• Sahaväki syventyi ilmastonmuutokseen – ministeri Multala kirittää lisäämään metsän kasvua ja pinta-alaa

    Euroopan sahatavaramarkkinoilla näkyy jo orastavaa kysynnän kasvua.
    Tilaajalle
    Kuva: Katja Säilä / valtioneuvoston kanslia, Jaana Kankaanpää, Sanne Katainen
    Metsä|Ympäristö
    1.12.202508:30
    Jukka Hämäläinen

    Metsäsektorin näkökulmasta hiilinielukeskustelu herättää ymmärrettävästi hämmennystä, ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala (kok.) jakoi myötätuntoa Sahojen vaikuttajapäivässä.

    Multala yrittikin hakea konsensusta siitä, miten ilmastonmuutosta voitaisiin järkevästi hillitä ilman, että kukaan kärsii kohtuuttomasti. Hänen mielestään tarvitaan niin fossiilisen päästöjen vähentämistä kuin metsän hiilinielujen kohentamista.

    Hiilinielujen osalta painopisteen olisi oltava metsien kasvun vahvistamisessa, jolloin taataan myös sahateollisuuden raaka-aineen saanti. Puuston kasvua ja hiilensidontaa Multala lisäisi metsänhoidon keinoin, terveyslannoituksilla, ehkäisemällä metsätuhoja ja vauhdittamalla metsäpinta-alan laajentamista. Keinovalikoiman ministeri nimesi ”ilmastoviisaaksi metsänhoidoksi”.

    ”Hiilinielut on tunnistettu yhdeksi kustannustehokkaimmista tavoista hillitä ilmastonmuutosta”, Multala totesi.

    Hallitus ei ole ministerin mukaan rajoittamassa metsien talouskäyttöä.

    ”Sen sijaan olemme painottaneet kotimaisen metsä- ja biotalouden merkitystä talouskasvun ja huoltovarmuuden näkökulmasta. Poliitikoilta vaaditaan vahvaa sitoutumista varmistaa, että kotimainen sahateollisuus menestyy vihreässä siirtymässä.”

    Kansanedustaja Eveliina Heinäluoma (sd.) kannusti paneelikeskustelussa pitämään kiinni kunnianhimoisesta ilmastopolitiikasta.

    ”Työ on tehtävä joka tapauksessa. Se luo samalla yrityksille osaamista, kilpailukykyä ja myytävää muulle maailmalle. Jos työtä ei tehdä nyt, se tulee paljon kalliimmaksi ilmastonmuutoksen edetessä.”

    ”Työ on tehtävä joka tapauksessa. Se luo samalla yrityksille osaamista, kilpailukykyä ja myytävää muulle maailmalle. Jos työtä ei tehdä nyt, se tulee paljon kalliimmaksi ilmastonmuutoksen edetessä.”

    Eveliina Heinäluoma

    Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Tino Aalto vakuutti kannattavansa aktiivista ilmastopolitiikkaa, vaikka kritisoikin siihen liittyviä toimia.

    ”Monen mielestä ilmastotavoitteet pitäisi saavuttaa vain hakkuurajoituksilla. Mitään muuta ei keksitä. Ja osa kuvittelee, että hakkuut ovat räjähtäneet jostain katosta läpi. Suomen hiilineutraaliustavoite asetettiin vuonna 2019. Sen jälkeen tukki- ja kuitupuun hakkuut ovat pienentyneet.”

    Aalto uskoo, että jos hakkuita rajoitettaisiin Suomessa, metsäteollisuutta karkaisi ulkomaille.

    ”Jos sanomme vaikka Venäjälle, että nyt ette tee sahatavaraa Japanin markkinoille, koska Suomessakin joudutaan rajoittamaan hakkuita, niin tapahtuisiko niin?” Aalto aprikoi.

    Tilaisuudessa viitattiin Norjan ympäristö- ja biotieteiden yliopiston tutkimushankkeeseen, jonka alustavissa tuloksissa todettiin, että EU:n ilmasto- ja monimuotoisuuslinjaukset voivat johtaa 132 miljoonan kuutiometrin vähennykseen EU-maiden ja Norjan hakkuissa tavanomaiseen verrattuna.

