Metsätalouden juridiikkaan erikoistuneen MTK:n juristin Laura Harjunpään mukaan poliittisilla perusteilla ei voida rajoittaa metsähakkuita, koska omaisuudensuoja on turvattu perustuslailla.
”Kun viime aikoina on eri tahoilta vaadittu ilmastopolitiikan tavoitteiden saavuttamisen nimissä metsähakkuiden rajoituksia, puhutaan perusoikeuden rajoittamisesta. Täytyy hyvin tarkkaan punnita, miten pitkälle meneviä rajoituksia voidaan tehdä ja millä perusteilla”, Harjunpää tähdentää.
Metsänomistajat ovat hänen mukaansa tilanteesta huolissaan.
”Rajoittamista vaativat puheenvuorot avautuvat yksittäisille metsänomistajille pelottavina ja kummallisina. Samaan aikaan tulee kysymyksiä, pitääkö nyt hakata ja miksi metsänomistajan pitäisi olla maksumies fossiilitalouden aiheuttamasta ilmastomuutoksesta.”
Monet tekevät aavistushakkuita rajoitusten pelossa jo nyt, Harjunmaa sanoo. Osa myös harkitsee kahdesti metsämaan hankkimista, kun tilanne koetaan epävakaaksi ja metsän käytön mahdollisuudet tulevaisuudessa epävarmoiksi. Lisäksi metsänomistajia pohdituttaa luottamus asiantuntijoihin, kun eri tahoilta saadaan erilaisia vastauksia.
Harjunpään mielestä on väärin kumota ilmastomuutoksen kustannustaakkaa metsäsektorin harteille.
”Kun hakkuiden rajoituksilla tavoitellaan tiettyjä päämääriä, oikeasuhtaisuuden periaatteen mukaan ei pidä mennä pidemmälle kuin on tarpeen. Rajoitusten sijaan on muistettava myös positiiviset kannustimet ja muut keinot, kuten luontoarvojen vaaliminen ja lisääminen luontoarvomarkkinoiden avulla.”
Harjunpään haastattelu on julkaistu Metsämiesten Säätiön rahoittamassa kiertoartikkelissa, jonka toteutti Audiomedia. Koko haastattelun voit lukea täältä.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
