• Puun hinta viikolla 6: Puukaupassa hintojen loiva nousu jatkui yhä

    Tukki- ja kuitupuun hinnat ovat jatkaneet vuoden ensimmäisinä viikkoina loivassa nousussa. Mäntytukki lähestyy uutta eurorajaa.
    Tilaajalle
    Puukaupan hintapohja viimeisen vuoden aikana ajoittui loka-marraskuulle puutavaralajista riippuen.
    Puukaupan hintapohja viimeisen vuoden aikana ajoittui loka-marraskuulle puutavaralajista riippuen. Kuva: Markku Pulkkinen
    Metsä|Puukauppa
    12.2.202415:15
    Mia Jouslehto

    Puukauppa jatkoi viikolla kuusi nousuvireessä. Metsäteollisuus ry:n puukauppaseurannan mukaan hinnat nousivat niin tukki- kuin kuitupuussa. Mäntytukin hinta nousi 69,95 euroon kuutiolta. Kuusitukin hinta kipusi hieman vähemmän, mutta oli nyt 72,55 euroa kuutiolta. Mänty- ja kuusitukin hinnat ovat lähellä vuodentakaisia tasoja.

    Kuusikuidun hinta lipui sekin muutaman kymmenen senttiä ylemmäs, ja on nyt 27,55 euroa. Nousua viime vuoden viimeiseltä viikolta on kertynyt euron verran. Mäntykuidun hinta ylitti koko maan keskiarvotasolla 26 euron rajan, ja nousua viime vuoden lopusta on tullut jo yli euron. Koivukudun hinta on noussut niukemmin.

    Metsänomistajat ovat myyneet Metsäteollisuus ry:n jäsenille puuta vuoden ensimmäisten viikkojen aikana yhteensä 3,5 miljoonaa kuutiota. Vuosi sitten vastaava määrä oli ylittynyt jo viikkoa aiemmin ja viikolla kuusi kauppoja oli tehty tuolloin 4,3 miljoonasta kuutiosta. Puukaupan tahti näyttäisikin kulkevan nyt enemmän toissavuoden alun tahtiin.

    Lisää aiheesta
    • Hankintakaupassa myytävät puut voi kaataa ja kuljettaa tienvarteen itse tai teettää korjuun vaikkapa metsänhoitoyhdistyksellä.

      Kodin talous | Ilmoita metsäveroilmoituksessa puun myyntitulot ja saadut tuet – omaan käyttöön otetun puun arvo ilmoitetaan sen mukaan, mihin puu käytetään

      Tilaajalle
    • Puun hyvä hinta on kannustanut metsänomistajat hakkaamaan metsiä aikaisemmin.

      Metsä | Metsänomistajan viikon viisi tärkeää uutista: Puukaupassa ennätyshinnat, moni hakkaa metsän liian aikaisin

    • Hyvin hoidettu koivikko varttuu Etelä-Suomessa tukkipuuksi nopeimmillaan 35 vuodessa.

      Metsäteollisuus | Koivulla on nyt kysyntää ‒ puukauppatarjouksista löytyy isoja hintaeroja ostajien välillä

      Tilaajalle
    • Baltiasta hankittu koivukuitupuu ei ole riittänyt korvaamaan venäläisen tuontipuun jättämää aukkoa.

      Metsä | Metsäteollisuus keskittää ostot kotimaahan − tuonnin väheneminen jatkui viime vuonna

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Puukaupan jumiutuminen huolettaa yrittäjiä – mistä hakattavaa löytyy riittävästi ensi vuoden ensimmäiselle puoliskolle.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäteollisuudella sumuinen markkina – myös Teboil-pakoitteet vaikeuttavat urakoitsijoiden toimintaa

  • Koneviesti | Puukaupan korkeasuhdanne vuonna 2021 näkyy kantorahatulojen ennakkotilastoissa

  • Koneviesti | Metsäalan tapahtuma Proforest järjestetään vapun jälkeen