• SCA ja Holmen tekivät tulosta myymällä puuta, kartonkituotannon tulokset heikkenivät

    Ruotsalaisyhtiöt hakkasivat puuta omista metsistään hillitäkseen raaka-aineen hinnannousun vaikutusta sellu- ja kartonkituotantoon.
    Uusi paperikone nosti SCA:n toimitusmääriä. Arkistokuva Kaipolan paperitehtaalta.
    Uusi paperikone nosti SCA:n toimitusmääriä. Arkistokuva Kaipolan paperitehtaalta. Kuva: Petteri Kivimäki
    Metsä|Metsäteollisuus
    3.2.202518:30
    Sami Suojanen

    Uudet koneet nostivat ruotsalaisen metsäyhtiön SCA:n toimitusmääriä ja liikevaihtoa viime vuonna, mutta tuloslaskelman viimeinen rivi eli tilikauden tulos pysyi käytännössä paikallaan.

    SCA:n liikevaihto kohosi vajaaseen 1,8 miljardiin euroon. Se oli 12 prosenttia enemmän kuin vuonna 2023. Liiketulosta konserni teki noin 437 miljoonaa euroa. Se koheni noin viisi prosenttia.

    Tilikauden tulos oli noin 316 miljoonaa euroa.

    Toimitusmääriä nostivat Obbolan uusi paperikone ja Ortvikenin tuore kemihierrelaitos. Sellun toimitusmäärät kasvoivat viisi prosenttia ja kartongin kuusi prosenttia.

    Suurimman osan eli 65 prosenttia SCA:n tuloksesta teki metsäliiketoiminta. SCA on Euroopan suurin yksityinen metsänomistaja. Tukin ja kuitupuun hinnannousu pönkittivät metsäliiketoiminnan tulosta. Toisaalta yhtiö lisäsi hakkuita omista metsistään pitääkseen raaka-ainekulujen nousua kurissa.

    Metsäliiketoiminnan suhteellisesta kannattavuudesta kertova liiketulosprosentti oli 37,2. Vuotta aiemmin se oli 42,3.

    Selluteollisuuden kannattavuus parani.

    Sellunvalmistuksen liikevoittoprosentti nousi 12,4:ään vuotta aiemmasta 8,1:sta. Hintojen nousu ja kruunun kurssi nostivat tulosta, mutta osa niiden tuomasta hyödystä meni puun hinnannousuun.

    Kartonkiliiketoiminnan liikevaihto nousi 10 prosenttia, mutta tulos heikkeni 71 prosenttia muun muassa raaka-aineen hinnannousun takia. SCA:n kartonginvalmistuksen liikevoittoprosentti oli 2,2. Vuotta aiemmin se oli 8,2 prosenttia.

    SCA laski metsämaansa arvostusta, mutta puiden kasvu kompensoi maanpohjan arvonalennusta.

    Ruotsalaisen Holmenin tulos heikkeni viime vuonna. Konsernin liikevaihto pysyi paikallaan hieman alle kahdessa miljardissa eurossa, mutta liiketulos ja tilikauden voitto laskivat.

    Holmenin liiketulos oli noin 324 miljoonaa euroa ja tilikauden voitto 249 miljoonaa euroa. Liiketulosprosentti notkahti 16:een, kun se vuotta aiemmin oli 21.

    Tiedotteessaan yhtiö perustelee tuloksen heikkenemistä paperin hinnanlaskulla ja vertailuvuoteen 2023 osuneella kannattavalla ylijäämäsähkön myynnillä.

    Holmenin tuloksesta 52 prosenttia tuli metsäliiketoiminnasta. Sen liikevoittoprosentti oli 52. Metsäliiketoiminnan tuloksessa on syytä huomata, että se sisältää yhtiön metsäomaisuuden arvonnousun.

    Konsernin paperi- ja kartonkitoimitusten määrä kasvoi kuutisen prosenttia ja liikevaihto parisen prosenttia runsaaseen 1,3 miljardiin euroon. Liiketulos sen sijaan sukelsi yli 37 prosenttia 148 miljoonaa euroon.

    Holmen seisotti tehtaitaan vuoden lopulla.

    Heikon kysynnän takia yhtiö seisotti tehtaitaan vuoden lopulla. Paperi- ja kartonkivalmistuksen liikevoittoprosentti oli 11, kun se vuotta aiemmin oli 18.

    Rakentamisen ahdinko näkyy puutuotteissa. Holmenin sahat keräsivät noin 340 miljoonan liikevaihdon, mutta liiketulosta syntyi vaivaiset 170 000 euroa.

    Lisää aiheesta
    • Rettenmeier aikoo olla aktiivinen vielä myynnissä olevien kolmen sahan ostoneuvotteluissa. Sahoista kaksi on Ruotsissa ja yksi Romaniassa.

      Metsäteollisuus | Saksalainen Rettenmeier osti Zieglerin jättisahan

      Tilaajalle
    • Metsä Boardin tehdas Tampereen ydinkeskustassa saattaa hiljentyä vielä tänä vuonna, jos yhtiön suunnitelmat toteutuvat. Muutosneuvottelut henkilöstön kanssa alkavat 23. tammikuuta.

      Metsäteollisuus | Aasian ylijäämäkartonki leviää yhä laajemmalle, suomalaistehtaat menettävät tilauksia

      Tilaajalle
    • Stora Enso kertoi lokakuun lopulla vahvistavansa puunhankintaansa Junnikkalan sahan ostolla.

      Metsäteollisuus | Kilpailuviranomaiset ottavat Stora Enson ja Junnikkalan sahakaupan tarkempaan syyniin

    Artikkelin aiheet
    SCA
    Holmen
    metsäteollisuus
    sellu
    kartonki
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa