• UPM:n alkuvuosi oli pettymys – poikkeuksellisen alhaiset toimitusmäärät söivät tuloksen

    Saksaan rakenteilla oleva biojalostamo viivästyy lisää, nyt käynnistymistä odotetaan ensi vuoden lopulla.
    Tilaajalle
    UPM päätti sellutehtaan rakentamisesta Uruguayn Paso de los Torosiin vuonna 2019. Tehdas aloitti toimintansa keväällä 2023. Heinäkuussa tehdas saavutti 70 prosentin tuotantovauhdin.
    UPM päätti sellutehtaan rakentamisesta Uruguayn Paso de los Torosiin vuonna 2019. Tehdas aloitti toimintansa keväällä 2023. Heinäkuussa tehdas saavutti 70 prosentin tuotantovauhdin.  Kuva: UPM
    Metsä|Metsäteollisuus
    25.7.202310:13
    Sami Suojanen

    UPM:n tulos kääntyi merkittävään laskuun vuoden toisella neljänneksellä. Yhtiön tuotteiden toimitukset notkahtivat merkittävästi alle pitkän aikavälin ennen kaikkea varastojen purkamisen takia.

    Yhtiö itse luonnehtii tulosta pettymykseksi. Vertailukelpoinen liiketulos sukelsi 71 prosenttia viime vuoteen verrattuna.

    Yhtiön toimitusjohtajan Jussi Pesonen toteaa yhtiön tulostiedotteessa, että liiketoimintaympäristö oli poikkeuksellinen ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Geopoliittinen epävarmuus, hidastunut taloudellinen toimeliaisuus ja korkea inflaatio vaikuttivat kuluttajiin.

    ”Samaan aikaan poikkeuksellinen varastojen purkaminen jatkui toimialan tuotearvoketjuissa. Seurauksena oli voimakas ja nopea käänne markkinoilla. Tuotteiden toimitusmäärät olivat selvästi alle arvioidun loppukäyttökysynnän, ja hyödykkeiden, kuten sellun ja energian, maailmanmarkkinahinnat laskivat historiallisista huipuista syklin pohjalukemiin puolessa vuodessa”, Pesonen kertaa tiedotteessa.

    UPM:n toisen neljänneksen liikevaihto oli 2 558 miljoonaa euroa. Vuotta aiemmin se oli 2 562 miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen liikevoitto laski 114 miljoonaan euroon (Q2 2022: 387 miljoonaa euroa).

    Yhtiön mukaan heikon kysynnän lisäksi vuosineljänneksen tulokseen vaikuttivat UPM Fibresin, UPM Energyn ja UPM Biofuelsin suuret kunnossapitotyöt sekä Paso de los Torosin käynnistykseen liittyvät normaalit kustannukset.

    Toisella vuosineljänneksellä useimpien tuotteiden toimitukset jäivät merkittävästi pitkän aikavälin keskiarvoista. Toimituksiin vaikutti edelleen jatkunut varastojen purkaminen.

    Yhtiön mukaan myönteistä toisessa vuosineljänneksessä oli se, että muuttuvat tuotantokustannukset laskivat ja vaikuttivat tulokseen positiivisesti.

    ”Vastasimme markkinoiden haasteisiin jatkamalla aktiivista marginaalien hallintaa ja leikkaamalla nopeasti kustannuksia. UPM:n eri liiketoiminnoissa vähennetään työvoimaa sekä pysyvästi että väliaikaisesti, hyödynnetään joustavia työaikoja sekä toteutetaan uudelleenjärjestelyjä.”

    Pesosen mukaan yhtiö jatkaa kapasiteettinsa sopeuttamista vastaamaan kannattavaa asiakaskysyntää strategiansa ja pitkän aikavälin markkinanäkymiensä mukaisesti.

    Biokemikaali-investointi Saksan Leunassa etenee, ja biojalostamo sai toimintaluvan toukokuussa. Hanke on kuitenkin kärsinyt poikkeuksellisen haastavasta investointiympäristöstä, jossa on ollut pulaa materiaaleista ja urakoitsijoista. Investointihankkeen odotetaan nyt valmistuvan vuoden 2024 loppuun mennessä, ja hankkeen kustannuksiksi arvioidaan 1 180 miljoonaa euroa.

    Alun perin hankkeen piti valmistua vuoden 2022 lopulla ja hintalappu oli 550 miljoonaa euroa. Kun tämä virstanpylväs ei pitänyt, uusi takaraja oli tämän vuoden loppu ja hintalappu 750 miljonaa euroa.

    ”Hanke etenee täyttä vauhtia. Jalostamoalueen varsinaiset rakennustyöt valmistuvat kuluvan vuoden kolmannella vuosineljänneksellä, ja jalostamon käyttöönotto toteutetaan vaiheittain tämän vuoden viimeisestä neljänneksestä alkaen.”

    Rotterdamiin mahdollisesti rakennettavan biopolttoainejalostamon yksityiskohtainen kaupallinen ja tekninen perussuunnittelu jatkuu.

    UPM odottaa koko vuoden vertailukelpoisen liikevoiton laskevan vuodesta 2022. UPM:n vertailukelpoisen liikevoiton vuoden 2023 jälkipuoliskolla odotetaan olevan samaa tasoa tai parempi kuin vuoden 2023 alkupuoliskolla.

    UPM:n toimitusmäärien odotetaan nousevan vuoden 2023 jälkipuoliskolla vuoden alkupuoliskoon verrattuna.

    Lisää aiheesta
    • Korkeat varastomäärät ja heikko kysyntä kurittavat metsäteollisuutta juuri nyt. Kuvituskuva Metsä Boardin kartonkitehtaalta Kyröskoskelta.

      Metsäteollisuus | Metsäyhtiöiden alkuvuosi on peilikuva viime vuoden suhdannehuipusta – odotettavissa huonoja tuloksia

      Tilaajalle
    • Trukkien liikkeet ovat vähentyneet, koska metsäteollisuuden tuotteiden kauppa on käynyt huonosti. Kuva Stora Enson tehtaalta Varkaudesta.

      Metsäteollisuus | Stora Enso ei näe merkkejä paremmasta – tulospudotus kiihtyi kesän alussa

      Tilaajalle
    • Metsä Groupin Kemin tehtaan startti lisää selluntuotantoa Suomessa tänä vuonna. Kuvassa sellua paalataan konsernin Rauman tehtaalla.

      Metsäteollisuus | Tiesit kenties, että Euroopan sellusta aimo osa tehdään Suomessa ja Ruotsissa – kolmannella sijalla yllättää Etelä-Euroopan maa

      Tilaajalle
    • ”Kymenlaakson aluetaloudelle Sunilan lakkautus on ankara isku. Kaakkois- ja Itä-Suomi ovat olleet helmikuun 2022 jälkeen lujilla muutenkin”, Mari Ikonen kirjoittaa.

      Metsäteollisuus | Jyrkät suhdannevaihtelut ovat yhä osa metsäalaa

    • UPM vähentää paperintuotantoa sulkemalla kaksi konetta Keski-Euroopassa.

      Metsäteollisuus | UPM sulkee pysyvästi yhden paperikoneen Saksassa ja yhden Itävallassa

      Tilaajalle
    • Metsäteollisuus | UPM Plywood vähentää henkilöstöään ‒ taustalla heikentynyt markkinatilanne

    • EU on lopettanut sellumarkkinoiden kilpailua koskeneet tutkimukset.

      Metsäteollisuus | Euroopan komissio lopettaa mahdollista sellukartellia koskeneen tutkinnan

    Artikkelin aiheet
    UPM
    liiketoiminnan tulos
    biojalostamo
    investointi
    Saksa
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa