Etelä-Karjalan vankalla metsätalousalueella Ruokolahden Haukonsalossa on kivi. Se ei ole mikä tahansa kivi, vaan noin seitsemän metriä pitkä siirtolohkare. Siinäkään ei ole suuremmin erikoista.
Se, että noin 500 tonnin painoiseksi arvioitu kivi kelluu vain muutaman neliömetrin alalta sileän kallion päällä aivan kuin painovoimaa uhmaten, on kuitenkin vahva syy sille, että sitä on käyty katsomassa jo 1800-luvun alusta lähtien.
Toisin kuin monet siirtolohkareet, se ei heilu eikä tutise, siitä pitää huolen valtava paino. Alueella on myös monia muita vaikuttavia lohkareita, mutta tämä on niistä suurin ja erikoisimmassa asennossa. Kivi rauhoitettiin 1960-luvun alussa, mutta nyt se on sosiaalisen median aikakaudella löytänyt paikkansa monen päiväretkikohteena.
500 tonnin painoiseksi arvioitu kivi kelluu vain muutaman neliömetrin alalta sileän kallion päällä.
Paikalle löytää Google Mapsin avulla, laittamalla hakuun Kummakiventie-osoitteen. Metsäinen polku parkkipaikalta johdattaa tämän ehkä maailmanluokassakin vaikuttavan geologisen mysteerin äärelle. Jääkauden jälkeläinen jostain 10 000 vuoden takaa – Kummakivi-nimen saanut lohkare – on nimensä veroinen nähtävyys.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
