

”Sellusta tulee tulevaisuuden öljyä”, sanoo Björn Wahlroos.
Uusia raaka-aineita hyödyntävien biojalostamojen rakentaminen tulee olemaan tulevaisuuden sävel, muistelmiensa toisen osan viime viikon torstaina julkaissut kauppatieteiden tohtori ja Nordean, Sammon ja UPM:n hallituksen puheenjohtajana toiminut Wahlroos sanoo MT:n haastattelussa.
Tähän asti biojalostamot ovat käyttäneet prosessien ylijäämäaineita. Nyt katse on kääntynyt uusiin kasveihin. ”Luulen, että tulevaisuudessa tulemme viljelemään polttoaineita.”
UPM:llä on pian menossa testivaiheeseen kasveja, joita voi viljellä lähempänä päiväntasaajaa. Jää nähtäväksi, pystytäänkö kehittämään öljypitoinen kasvi, joka menestyisi Suomessa.
Hiilipitoisista kasveista haetaan biologisia molekyylejä korvaamaan sekä muovia että liikennepolttoaineita.
”On ihan selvää, että tulevaisuudessa haluamme lähettää vähemmän fossiilisia hiilimolekyylejä ilmaan. Tämä pätee täysin riippumatta siitä, miten vakavasti otat ilmastokysymykset.”
Wahlroos uskoo liikennepuolella biologisiin polttoaineisiin enemmän kuin sähköön. ”Illuusio siitä, että sähkö olisi puhdasta, on monessa paikassa, varsinkin Saksassa, todellakin illuusio.”

Hän painottaa, että uudet kasvit eivät saa häiritä ruuantuotantoa. ”On tärkeää, että me emme ala nostaa ruoan hintaa, kun haluamme enemmän biopolttoaineita tai muita biologisia tuotteita.”
Loppuvuonna käyntiin lähtee UPM:n Leunan tehdas itäisessä Saksassa. Sen päätuote on puusta jalostettava sokeri, monoetyleeniglykoli. Kaksi kolmasosaa muovipullon pet-muovista voidaan tehdä puusokerista.
”Tulevaisuudessa kaikkien autojen jäähdytysnesteet voidaan tehdä biologisista aineista.”
”Illuusio siitä, että sähkö olisi puhdasta, on monessa paikassa, varsinkin Saksassa, todellakin illuusio.”
Metsä on tähän asti antanut erittäin tasaista tuottoa mutta Wahlroos ei lupaa suurta nostetta.
Kansainvälisen kuitutuotannon painopiste siirtyy yhä selkeämmin nopeasti kasvaviin kuituihin kuten eukalyptukseen. Painopaperiin käytettävien pitkien sitkojen kuitujen – kuten kuusikuidun – tarve ei erityisen voimakkaasti kasva. Pakkauksissa ja hygieniatuotteissa ei tarvita samanlaista kuitua.
”Kuusikuitu ei ole niin välttämätön kuin se oli ennen”, sanoo Wahlroos.
”Haasteet ovat hyvin pitkällä aikavälillä. Meillä on kapasiteettia, joka tarvitsee suomalaista puuta ja tulee pysymään täällä paikalla.”

Wahlroos kirjoittaa kirjassaan Antti Oksasen saaneen Metsäliiton hallituksen ja hallintoneuvoston kokouksessa 1993 opetuksen: ”MTK:laisessa osuustoiminnassa ei ole kyse taloudellisesta tuloksesta tai tehokkuudesta, vaan kasvusta ja vallasta.”
Onko se väärin, jos voitto ei ole pääasia?
”Se ei ole väärin, mutta joskus se johtaa erikoisiin ilmiöihin: investoidaan liikaa ja joskus jopa vääriin paikkoihin.”
”En kritisoi tätä vaan se on toteamus. Jos sinulla on osuuskunta, jonka tehtävänä on edistää jäsentensä taloutta, niin se toimii toisella tavalla kuin osakeyhtiö, jonka tehtävänä on vaurastuttaa osakkeenomistajia.”
Osuuskunnan puitteisiin on kuitenkin vaikea rakentaa kannustimia ja kontrollimekanismeja, jotka pitävät sen tehokkaana.
”Todella kovan tehokkuuden puristaminen osuuskunnista on vaikeampaa kuin osakeyhtiöissä.”
Esimerkiksi mikään pörssinoteerattu metsäyhtiö ei olisi rakentanut sellutehdasta Kemiin, Wahlroos sanoo. ”Metsäliitto mieltää, että sen kuuluu palvella pohjoissuomalaisia metsänomistajia ja siksi se sinne nousi. Ja hyvä niin.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
