• Ely-keskus lätkäisi kaivinkoneojalle suojakaistaksi 10 metriä ja purolle 30 metriä – Metsänomistaja: ”Mielivaltaa”

    Ely-keskuksen tulkinta loukkaa metsänomistajan mielestä yksityisomaisuuden suojaa. Ely taas perustelee toimintaansa luonnonsuojelulailla.
    Tilaajalle
    Tapio Kallioniemi taustallaan puron suojakaistale, jonka ely-keskus määräsi 30 metrin levyiseksi.
    Tapio Kallioniemi taustallaan puron suojakaistale, jonka ely-keskus määräsi 30 metrin levyiseksi. Kuva: Jussi Partanen
    Metsä|Ympäristö
    8.11.202419:00
    Jukka Hämäläinen

    Missä raakku, siellä ongelma. Pohjois-Satakunnassa raakkuja esiintyy Karvianjoessa. Nyt Kankaanpään honkajokelaista metsänomistajaa on estetty harventamasta metsäkuviota, joka rajoittuu puroon, joka laskee puolentoista kilometrin päässä Karvianjokeen. Joessa on raakkuesiintymä tästä yli kuusi kilometriä ylävirtaan.

    Metsänomistaja Tapio Kallioniemi on suivaantunut Varsinais-Suomen ely-keskukseen, joka on hänen mielestään mielivaltaisesti kieltänyt harvennushakkuun ja määritellyt suojavyöhykkeitä aivan uudenlaisilla metrimäärillä. Kallioniemen mielestä pitäisi riittää, että hän noudattaa oman sertifikaattinsa ja puron varrelle perustamansa luonnonsuojelualueen mukaisia suojavyöhykkeitä.

    Kun Kallioniemi teki metsänkäyttöilmoituksen, ely-keskus näytti hakkuille ensin vihreää valoa. Seuraavana päivänä toinen virkailija kuitenkin ilmoitti, ettei hakkuita voida tehdä, vaan puron reunoille on jätettävä 30 metrin suojavyöhyke ja puroon johtavan ojan reunoille 10 metrin.

    Kun Kallioniemi vaati asiasta luonnonsuojelulain mukaista päätöstä, elyn virkailija pyörsi vaatimuksen ojan suojavyöhykkeestä. Sen sijaan ensimmäisen virkailijan hyväksyvälle päätökselle toinen ei antanut arvoa, koska ensimmäinen oli ”kiireapuna eikä tuntenut alueen erityistilannetta”.

    Tapio Kallioniemi on huolissaan yksityisomaisuuden suojasta.
    Tapio Kallioniemi on huolissaan yksityisomaisuuden suojasta. Kuva: Jussi Partanen

    Kallioniemi ihmettelee, miten ely-keskus voi säädellä metsänkäyttöä yksittäisen virkamiehen lausunnoilla ja miten epätasa-arvoisia metsänomistajat ovat riippuen siitä kenen käsiteltäväksi asiansa saa.

    ”Miten virkahenkilö voi lausunnollaan päättää näin merkittävästä pakkosuojelusta ilman, että siitä annetaan edes valitusoikeutta? Ja maanomistajan pitää itse ymmärtää pyytää erikseen virallinen päätös.

    Vaadittua 30 metrin suojavyöhykettä Kallioniemi ei hyväksy, koska sellaista ei edellytetä missään.

    Elyn virkailija perusteli 30 metrin suojavyöhykettä Natura-alueeseen rajautuvien kohteiden osalta varovaisuusperiaatteella.

    Edelleen virkailija totesi: ”Pefcin nykyiset sertifiointiohjeet ovat tutkimuksissa lajiston monimuotoisuuden kannalta todettu riittämättömiksi ja ely-keskukset irtautuivat Pefcistä arvioimansa viherpesun takia.”

    Ylitarkastaja viittaa myös erilaisiin tutkimustuloksiin ja suosituksiin.

    ”Ely-keskuksen tulkinta on aika huoleton ja laventava.” Tapio Kallioniemi

    Kallioniemen oikeustajuun kyseinen argumentointi ei istu. Hänestä ely-keskuksen ”aika huoleton ja laventava tulkinta” uhkaa yksityisomaisuutta. Päätökset tulisi tehdä vallitsevan lainsäädännön mukaisesti.

    ”Suojelutarkoituksen toteuttamiseksi venytetään säännösten tulkintaa ja annetaan harhaanjohtavaa kuvaa sääntelykehikosta ja sen merkityksestä”, Kallioniemi kokee.

    Kallioniemi myös ihmettelee, että vaikka ely-keskus perustelee rajoituksia hänen harvennushakkuunsa merkittävillä vaikutuksilla, se toisessa lauseessa toteaa, ettei yksittäisillä hakkuilla ole suurta vaikutusta Karvianjoen Natura-alueeseen.

    Ely perusteleekin yksittäisen harvennushakkuun kieltämistä kumuloitumisvaikutuksella. Ely-keskus myös viittaa perusteluissaan saman puron latvoilla olevan Kotkankeitaan turvetuotanto alueen Natura-lausuntoon, joka tosin on riitautettuna osana valitusta Vaasan hallinto-oikeudessa.

    Kallioniemi on myös yrittänyt tiedustella elyltä, paljonko enemmän kiintoainesta ja mineraaleja vesistöön pääsee 15 metrin suojavyöhykkeeltä verrattuna 30 metrin vyöhykkeeseen. Sen selvittämistä Varsinais-Suomen ely-keskus edellyttää metsänomistajalta.

    ”Natura-lainsäädännössä ja arvioinnissa todistustaakka on toimijalla eli teidän pitäisi osoittaa, että merkittävän haitan kynnys ei ole -- ylittynyt”, ely-keskus toteaa vastauksessaan.

    Ely-keskus lisää vielä, että yksittäisiä raakkuja on sukellusten perusteella myös aivan Honkaluomanpuron laskukohdan lähellä.

    Honkaluomanpurossa ei asusta raakkuja, vaan vasta Karvianjoessa, jonne puro laskee puolentoista kilometrin päässä.
    Honkaluomanpurossa ei asusta raakkuja, vaan vasta Karvianjoessa, jonne puro laskee puolentoista kilometrin päässä. Kuva: Jussi Partanen

    ”Ely-keskus todellakin voi antaa suosituksen tai ohjeistuksen, jota tavallaan pitäisi noudattaa”, sanoo MTK:n ympäristöasiantuntija Markus Nissinen. Paino on sanalla ”tavallaan”.

    ”Jollei kyseessä ole selkeä valituskelpoinen päätös, jää elyn näkemyksen velvoittavuus roikkumaan ilmaan. Tämä on suurimpia tämän hetken ongelmia luonnonsuojelukysymyksissä. Jos olisi päätös, silloin voisi valittaa. Suojakaista ei ole suojelualue, mutta sille tulee hakkuurajoituksia, mikä johtaa korvauksettoman, harmaan suojelun lisääntymiseen. Suojakaistojen puu jää maanomistajan tappioksi”, Nissinen valottaa.

    Naturan perusteella ely-keskus voi vaikuttaa suojelualueen ulkopuoliseenkin maankäyttöön, jos se tulkitsee, että ulkopuolinen hanke voi heikentää Natura-alueen luonnontilaa.

    Ely-keskus voi siis vaatia sekä tarkempia selvityksiä hankkeen ympäristövaikutuksille että rajoittaa hakkuita vaikka 10 ja 30 metrin suojakaistoilla, kuten Kallioniemen tapauksessa.

    ”Tarkalle metrimääräiselle suojakaistavaatimukselle ei ole oikeasti juridisia perusteita, mutta luonnonsuojelulain huonouden ja tulkinnanvaraisuuden sekä ely-keskuksen tulkintamahdollisuuksien myötä rajoitteita voi asettaa”, Nissinen sanoo.

    Varsinais-Suomen ely-keskuksen luonnonsuojeluyksikön päällikkö Olli Mattila ei ota kantaa kyseiseen tapaukseen, mutta kommentoi asiaa yleisellä tasolla.

    ”Jos annettu vastaus tai lausunto on ollut virheellinen, se korjataan. Natura-alueilla on mahdollista tehdä heikentämiskieltoon perustuva päätös kielletyn seurauksen estämiseksi, ja siitä on mahdollista valittaa hallinto-oikeuteen.”

    Entä mihin 10 metrin suojavyöhykkeet ojalle ja 30 metrin vyöhykkeet purolle perustuvat?

    ”Natura-alueella ne ovat tapauskohtaisia. Katsotaan mikä on riittävä vyöhyke. Heikentämiskielto tulee luonnonsuojelulaista ja meillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin toimia näin”, Mattila perustelee.

    Onko totta, että ely-keskukset ovat irtaantuneet Pefc-sertioinnista väitetyn viherpesun takia?

    ”En ota kantaa siihen.”

    Kallioniemeä viranomaisen ylimielisyys loukkaa. Hän korostaa kannattavansa luonnonsuojelua.

    ”Olen itse perustanut luonnonsuojelualueen ja pidän raakuista ja Karvianjoessa runsaasti esiintyvistä simpukkalajeista. Raakun kanssa isoin ongelma on padottu joki, jossa lohikalat eivät pääse nousemaan”, Kallioniemi huomauttaa.

    Lisää aiheesta
    • Metsäyhtiöiden lupaama 50 metrin suojavyöhyke raakkuesiintymien välittömässä läheisyydessä voi estää puukauppoja kokonaan. Kuvassa hakkuita Pudasjärvellä Livojoen varrella. Kuvan hakkuu ei liity juttuun.

      Metsäteollisuus | Puukauppa hyytyy jo raakkualueilla – 50 metrin suojavyöhyke voi estää pienen leimikon hakkuun kokonaan

      Tilaajalle
    • Vesistön äärelle suositellaan aina jätettäväksi suojavyöhyke, mutta 45-50 metriä voi tuntua metsänomistajasta kohtuuttomalta. Kuvituskuva.

      Talous | MTK kysyi, mihin raakkupuron 45 metrin suojavyöhyke perustuu – ”Kukaan ei osaa vastata”

      Tilaajalle
    • Ikivanhat raakut ansaitsevat kunnioituksen ja nuo pyyteettömät vedenpuhdistajat on syytä pelastaa.

      Metsiensuojelu | Raakkuasiassa on käymässä kuin Naturassa: suojelijat unohtivat, etteivät he omista palaakaan suojeltavaa metsää

    • Esa Härmälä uskoo, että hänen urakehitykseensä on vaikuttanut paljon ajoitus. ”Aloin seurata jo varhain asioita, joista tuli myöhemmin tärkeitä. Minä olin jo tulossa Brysselistä, kun muut olivat vasta menossa.”

      Maatalouspolitiikka | Ympäristölobby käyttää raakkujen herkkää tilannetta hyväksi, sanoo Metsähallitusta ja MTK:ta johtanut Esa Härmälä

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä