Miksi kalat voivat pissata veteen ilman että se pilaantuu?

"Minen mee uimaan, minen mee uimaan, kalat on vetteen pissanneet”, lauloi Mikko Alatalo aikoinaan.

Kalojen pissaaminen veteen ei ole asia, josta pitäisi huolestua, vaikka kalojen ja ihmisten eritteet eivät asiantuntijan mukaan poikkea sisällöltään juurikaan toisistaan.

”Kalan ulosteiden koostumusta on verrattu lihakarjan ulosteisiin lannoitteena ja koostumus on samanlaista. Typpeä ja fosforia on aika lailla saman verran painoon suhteutettuna”, toteaa Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitoksen professori Juha Karjalainen.

Kalojen ja ihmisten ulosteet eivät poikkea sisällöltään juurikaan toisistaan.  Kuva: Kari Salonen

”Luonnon populaatioiden ulosteet ovat paremminkin osa ravinteiden ja hiilen kiertoa vesissä. Luonnontilaisissa sisävesissä ja merissä kalojen ulosteet, virtsa ja kidusten typpiyhdisteiden eritystä tarvitaan ravinteiden ja hiilen kiertoon, jotta koko ekosysteemi toimii”, Karjalainen tähdentää.

Kalojen ulosteet, virtsa ja kidusten typpiyhdisteiden eritystä tarvitaan ravinteiden ja hiilen kiertoon, jotta koko ekosysteemi toimii. Kuva: Kimmo Haimi

Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Laura Härkönen kuitenkin muistuttaa, että ihmispäästöt ovat ulkoista kuormitusta eivätkä kuulu järvien luontaiseen kiertokulkuun.

Rehevöitymisen kannalta oleellista on sekä päästöjen määrä että kesto.

Satunnaisesti jätevesiä pääsee yhä vesistöihin esimerkiksi veneiden septitankeista ja vesienkäsittelylaitosten, puhdistamoiden ja pumppaamoiden ylivuodoista, ja ne aiheuttavat ympäristö- ja hajuhaittoja.

Lyhytaikaiset jätevesien vahinkopäästöt eivät välttämättä aiheuta vesistöille pitkäaikaisvaikutuksia, vaan haitta voi jäädä paikalliseksi.

”Hyvässä tilassa oleva järvi kestää melko hyvin satunnaisia ravinnepulsseja. Jos kuormitus on pitkäkestoista ja suurta, vesistö rehevöityy”, Härkönen kiteyttää.

Saman tietävät akvaarioharrastajat. Jos akvaariossa on hyvä tasapaino, kasvit käyttävät kalojen jätöksissä olevat ravinteet hyväkseen eikä levää synny.

”Jätevesipäästöt ovat ulkoista kuormitusta, joka voi olla luonteeltaan pistemäistä tai monista päästölähteistä olevaa hajakuormitusta. Kun vesistöön tulee niin paljon ravinteita, että vesistön sietokyky ylittyy, alkaa ilmetä erilaisia rehevöitymiseen viittaavia oireita, kuten leväkukintoja ja syvännealueiden happiongelmia”, Härkönen kertoo.

Vielä 1900-luvun jälkipuoliskolla asutusten jätevedet johdettiin monin paikoin käsittelemättöminä vesistöihin.

”Jätevesipäästöt vaikuttivat paljon siihen, että järvet alkoivat rehevöityä. Sittemmin tilanne on jätevesikuormituksen osalta parantunut jätevesien käsittelyn tehostuttua ja säädösten tiukennuttua. Nykyisin rehevöittävää ravinnekuormitusta tulee erityisesti maankäytöstä”, Härkönen toteaa.

Kun ravinteiden määrä kasvaa, myös kasviplankton runsastuu ja vesi samenee. Kuva: Kimmo Haimi

Suurina määrinä eritteet lisäävät ravinteita vedessä ja aiheuttavat sitä kautta levien runsastumista ja vesien samentumista.

Tällöin myös muut negatiiviset kierteet alkavat vahvistua. Esimerkiksi särkikalat ovat muita lajeja paremmin sopeutuneita vesien samentumiseen ja alkavat runsastua rehevöitymisen seurauksena.

Särkikalat vähentävät tehokkaasti kasviplanktonia syövän eläinplanktonin määrää, mikä pahentaa tilannetta entisestään.

Lisäksi osa särkikaloista pöyhii ravintoa etsiessään pohjasedimenttiä, jolloin pohjaan painuneet ravinteet vapautuvat levien käytettäviksi.

Ihmis- tai eläinperäiset ulostemikrobit ja muut vedessä olevat haitalliset mikrobit voivat aiheuttaa myös terveyshaittoja.

Yleisten uimarantojen veden laatua valvotaan uimakaudella säännöllisesti. Kuva: Jaana Kankaanpää

Uimarannalle ajautuvat jätevedet ovat yksi suolistoperäisten taudinaiheuttajien lähteistä. Myös veden virkistyskäyttäjät itse tai luonnonvaraiset linnut ovat merkittävä suolistomikrobien lähde.

Tämän vuoksi terveydensuojeluviranomaiset tarkkailevat yleisten uimarantojen vesien puhtautta.