• Koivulla on nyt kysyntää ‒ puukauppatarjouksista löytyy isoja hintaeroja ostajien välillä

    Puun tuonnin loppuminen Venäjältä kiristi kilpailua erityisesti koivusta. Metsänomistajilla on nyt mahdollisuus lyödä rahoiksi koivukuidulla.
    Tilaajalle
    Hyvin hoidettu koivikko varttuu Etelä-Suomessa tukkipuuksi nopeimmillaan 35 vuodessa.
    Hyvin hoidettu koivikko varttuu Etelä-Suomessa tukkipuuksi nopeimmillaan 35 vuodessa. Kuva: Marita Waenerberg
    Metsä|Metsäteollisuus
    7.2.202409:00
    Markku Pulkkinen

    Koivun kasvattamiseen takavuosina lyödyt pilkkakirveet kannattaa viimeistään nyt heittää syvälle kaivoon. Koivukuidun kantohinta on noussut kahdessa vuodessa liki 50 prosenttia ja koivutukin hintakin kolmanneksen.

    Koivua on saatavissa suomalaisista metsistä niukasti, eivätkä koivukuidun ja -tukin vuotuiset hakkuumäärät ole kasvaneet, vaikka kysyntää on.

    Metsäteollisuus ostaa koivutukkia hieman vajaat miljoona kuutiometriä ja koivukuitua reilut viisi miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Koivun osuus kaikista ainespuuhakkuista on noin 15 prosenttia.

    ”Kahden viime vuoden aikana on kysytty erityisesti koivukuitua. Myös koivutukkia on kysytty aikaisempaa enemmän. Kysyjinä on ollut uusia asiakkaita kauempaakin, mikä kertoo koivupulasta”, kertoo Metsänhoitoyhdistys Uusimaan johtaja Saija Peltola.

    ”Koivun hinnassa olisi nousuvaraa enemmänkin. Kiertoaikaansa nähden koivu on tällä hetkellä erittäin kilpailukyinen puulaji kuuseen ja mäntyyn nähden”, Peltola toteaa.

    Katkonnassa eroja

    Uusimaa savimaineen ei ole Suomen parasta koivualuetta, mutta siitä huolimatta hyvin hoidettu koivikko varttuu eteläisen Suomen lämmössä tukkipuuksi nopeimmillaan 35 vuodessa.

    Vanerin raaka-aineeksi koivua päästään hakkaamaan yleensä vasta 50 vuoden ikäisenä, mutta sekin on aikaisemmin kuin kuusen ensimmäinen kunnon tukkipuuhakkuu.

    Kun kysyntä on kova, puukauppatarjouksista löytyy isoja hintaeroja ostajien välillä.

    ”Tarjouksissa ei kannata koskaan tuijottaa vain yhden puulajin hintaa, vaan pitää ottaa huomioon kaikkien puutavaralajien hinnat. Yhtä hintaa tuijottamalla iskee helposti sokeus”, Peltola varoittaa.

    ”Myös koivun katkonnassa on yhtiökohtaisia eroja, ja katkonta kannattaa katsoa tarjouksista tarkasti. Koivutukin latvaläpimitalla on suurin vaikutus kokonaishintaan. Kannattaa varmistaa, että katkonnassa ovat mukana lyhyemmätkin pituudet.”

    ”Valkoinen puu kelpaa”

    UPM Metsän yksityispuukaupan johtaja Janne Kiiliäinen kertoo, että viime vuonna rakennusalan hiljeneminen vähensi koivu­vanerin kysyntää selvästi. Vanerin kysyntä on hänen mukaansa jatkunut maltillisena myös alkaneena vuonna.

    ”Koivutukin tarve on hieman vähentynyt, ja siksi sen hintakin on laskusuunnassa. Tämä ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että valkoinen puu kelpaa meille aina.”

    UPM Plywood valmistaa koivuvaneria Joensuun ja Savonlinnan tehtaillaan. UPM:n tavoitteena on hankkia tehtailleen 600 000 kuutiota koivutukkia vuodessa, mikä on noin puolet UPM:n hankkiman kuusivaneritukin määrästä.

    ”Hankimme koivun sen parhailta kasvualueilta Itä-, Keski- ja Etelä-Suomesta. Meitä kiinnostaa oksaton ja mutkaton rauduskoivu.”

    ”Pääosan koivutukista ja -kuidusta saamme havupuuvaltaisten hakkuiden yhteydessä. Koivuvaltaisia kuvioita meille tulee harvemmin tarjolle”, Kiiliäinen kertoo.

    Hyvälaatuisesta koivutukista UPM käyttää vanerin tekoon 32 prosenttia, selluhakkeeksi 27 prosenttia ja polttohakkeeksi 41 prosenttia.

    Janne Kiiliäinen ei näe taloudellisesti järkeväksi lähteä poimimaan yksittäisiä koivutukkeja havupuumetsiköistä, vaikka hinta olisikin metsänomistajan kannalta hyvä.

    ”Jos intoa ja aikaa on hankintahakkuuseen, olemme kiinnostuneita koivusta myös hankintakaupalla.”

    Tulevaisuuden puulaji

    Saija Peltolaa ilahduttaa metsänomistajien koivua kohtaan virinnyt kiinnostus.

    ”Tänne kuusivaltaiselle alueelle kaivataan lisää sekametsiä. Koivun osuus on Uudellamaalla luontaisestikin lisääntynyt tyvilahon ja muiden tuhojen myötä. Suosittelen ottamaan koivun mukaan puulajivalikoimaan.”

    Taimien saatavuus rajoittaa kuitenkin istutuksia.

    ”Ensi kevään koivuntaimet on jo myyty loppuun”, Peltola kertoo.

    Myös UPM:n Kiiliäinen kannustaa koivun lisäämiseen.

    ”Lehtipuuosuuden kasvattaminen vähentää myrsky- ja hyönteistuhoriskejä ja lisää metsän monimuotoisuutta. Koivu on tulevaisuuden puulaji yhtä lailla kuin kaikki muutkin kotimaiset puulajit.”

    Omille asiakkailleen UPM pystyy toimittamaan koivuntaimia Joroisten taimitarhaltaan. Muille metsänomistajille sieltäkään ei riitä koivuntaimia tulevaksi kevääksi.

    Koivuklapit arvossaan

    Kotitalouksien käyttämä polttopuu on noussut arvoonsa pörssisähkön hinnan puhkoessa pilviä. Suomen omakotitalojen tulipesissä poltetaan vuosittain peräti 2,5 miljoonaa kiintokuutiometriä koivuklapeja.

    Metsänomistaja saa koivusta hyvän hinnan pilkkomalla sen klapeiksi. Kymmenen vuotta sitten koivuklapien kuluttajahinta oli 50 euroa irtokuutiolta, nyt keskimäärin 90 euroa. Yhdestä kiintokuutiosta koivua tulee keskimäärin 2,5 irto- eli heittokuutiota klapeja.

    Artikkeli on julkaistu Aarteessa 1/2024.

    Lisää aiheesta
    • Metsäyrittäjä Jaakko Hirvi tarttuu mielellään koivuleimikoihin. ”Heti laitan tarjouksen, kun sellainen tulee eteen”, Hirvi sanoo.

      Puukauppa | Koivutukilla on nyt vientiä: ”Heti laitan tarjouksen”, sanoo yrittäjä

      Tilaajalle
    • Lähes kaikki kuiva puu on mennyt. Kysyntä on ollut kovaa, kertoo klapikauppias Tauno Ilomäki.

      Metsäenergia | ”Lähes kaikki kuiva puu on mennyt”, sanoo klapikauppias

      Tilaajalle
    • Suuret taimitilaukset kannattaa varmistaa heti kun taimien tarve on selvillä.

      Metsänhoito | Taimitilaukset ehtivät vielä kesän istutuksiin, mutta koivusta voi tulla pulaa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    koivu
    puukauppa
    metsäteollisuus
    Uusimaa
    UPM
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa