• Tiesit kenties, että Euroopan sellusta aimo osa tehdään Suomessa ja Ruotsissa – kolmannella sijalla yllättää Etelä-Euroopan maa

    Suomessa tuotettiin vuonna 2022 yhteenä 26 prosenttia Euroopassa tehdystä sellusta.
    Tilaajalle
    Metsä Groupin Kemin tehtaan startti lisää selluntuotantoa Suomessa tänä vuonna. Kuvassa sellua paalataan konsernin Rauman tehtaalla.
    Metsä Groupin Kemin tehtaan startti lisää selluntuotantoa Suomessa tänä vuonna. Kuvassa sellua paalataan konsernin Rauman tehtaalla.  Kuva: Juha Sinisalo
    Metsä|Metsäteollisuus
    13.7.202313:41
    Mia Jouslehto

    Suomi ja Ruotsi ovat tunnetusti metsäisiä maita ja pohjoismaiselle sellulle on kysyntää. Euroopan paperintuottajien järjestö Cepi on julkaissut tuoreet tilastonsa teollisuuden roolista eri maissa.

    Niiden mukaan Suomessa tehtiin viime vuonna 26 prosenttia kaikesta Euroopassa valmistetusta sellusta. Ruotsissa tuotanto oli vieläkin suurempaa, sillä tasan kolmannes, 33 prosenttia valmistettiin länsinaapurissa.

    Suomi ja Ruotsi ovat siis suvereeni kärkikaksikko tuottajamaina, yhteenlaskettuna 60 prosenttia kuidusta tuotettiin Pohjanlahden molemmin puolin. Vuonna 2022 Euroopan tasolla selluntuotanto putosi viitisen prosenttia. Kaikkineen sellua tehtiin Euroopassa viime vuonna 35,2 miljoonaa tonnia. Yksi osatekijä laskussa voi olla pitkä UPM:n tehtaiden seisonta Suomessa työehtosopimusriidan takia.

    Kolmanneksi suurin tuottajamaa saattaa yllättää. Se oli viime vuonna Portugali, jonka tuotanto ylsi reiluun kolmannekseen Suomen määrästä ja edusti kahdeksaa prosenttia Euroopan selluteollisuudesta. Neljäs oli hieman pienemmällä osuudella Saksa.

    Keskenään samaan suuruusluokkaan sen sijaan lukeutuvat monen metsäisenä maana tuntema Itävalta sekä Ranska ja Espanja. Kaikki kolme tuottivat nelisen prosenttia maanosan sellumäärästä. Sen sijaan Norjan lukuja katsaus ei kerro, vaan ne uppoavat nippuun muut maat.

    Euroopan sellutehtaiden määrä on vuosien varrella supistunut, kun pieniä laitoksia putoaa pelistä pois. Tuotanto sen sijaan kasvaa tilastojenkin valossa pian Suomessa, kun Metsä Groupin sellutehdasjätti Kemissä starttaa syksyllä.

    Lisää aiheesta
    • Sellun hinnanlasku ja metsäteollisuuden tuotteiden kysynnän hiipuminen leikkaavat myös kysynnän kasvua. Kuva Joensuun syväsatamasta.

      Metsäteollisuus | Yllättävän alas yllättävän nopeasti – sellun hinta romahti muutamassa viikossa

      Tilaajalle
    • Metsä Board Kyron tehtaalla Kyröskoskella operaattori Eetu Lähteenmäki ja vuoromestari Simo Karjalainen ottavat näytteen valmiista kartongista laadunvarmistusta varten ennen kuin 3,7 metriä leveä rulla siirtyy pituusleikkurille.

      Metsäteollisuus | Kaskisten uusi kartonkitehdas ottaa seuraavan askeleen – suhdannekuoppa ei hidasta valmistelua

      Tilaajalle
    • Pohjoismaiset paperitehtaat pitivät pintansa, kun maakaasun hinnannousu ravisteli Keski-Eurooppaa viime vuonna.

      Metsäteollisuus | Sahaako paperiteollisuus omaa oksaansa? Painopaperista tuli niin kallista, ettei kenelläkään ole siihen enää varaa ja kysyntä sukelsi entisestään

    • Jori Ringman vaikuttamistyön ytimessä eli puhumassa Euroopan energiafoorumin osallistujille Euroopan parlamentissa.

      Metsäteollisuus | Metsästä on yhtäkkiä tullut Euroopassa uusi f-alkuinen kirosana, tuskailee teollisuuspomo

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    selluteollisuus
    Suomi
    Ruotsi
    Metsä Group
    paperiteollisuus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa