traktorin voimanotolla.

    Koneviesti | Hakki Pilkkeen ensimmäinen pyörösahakatkaisulla varustettu pilkekone esillä FinnMetkossa