    Sen sijaan hakkuisiin maailmanlaajuisesti ne eivät juuri vaikuttaisi. EU-alueen hakkuusäästöistä kaksi kolmannesta korvautuisi hakkuiden lisääntymisellä muualla maailmassa.

    Rakennusalalla on pitkään kynnetty pohjamutia, mutta Versowoodin toimitusjohtaja Ville Kopra uskalsi jo toivoa orastavaa kasvua sahatavaran tärkeissä vientimaissa.

    ”Euroopassa on suuri asuntorakentamisen tarve, mikä lisää kuusen kysyntää. Ennusteissa povataan kohtuullista kasvua Eurooppaan. Saksan ja Britannian kasvuennusteet ovat vahvimmat.”

    Keski-Euroopassa tukkipuun hakkuut ovat vuodesta 2018 lähtien olleet maksimissaan kirjanpainajatuhojen vuoksi. Kopra laskeskeli, että jatkossa siitä seuraa 15 miljoonan kuution vaje vuoteen 2035 asti.

    Välimeren alueen kysyntä etenkin Egyptissä ja Turkissa on Kopran mukaan ollut Eurooppaa vakaampaa ja kasvaisi lähivuosina.

    Yhdysvaltain ja Japanin markkinoilta Kopra odottaa maltillista kasvua. Sahatavaran globaaliin kysyntään heijastuvat kansainvälisen talouden haasteet. Kiinan kysynnästä on sulanut kolmannes eikä se palaa entiselle tasolleen lähiaikoina.

    ”Tasainen neljän prosentin kasvu olisi toivottava, mutta markkina ylikuumenee taas todennäköisesti lähivuosina.”

    Ville Kopra

    Vaisun kysynnän vuoksi sahatavaravarastot ovat paisuneet Suomessa. Mäntytavaraa on varastoissa 14 prosenttia enemmän kuin viime vuonna ja kuusta yhdeksän prosenttia.

    Suomalaisen sahateollisuuden kilpailukyky on viime vuodet ollut Ruotsia ja Keski-Eurooppaa heikompi, mutta Kopra uskoo eron tasoittuvan lähivuosina.

    ”Kun usko palaa, niin rakentamisessa on edessä ehkä pidempi nouseva jakso”, Kopra ennustaa.

    ”Tasainen neljän prosentin kasvu olisi toivottava, mutta markkina ylikuumenee taas todennäköisesti lähivuosina”, kuului Kopran diaesityksen viimeinen kommentti.

    Sitä ennen luki, että ”Toimialalla tapahtuu vielä paljon järjestelyjä”.

    1.12.2025 10.15 korjattu Suomen hiilineutraalisuustavoitteen asettamisvuosi.

    Lisää aiheesta
    • Euroopan sahat kohtaavat vientimarkkinoilla yhä enemmän kilpailua Kanadasta, jonka vientiä Yhdysvaltoihin tullit haittaavat.

      Talous | Raportti: Sahaus lähtee kasvuun, mutta eurooppalaiset kohtaavat yllättävän kilpailijan vientimarkkinoilla

      Tilaajalle
    • Sahateollisuuden vienti kasvoi alkuvuonna, mutta alla olivat viime vuoden surkeat vertailuluvut.

      Metsäteollisuus | Sahateollisuus: Vientinäkymät heikentyivät ja kustannustaso kohosi ennätyskorkealle

    • Yhdysvaltain tullipäätös ei koske sahatavaraa.

      Metsäteollisuus | Yhdysvallat kolmanneksi tärkein metsäviennille – sahatavara säästyy tulleilta

      Tilaajalle
    • Sahaustoiminta Keski-Euroopassa ei enää kuulu Stora Enson prioriteetteihin. Kuvituskuva.

      Metsäteollisuus | Yksi asia säikäytti Stora Enson harkitsemaan Keski-Euroopan sahojen myyntiä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    sahateollisuus
    sahatavara
    Puuteollisuus Metsätalous ja hakkuut
    Hiilinielu
    Ilmastonmuutos
    Rakennusmateriaalit
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä