• Metsäpeura jäi suden saaliiksi – peuralle asennettu kuolinkello paljasti tapahtuneen

    Nuori metsäpeurahirvas susien saaliiksi Lauhanvuoren kansallispuiston tuntumassa syyskuussa.
    Puolet noin 5000 yksilön metsäpeurojen maailmankannasta elää Suomessa.
    Puolet noin 5000 yksilön metsäpeurojen maailmankannasta elää Suomessa. Kuva: Hannu Huttu
    Metsä|Luonto
    24.9.202518:06
    Eija Vallinheimo

    Metsähallitus kertoo sivuillaan, että Lauhanvuoren totutustarhasta heinäkuussa vapautettu nuori metsäpeurahirvas on jäänyt susien saaliiksi kansallispuiston pohjoispuolella.

    Hirvas oli syntynyt Ähtärin eläinpuistossa keväällä 2024. Se tuotiin totutustarhaan kevättalvella 2025 ja vapautettiin heinäkuussa yhdessä neljän samanikäisen peuran kanssa.

    Hirvaalla oli korvassaan pieni GPS-lähetin. Syyskuun puolivälissä lähettimen niin sanottu kuolinkello aktivoitui. Sen pohjalta tehtiin maastotarkastus ja todettiin peuran kuolleen.

    Paikalta löytyneet jäänteet, kamppailun jäljet sekä pehmeään maahan painuneet tassunjäljet paljastivat susien tappaneen ja syöneen metsäpeuran. Syöjiä on todennäköisesti ollut paikalla useita, koska ruho oli lähes kokonaan hävinnyt, vaikka paikalla käytiin alle puoli vuorokautta hälytyksen jälkeen.

    ”Tämä oli toinen kerta, kun Lauhanvuoren tai Seitsemisen kansallispuiston vapautetun metsäpeuran on vahvistettu joutuneen suurpedon saaliiksi”, kertoo paikalla käynyt metsäpeura-asiantuntija Sakari Mykrä-Pohja Metsähallituksesta. Hän kertoo, että kaikki tapaukset eivät tule tietoon.

    Metsäpeura Life-hankkeessa toteutetun palautusistutuksen ansiosta Lauhanvuoren ja Seitsemisen kansallispuistojen tuntumassa asustaa tällä hetkellä noin 60 metsäpeuraa.

    Lisää aiheesta
    • Yksi Lauhanvuoren täydennysistutukseen osallistuvista metsäpeuroista pikkuvasana kesällä 2024.

      Luonto | Lauhanvuoren kansallispuistoon istutetaan lisää nuoria metsäpeuroja susiuhasta huolimatta

      Tilaajalle
    • Raatojen kuvaaminen on osa työnteon rutiineja, Hyvärinen kertoo.

      Erä | Kuvat ei herkille: Arkielämän Sherlock Holmes selvittää metsäpeurojen kuolinsyitä – näin asiantuntija erottaa mikä petoeläin on tappanut eläimen

      Tilaajalle
    • LIFEline4Fennicus on Suomen alkuperäiseen eläinlajistoon kuuluvan metsäpeuran suojelu- ja kannanhoitotyöhön tähtäävä hanke.

      Luonto | Metsäpeuran suojeluun miljoonarahoitus EU:lta

    • Metsäpeura eli suomenpeura on havumetsissä elämiseen sopeutunut peuran alalaji, jota tavataan vain Suomessa ja Luoteis-Venäjällä.

      Erä | Metsäpeuran ja poron ei haluta risteytyvän keskenään − pian myös Pohjois-Pohjanmaalle rakennetaan aita, joka suojaa metsäpeuran perimää

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle