• Yli puolta miljoonaa suomalaista palveleva Eräluvat-sivusto on nyt avattu uudistettuna

    Metsähallitus on julkaissut uudistetun myyntikanavansa. Vuosittain Eräluvat.fi-palvelusta hankitaan lupia 16 miljoonalla eurolla.
    Uudistettu sivu näyttää nyt tällaiselta.
    Uudistettu sivu näyttää nyt tällaiselta.  Kuva: Metsähallitus
    Metsä|Erä
    21.11.202418:43
    Eija Vallinheimo

    Eräluvat.fi-palvelusta voi varata lähes kaikkia valtion alueiden lupia ja tupia.

    ”Tämä on meille iso investointi. Halusimme panostaa digitaaliseen myyntikanavaan, koska asiointi on siirtynyt lähes pelkästään verkkoon. Vielä kymmenen vuotta sitten neljännes luvista ostettiin verkkokaupasta, nykyisin osuus on yli 90 prosenttia”, digipalvelupäällikkö Jari Haarala Metsähallituksesta sanoo tiedotteessa.

    Uusi Eräluvat.fi-palvelu maksoi 5,2 miljoonaa euroa. Kustannus on noin kolmannes vuosimyynnistä, sillä palvelusta myydään vuosittain lupia 16 miljoonalla eurolla. Siitä kalastus- ja metsästysasiakkaiden osuus on noin 15 miljoonaa euroa.

    Lupa-asiakkaat puolestaan tuovat alueille joka vuosi aluetaloudellisina vaikutuksina 50 miljoonaa euroa.

    Metsähallitus julkaisi Eräluvat.fi-sivustonsa alun perin vuonna 2013 ja verkkokaupan 2015. Käytännössä vanha palvelu oli kokoelma erilaisia järjestelmiä. Nyt uudistuneessa palvelussa yhdistyvät verkkosivusto, verkkokauppa ja osittain myös haettavien lupien järjestelmä.

    ”Jatkossa asiakas ei enää joudu vaihtelemaan verkkosivuston ja kaupan välillä, vaan pysyy samassa palvelussa koko asiointinsa ajan”, Haarala kertoo.

    Eräluvat-palvelusta voi ostaa valtion kalastonhoitomaksun, kalastus- ja metsästysluvat valtion alueille, maastoliikenneluvat, joulukuusiluvat, luonnontuoteluvat ja ylälappilaisten luontaisalueluvat. Lisäksi palvelusta voi varata tupia.

    Eräluvat.fi:ssä tehdään joka vuosi 450 000 tilausta. Rekisteröityneitä asiakkaita on ollut parhaimmillaan lähes 600 000. Uudistuksen myötä järjestelmästä poistuu vanhoja ja käyttämättömiä tilejä.

    Nyt kaikki asiakkaat joutuvat kuitenkin rekisteröitymään uudelleen. Tietosuojasyistä myös palvelun ehdot tulee hyväksyä uudelleen.

    Metsähallitus julkaisee vielä loppuvuoden aikana toisen merkittävän digitaalisen kanavansa eli uudistuneen Luontoon-palvelun. Luontoon-palveluun on koottu kaikki maksuttomat retkikohteet, reitit ja muut palvelut. Uuden sivuston beta-versio on jo toiminnassa.

    Lisää aiheesta
    • Kelpaisiko sinun kotiisi joulupuuksi kuusen sijaan mänty?

      Luonto | Joulupuun saa kympillä valtion metsästä Lapin, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntien alueella ‒ pohjoisimmassa mukana vielä yksi erikoinen ehto

    • Metsästyksen kestävyys turvataan lupa- ja saaliskiintiöiden avulla. Esimerkiksi Lappiin olisi ollut enemmän kiinnostusta kuin mitä lupia voitiin myydä.

      Erä | Kanalintulupia on jonotettu taas tällä viikolla kuin konserttilippuja suosituimpien artistien keikoille

      Tilaajalle
    • Kalanpyydyksiä ei pidä jättää luontoon.

      Erä | Kesäkalastaja, muista maksaa kalastonhoitomaksu ja huolehtia roskat roskiin

    • Eteläisen Suomen alueella valtion metsästysalueita on kuitenkin tällä hetkellä vain kolme. Ville Lahtinen on käynyt metsästämässä Evolla englanninspringerspanieli Fannin kanssa.

      Erä | Metsästysmaat ovat Etelä-Suomessa kiven alla – metsästysoikeuksista käydään yhä enemmän kauppaa

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle