• Miljoonan tukin autosavotta toi pulavuosien kurittamille kyläläisille hyvät tienestit 30-luvun Sallassa

    Kemi-yhtiön ja Veitsiluodon autosavotta oli kokoluokassaan poikkeuksellinen. Savotoiden kokonaisuus koostui neljästä savottatalvesta vuosina 1934–39. Järeät tukkipuut korjattiin metsäteollisuuden tarpeisiin juuri ennen sodanjälkeisiä alueluovutuksia.
    Tilaajalle
    Autoilijoiden lisäksi valo­kuvaan ovat päässeet kämppä­emännät. Toisen auton kuormana on ratapölkkyjä. Kuva on Sallan Kuola­järveltä vuosilta 1937–39.
    Autoilijoiden lisäksi valo­kuvaan ovat päässeet kämppä­emännät. Toisen auton kuormana on ratapölkkyjä. Kuva on Sallan Kuola­järveltä vuosilta 1937–39. Kuva: Lapin metsämuseo
    Metsä|Historia ja perinne
    14.2.202509:00
    Kari Lindholm

    Itäisessä Lapissa tehtiin maiden isojakoa vielä pitkälti 1900-luvulla. Esimerkiksi Sallan Kuolajärven kylässä noin 35 kilometriä nykyisestä Sallan raja-asemasta itään maanmittaustoimitus saatiin päätökseen 1930-luvun alussa.

    Isojaossa talollisille erotettiin omat kiinteistöt, ja samalla he saivat oikeuden puunmyyntiin metsistään.

    ”Silloin Lapin tukkimetsissä rupesi käymään melkoinen ropina, ja peräkylissä isäntien lompakot saivat täytettä. Puun myynti pääsi käyntiin viimein myös Sallassa, kun isojako valmistui vuonna 1934”, kertoo Sallan suurten autosavottojen vaiheisiin perehtynyt tietokirjailija ja toimittaja Erkki Hautala.

    Hautala, jonka sukujuuret ovat sotien jälkeen Neuvostoliitolle luovutetussa Vanhassa Sallassa, kiinnostui jo parikymmentä vuotta sitten selvittämään kotiseutunsa metsätyöhistoriaa.

    Uusien yksityismaiden muodostuminen käynnisti Kemi Oy:n jättisavotat, jotka työllistivät tuhansia miehiä. Isojaon jälkeen Kemi-yhtiö ryhtyi hankkimaan järeää sahapuuta etenkin Keski- ja Itä-Lapista.

    Tukit kumipyörille

    Kemi Oy tunnettiin jo entuudestaan suurena työllistäjänä. Yhtiön savotat olivat aiheuttaneet Lapin metsätyömaille jopa työvoimapulaa ennen pulavuosia 1929–33.

    Yhtiön edelliset suursavotat, Nuortin konesavotta Savukoskella 1913–16 ja tukkisavotat Sodankylässä 1914–25, olivat vasta alkusoittoa Lapin metsien hyödyntämiselle.

    Yhtiö suuntasi katseensa yhä kauemmas itään ja sitä myöten myös Sallan kirveenkoskemattomiin, järeiksi tiedettyihin aihkimetsiin, vaikka ne humisivat kaukana länteen suuntautuneista uittoväylistä.

    Koska uitto ei käynyt päinsä, Kemi Oy ryhtyi selvittämään, onnistuisiko tukkien kuljetus Kemijoen vesistön varteen kuorma-autoilla. Suunnitelmissa oli kuljettaa tukit ensin kumipyörillä Kemijärveen ja siitä uittamalla Kemiin.

    Aikaansa edellä ollutta hanketta ryhdyttiin suunnittelemaan jo silloin, kun 30-luvun lama kynti syvimmillään.

    Sallan savotoissa pääsivät tienaamaan sekä puun myyjät, hakkurit ja hevosmiehet että usein etelästä saapuneet kuorma-­autoilijat. Miehet poseeraavat lastatun tukkiauton luona 1930-luvun lopulla.
    Sallan savotoissa pääsivät tienaamaan sekä puun myyjät, hakkurit ja hevosmiehet että usein etelästä saapuneet kuorma-­autoilijat. Miehet poseeraavat lastatun tukkiauton luona 1930-luvun lopulla. Kuva: Lapin Metsämuseo

    Työtä kaivattiin kipeästi

    Ankara työttömyys ja köyhyys kurittivat kansaa pulavuosina. Puun kantohinnat olivat romahtaneet, samoin metsätyömiesten palkat. Velkaisia pientiloja päätyi vasaran alle.

    Siksi uutiset tuhat miestä ja kymmeniä kuormureita työllistävästä suursavotasta otettiin vastaan innokkaasti sekä Lapissa että Etelä-Suomessa.

    Sallaan kaavailtu autosavotta oli niin valtava, että hankkeen toteuttamiseksi Kemi-yhtiö joutui liittoutumaan kilpailijansa Veitsiluoto Oy:n kanssa, Erkki Hautala kertoo.

    Savotan pääsuunnittelijoina toimivat Kemi Oy:n metsäpäällikkö Jarl Sundqvist ja Veitsiluodon Valtteri Laukkanen.

    Autosavotoista oli saatu maistiaiset Rovaniemen Rumamaassa, jossa Veitsiluoto Oy oli järjestänyt Lapin ensimmäisen autosavotan talvella 1929.

    Erkki Hautala painottaa, että Sallan autosavotta oli kokoluokassaan poikkeuksellinen. 1930-luvun lehtimainoksissa sitä tituleerattiin ”maailman suurimmaksi tukkisavotaksi”. Sitä se saattoi ollakin miljoonan tukin kokonaissaannollaan.

    Neljän talven urakka

    Sallan autosavotoiden kokonaisuus koostui neljästä savottatalvesta vuosina 1934–39. Niiden aikana jättimäisiä hakkuita tehtiin eri puolilla Sallaa.

    Ensimmäisenä talvena 1934–35 tukkeja ajettiin Oulankajoen valuma-alueelta, pääosin valtionmetsistä, 60 kuorma-autolla Kemijärven Suomu­lahteen. Purkupaikka sijaitsi Suomutunturin lähistöllä Räisälän kylässä.

    Ensimmäinen talvisavotta työllisti satakunta hevosta ja satoja miehiä, jotka olivat ajan tavan mukaan kämppämajoituksessa. Tarkkoja lukuja työväen määrästä ei arkistojen kätköistä ole löytynyt.

    ”Se kuitenkin tiedetään, että kuorma-autoilijat saapuivat Sallan savotalle pääasiassa Etelä-Suomesta, kauimmaiset Turusta saakka”, nykyään Kemijärvellä asuva Hautala kertoo.

    Tukit olivat järeitä, sillä vanhimmat kaadetut puut olivat jopa 300-vuotiaita. Silloisten kuorma-autojen kokoon ja hevosvoimiin nähden autokuormista tuli massiivisia, noin kymmenen tonnin painoisia. Puuta kuormassa oli suurimmillaan yli 600 kuutiojalkaa.

    Tukit lastattiin lavoille kiramoilla, ruotsalaisilla tukkihisseillä, jotka toimivat polttomoottorilla.

    Kuskit ajoivat yötä päivää

    Aholanvaaraan oli rakennettu savotan kuormureita varten tukikohta, jossa oli bensiiniasema ja kaksi autokorjaamoa. Korjaamoille oli paljonkin käyttöä, kun ylisuuret kuormat rikkoivat kuljetuskalustoa.

    Puun kuljetusmatka oli noin 65 kilometriä yhteen suuntaan, ja tiet olivat kapeita, mutkaisia ja lumisia.

    ”Työaikoja ei ollut. Ratin takana nuokkuvat autoilijat urakoivat yötä päivää ja ehtivät kuljettaa vuorokauden aikana jopa neljä puukuormaa”, Hautala kertoo.

    Ajoreitti Suomulahteen kulki Hautajärven, Hautavaaran, Hirvasvaaran ja Karhuvaaran kautta.

    ”Ensimmäiseltä savotalta ajettiin Kemijärveen suunnilleen 200 000 tukkia kolmen kuukauden aikana. Se on valtava määrä.”

    Autot eivät hakeneet puutavaraa suoraan hakkuutyömailta, kuten nykyään on tapana. Hakkuupalstoilta tukit tuotiin välilanssiin vielä vanhaan tapaan hevosen vetämällä tukkireellä.

    Metsästä puut tuotiin välilanssiin hevosen vetämällä tukkireellä. Ajurit tukkikuormineen talvitiellä Sallan Morottajassa vuonna 1939.
    Metsästä puut tuotiin välilanssiin hevosen vetämällä tukkireellä. Ajurit tukkikuormineen talvitiellä Sallan Morottajassa vuonna 1939.  Kuva: Suomen Metsämuseo Lusto / Ilmari Karvosen kokoelma

    Savotat paisuivat edelleen

    Toisena savottatalvena 1936–37 puuta ostettiin Hautavaaran–Aholanvaaran jakokunnista ja Metsähallitukselta. Puuta ajoi nelisenkymmentä kuormuria, ja Suomulahteen kuskattiin 175 000 tukkia. Miehiä työskenteli metsätöissä suunnilleen saman verran kuin ensimmäisenä talvena.

    Sallan kolmas autosavotta Vanhassa Sallassa Kurtin ja Vuorikylän jakokunnissa 1937–38 oli savottasarjan ylivoimaisesti mittavin peräti puolen miljoonan tukin saannollaan.

    Metsätöissä Kelsinkäistunturin maisemissa hikoili 1 500 puunkaatajaa eli hakkuria ja 300 hevosmiestä.

    Puun ostajat olivat rakentaneet Kurtin ja Vuorikylän välimaastoon Isoselkään valtavan tukikohdan pääpirtteineen. Majoituskämppiä oli rakennettu nelisenkymmentä. Talvitiestöä oli rakennettu 110 kilometriä.

    Kahvia, bensaa ja tukanleikkuu

    Yhtiöt järjestivät Isoselän tukikohdassa ensimmäistä kertaa ruoka­huollon.

    ”Savotan työväki sai ostaa itselleen ruoan, eikä hakkuilla tarvinnut pärjätä omien eväiden varassa. Kahvitkin tarjoiltiin kolmesti päivässä”, Hautala kertoo.

    Puuta ajettiin 90 kuorma-autolla, jotka olivat pääasiassa Chevrolet- ja Ford-merkkisiä. Niiden lisäksi ajossa oli muutama Volvo ja Studebaker.

    Kolmantena savottatalvena tukit ajettiin Kuolajärven rannalla sijainneeseen uittolanssiin, josta ne uitettiin Kuolajokea pitkin Tenniöjokeen ja sen kautta edelleen Kemijokeen.

    Kurtin kylän läpi juoksi Tuntsajoki, mutta se virtasi väärään suuntaan eli Neuvostoliittoon.

    Kuolajärven lanssi oli valaistu ympäri vuorokauden. Lanssin päähän oli rakennettu mittava tukikohta, jossa oli hyvät palvelut: bensa-asemat, ruokalat, kahvilat ja parturit.

    Caterpillar-traktori lumiauroineen Sallan savotalla vuonna 1938. Pillarikuskit poseeraavat suursavottaa ikuistamaan saapuneelle valokuvaajalle.
    Caterpillar-traktori lumiauroineen Sallan savotalla vuonna 1938. Pillarikuskit poseeraavat suursavottaa ikuistamaan saapuneelle valokuvaajalle.  Kuva: P. Ruottinen / Suomen Metsämuseo Lusto / Ilmari Karvosen kokoelma

    Isännät nettosivat miljoonia

    Tieto vihreää kultaa vuolevasta jättisavotasta – Lapin Klondykesta – oli jo kiirinyt maailmalle. Kuolajärven jäälle laskeuduttiin suksilla varustetuilla lentokoneilla ja käytiin ihmettelemässä maailman suurinta autosavottaa.

    Vuorikylän jakokunta ansaitsi sadasta tuhannesta tukkipuusta lähes viisi miljoonaa markkaa, nykyrahassa yli kaksi miljoonaa euroa. Kurtin jakokunta sai 60 000 tukista 2,4 miljoonaa markkaa.

    Kyläläisille ne olivat valtavia rahasummia.

    ”Eräskin isäntä oli ihmetellyt, että on se vaan kumma, kuinka tuulenpieksemistä metsistä saa näin paljon rahaa”, Erkki Hautala kertoo.

    Yksityismaiden puiden lisäksi kolmannen talven tukkisaantoa paisutti Metsähallituksen Tuntsan hoitoalue, joka leimautti samalta seudulta 100 000 tukkia. Tukkien lisäksi savotalta kertyi pinotavaraa sekä ratapölkkyjä eli liipiä.

    Ryskettä rajan taakse

    Neljännen talven savotassa (1938–39) ajettiin 120 000 tukkia Kuolajärven lanssiin. Itäisimmät palstat oli leimattu alle kilometrin päähän silloisesta valtakunnanrajasta.

    Kurtin rajavartioaseman päällikkö päätti keskeyttää hakkuut, jottei itänaapuria turhaan ärsytettäisi. Neuvostoliiton rajavartijat olivat kummeksuneet rajan takaa kuuluvaa ryskettä.

    Tieto hakkuiden keskeytymisestä kiiri Lapin rajavartioston esikuntaan Rovaniemelle. Rajavartioston päällikkö Oiva Willamo päätti, että savottaa jatketaan.

    Sallan viimeinen autosavotta päättyi keväällä 1939.

    Marraskuun lopussa Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen, ja sotavuosien katkeraksi päätteeksi valtaosa itäisen Sallan kylistä ja metsämaista jouduttiin luovuttamaan naapurimaalle.

    Autosavottaa filmillä

    Sallan autosavottaa tallennettiin liikkuvaan kuvaan, kun filmiyhtiö Aho & Soldan teki dokumenttielokuvan Maailman suurin tukkisavotta (1938).

    Ylen verkkosivuilta löytyy 2,5 minuutin mittainen näyte elokuvasta, joka esittelee puunkuljetusta tuiskun ja kinosten keskellä. Tukkien lastaus ja kiinnittäminen vaati kovaa työtä, vaikka apuna oli tukkihissi.

    Mustavalkoinen, hyvälaatuinen filminpätkä todistaa, miten järeitä Itä-­Lapin puut olivat ja miten pieniä niiden rinnalla tuon ajan kuorma-autot. Eniten esillä on Ford-merkkinen kuormuri.

    Pätkän lopussa savotan kasööri maksaa työmiehelle palkan 500 markan seteleillä.

    Katso video Ylen Elävästä arkistosta.

    Artikkeli on julkaistu Aarteessa 1/2025.

    Lisää aiheesta
    • Unto Savilahti kuittaa kirjaan saaneensa palkkansa metsä­teknikko Kalle Törmältä Pirkanmaalla Kurun hoitoalueen Kalattoman kämpällä helmikuussa 1956.

      Historia ja perinne | Savotta- ja uittotyömailla palkat maksettiin käteisellä ‒ epärehellisiä suuret rahasummat houkuttelivat ryöstöihin ja huijauksiin

      Tilaajalle
    • Kämppäpoika Aittokosken kämpällä Pohjois-Karjalan Pielisjärveltä 1950-luvun alkupuolella. Ovelta hänen työtään valvoo kämppäemäntä.

      Historia ja perinne | Vanha metsätyöläinen saattoi voimiensa hiipuessa päästä savottakämpän talonmieheksi – joskus tehtävä annettiin pojalle, jonka voimat ja taidot eivät vielä muuhun riittäneet

      Tilaajalle
    • Nyt ovat metsätyöt jääneet vähemmälle, kirjoittaa Aarteen lukija. ”Joskus käyn vielä vanhempaa Stihliä ulkoiluttamassa lähimetsässä.” Kuva on kuvituskuva.

      Metsätyövälineet | Aarteen lukija muistelee metsätöitään 1950–60-luvuilla: ”Petkeleellä kuoriminen talvipakkasella oli raskasta hommaa heiveröiselle pojanklopille”

    Artikkelin aiheet
    autosavotta
    Salla
    Kemi-yhtiö
    1930-luku
    metsäteollisuus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Emeritusprofessorit <strong id="strong-f423de44eaffb2bd2459742ce739a88d">Jukka Ahokas</strong> ja <strong id="strong-0e729a3bee79d50c85340aa9af4875dc">Aarne Pehkonen</strong>.

    Koneviesti | Historiikki kertoo Suomen maatalousteknologian opetuksen vaiheista

  • Turun Rautateollisuus ja Vaunutehdas Oy valmisti Kullervo-traktoreita vuosina 1919–1924. Kullervoja valmistui todennäköisesti alle 200 kappaletta. Valmistus jouduttiin lopettamaan traktorin teknisten ongelmien ja korkean hinnan vuoksi. Kullervot eivät toimineet odotetusti, esimerkiksi alun perin venekäyttöön suunnitellun moottorin jäähdytysteho ei kynnettäessä riittänyt. Sarka-museon yksilö aloitti kartanossa Kangasalla vuonna 1918. Kymmenen työvuoden jälkeen se siirrettiin ensin kartanon omaan museoon ja sieltä Tampereen kautta Loimaalle.

    Koneviesti | Loimaan Sarka-museo esittelee Suomen maatalouden ja maaseudun kehitystä ennen koneita ja koneistumisen jälkeen – katso otteita laajasta näyttelyannista

    Tilaajalle
  • Testit ovat tärkeä osa Koneviestin sisältöä ja keino erottautua muista lehdistä. Testit tehdään käytännön olosuhteissa yrityksissä, tiloilla ja tutkimuslaitoksissa. Kuva on traktorin renkaiden talviominaisuuksien testistä, joka tehtiin MTT Vakolassa vuonna 2011.

    Koneviesti | Koneviesti-lehti tänään vuonna 2012: Vain muutos on pysyvää