
Metsäyhtiöt ehtivät tuulettaa ennätystuloksia useita vuosineljänneksiä peräkkäin, mutta tällä kertaa tulostiedotteiden kirjoittajat voivat unohtaa ennätys-sanan. Analyysitalo Inderesin pääanalyytikko Antti Viljakainen sanoo, että odotettavissa on absoluuttisesti huonoja lukuja.
”Kontrastia vuotta aiempaan korostaa se, että keväällä 2022 tulokset olivat erinomaisia lukuun ottamatta UPM:ää, jonka tulosta lakot painoivat”, Viljakainen toteaa.
Vuosi sitten kysyntää riitti, taloudessa meni hyvin Ukrainan sodan syttymisestä huolimatta ja metsäteollisuuden tuotteiden tarjonta kärsi muun muassa logistiikkaongelmista. Näiden ansiosta tuotteiden hinnat olivat korkealla, eikä kustannusten nousu tuottanut ongelmia. Kaiken lisäksi euron kurssi dollariin verrattuna tuki vientiä.
”Tänä vuonna kysyntä on ollut surkeaa. Sitä heikentävät korkeat varastot, eikä pohjakysyntä ole ollut edes kohtuullista. Inflaatio on nostanut kustannuksia, eikä nyt tule vetoapua edes valuuttakurssista.”
Viljakainen tiivistää tilanteen ”aika täydelliseksi peilikuvaksi” vuoden takaiseen verrattuna.
Sellun hinta sukelsi huhti–toukokuussa ja uutta nousua ehdittiin jo odottaa, mutta toisin on käynyt. Kiinan markkinoilla lehtipuusellun tonnihinta on jäänyt sahaamaan 505–515 dollariin. Fastmarkets Foexin markkinaseurannan mukaan hinta nousi 512 dollariin perjantaina 14. heinäkuuta, kun se viikkoa aiemmin laski vajaan dollarin 505 dollariin.
Havupuusellun hinta nousi niin ikään heinäkuun toisella viikolla, mutta nousú oli maltillisempaa ja asettui vajaaseen 625 dollariin tonnilta.
OP:n metsäteollisuutta seuraava seniorianalyytikko Henri Parkkinen sanoo seuraavansa hyvin tarkkaan, miten metsäyhtiöt arvioivat asiakkaidensa toimintaa ja kommentoivat varastotilannetta.
"Jälkikäteen arvioituna on ollut hämmentävää huomata, kuinka suuria varastot ovat oikeasti olleet. Sellussa näyttää käyneen niin, että Kiinan markkina ei vaan vedä”; Parkkinen toteaa.
Muutama tuottaja ilmoitti hinnankorotuksista kesän kynnyksellä, mutta ne ovat vetäneet sittemmin ilmoituksiaan takaisin. Lisäksi kiinalaisasiakkaat pyrkivät hyötymään tarjolle tulleesta uudesta sellukapasiteetista. Viime vuoden puolella Araucon jättitehdas käynnistyi Chilessä ja UPM:n Paso de los Toros Uruguayssa tänä keväänä.
Viljakaisen mukaan lyhytkuitusellun tuottajien yritys nostaa hintoja oli heikolla pohjalla. Kiinan avautuminen koronan jälkeen ei kiihdyttänyt talouskasvua odotuksista huolimatta ja Euroopassa paperin kulutuksen lasku on vähentänyt sellun tarvetta.
”Yhtiöiden kommentit kysynnästä ja varastosyklin vaiheesta kiinnostavat erityisesti. Varastojen sulattelua on jatkunut jo vuoden päivät ja sen pitäisi olla pian ohi. Tarjontapuolen kommentit ovat niin ikään arvokkaita, koska tuotantoa on rajoitettu.”
Parkkinen nostaa esiin myös kustannukset: ovatko kuljetus-, energia- ja kemikaalikustannukset laskeneet suhdanteen hiljenemisen mukana, mutta merkittävin seurattava kuluerä on puun hinta.
”Mielenkiintoista kuulla, miten yritykset arvioivat puun hinnan kehitystä. Jos katsoo Suomea, niin pelkästään tänä vuonna raaka-aineen hinta on kohonnut merkittävästi. Kuinka yhtiöt tulevat toimeen tämän tason kanssa.”
Stora Enson ja Metsä Boardin oma erityispiirteensä tulee heikentyneestä Ruotsin kruunusta. Onko näillä kahdella suunnitelmia tuotannon, varsinkin kartonkituotannon keskittämisestä heikon valuutan suosimaan Ruotsiin?
”Yhtiöt ovat olleet haluttomia puhumaan tehdaskohtaisista käyntiasteista, mutta ihmettelisin, jos ne eivät olisi reagoineet heikon kruunun Ruotsin tehtaille tuomasta kilpailuedusta.”
Tulosvaroitukset ja suhdanteen viileneminen ei ole muuttanut suuresti yhtiöiden omistusta. UPM:n ulkomaalaisomistuksen eli hallintarekisteröityjen osakkaiden osuus omistuksesta laski 1,85 prosenttiyksikköä 65,6 prosenttiin vuoden kuuden ensimmäisen kuukauden aikana. Metsä Boardissa sen emo Metsäliitto on lisännyt omistustaan useilla osakeostoilla kesän aikana. Sillä on äänistä jo 68,9 prosenttia.
Suomalaiset instituutiot, kuten eläkerahoja sijoittavat eläkevakuutusyhtiöt ovat hankkineet lisää metsäosakkeita. UPM:n omistukseen on mennyt lisää eläkerahaa, mutta sitä lähtenyt pieniä määriä Stora Ensosta ja Metsä Boardista.
Varma vähensi UPM-siivuaan, kun taas Ilmarinen, Elo ja Valtion Eläkekassa ostivat lisää. Itse asiassa Elo tankkasi kaikkia kolmea metsäyhtiötä yhtiötä. Ilmarinen myi Stora Ensoa ja Metsä Boardia.
Kirjoittaja on MT:n toimittaja.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
