• Kuusen istutus entistä harvempaan on suositusten mukaista – männyllä tilanne on toinen

    Entinen alaraja, 1 800 tainta hehtaarilla, on nykyisissä metsänhoidon suosituksissa yläraja kuusen istutustiheydelle.
    Tilaajalle
    Kuusta suositetaan istutettavaksi nykyisin 1500–1800 tainta hehtaarille.
    Kuusta suositetaan istutettavaksi nykyisin 1500–1800 tainta hehtaarille. Kuva: Jyrki Luukkonen
    Metsä|Metsänhoito
    5.10.202310:42
    Henrik Hohteri

    Stora Enso ilmoitti syyskuussa istuttavansa jatkossa kuusikoihin 1 600 tainta hehtaarille aiemman 1 800 sijaan.

    Lisää aiheesta
    • Stora Enso tarjoaa uuden mallin mukaisia kuusenistutuksia uusille metsäpalvelusopimuksille.

      Metsänhoito | Stora Enso muuttaa kuusen istutustiheyttä

    Yhtiön linjausta ei voi pitää omapäisenä. Kuusen istuttaminen entistä harvempaan noudattaa Tapion hiljattain päivittämiä metsänhoidon suosituksia. Niiden mukaan kuusta tulisi pyrkiä istuttamaan 1 500–1 800 kappaletta hehtaarille. Aiemmin 1 800 tainta hehtaarilla oli vähimmäistavoite.

    Kun istutuksesta selvitään entistä vähemmillä taimilla, metsänomistajan kulut laskevat. Se ei kuitenkaan ole painavin syy muutokseen.

    ”Taustalla on ilmastonmuutokseen sopeutuminen ja varautuminen, että saataisiin metsiin luontaista sekapuustoa”, kertoo metsänhoidon asiantuntija Varpu Kuutti Tapiosta.

    Sekapuustoinen metsä selviää tuhoista vähemmin vaurioin kuin yksilajinen, koska monesti tuho iskee yhteen puu­lajiin kerrallaan.

    Harva metsänomistaja raskii raivata istutettua kuusta maahan taimikonhoidossa.

    Tiheään istuttamalla syntyy herkästi puhtaita kuusikoita. Tiheäänkin kuusentaimikkoon ilmestyy muita puita luonnostaan, mutta harva metsänomistaja raskii raivata istutettua kuusta maahan taimikonhoidossa.

    Oleellista on, että maa muokataan entiseen malliin. Laadukkaita luontaisia taimia tulee eniten istuttamattomaan muokkausjälkeen osuvista siemenistä.

    Kuutin mukaan kuusen istutukseen harkittiin vielä annettua alempaa suositustiheyttä. Se nähtiin liian riski­alttiina taimituhoja ajatellen.

    Ensi vuonna Tapio aikoo julkaista uudet suositukset kuusi-mänty- ja kuusi- koivu-sekametsien kasvatukseen.

    ”Tutkimustuloksista riippuu, mitä uskallamme suositella. Vaihtoehtojen tulisi toimia ja olla myös taloudellisesti kannattavia.”

    Sekametsän kasvatus ei onnistu kuivimmilla mailla, vaan ne ovat männyn valtakuntaa jatkossakin. Männyn viljelytiheyden suositukset eivät näillä näkymin muutu.

    ”Männyllä varhaisvaiheen tuhoriski on suurempi kuin kuusella. Kylvö­männiköissä tiheyden lasku ei vähentäisi juuri kustannuksiakaan.”

    Lisää aiheesta
    • Kuusen taimien suositeltu istutusmäärä on 1 500–1 800 tainta hehtaarille.

      Metsänhoito | Näin harvaksi Jouko Makkonen istuttaa kuusen taimet – taimikosta tulee silti täystiheä

    • Stora Enso tarjoaa uuden mallin mukaisia kuusenistutuksia uusille metsäpalvelusopimuksille.

      Metsänhoito | Stora Enso muuttaa kuusen istutustiheyttä

    • UPM:n globaaleista metäsasioista vastaava johtaja Sauli Brander sanoo, että UPM lisää lehtipuiden osuutta istutuksissa.

      Metsäpolitiikka | ”Sekametsä on tulevaisuuden juttu”, sanoo UPM:n Sauli Brander

      Tilaajalle
    • Kuivat kesät, rankkasateet ja pakkaspäivien vähentyminen rasittavat tulevaisuudessa puustoa yhä enemmän. Metsänomistaja voi parantaa oman metsänsä sopeutumiskykyä muutoksiin monipuolistamalla metsän kasvatustapoja, rakennetta ja puulajeja.

      Metsänhoito | Sekapuustoisuus suojaa metsää lisääntyviltä metsätuhoilta: ”Juurikääpä tulee olemaan suuri ja leviävä ongelma”

      Tilaajalle
    • Joutuuko hirvituhojen pelossa kuusen valitseva metsänomistaja ojasta allikkoon?

    Artikkelin aiheet
    kuusen istutus
    metsänhoidon suositukset
    Tapio
    mänty
    sekametsä
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla