• Sahateollisuus: Vientinäkymät heikentyivät ja kustannustaso kohosi ennätyskorkealle

    Viro on noussut Suomen tärkeimpien sahatavaramarkkinoiden joukkoon.
    Sahateollisuuden vienti kasvoi alkuvuonna, mutta alla olivat viime vuoden surkeat vertailuluvut.
    Sahateollisuuden vienti kasvoi alkuvuonna, mutta alla olivat viime vuoden surkeat vertailuluvut. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä|Metsäteollisuus
    14.8.202509:50
    Jukka Hämäläinen

    EK:n suhdannekyselyn sahateollisuuden vastausten mukaan kaikki keskeiset mittarit eli suhdannetilanne, -näkymät, tilauskanta ja myyntihintaodotus näyttävät kehittyvän negatiiviseen suuntaan.

    ”Ensimmäinen vuosipuolisko vientimarkkinoilla sujui vielä kohtuullisesti, mutta näkymät ovat heikentyneet voimakkaasti ja nopeasti kesäkuukausien aikana. Puutuotteiden kysyntä on heikkoa monilla keskeisillä markkinoilla ja euron vahvistuminen suhteessa dollariin heikentää kannattavuutta”, kertoo Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Tino Aalto tiedotteessa.

    Sahateollisuuden yritysten tuotanto kasvoi vuoden ensimmäisellä puoliskolla 6,3 miljoonaan kuutiometriin, joka oli 15 prosenttia edellisvuotta enemmän. Sahatavaran vienti oli tammi–toukokuussa 3,5 miljoonaa kuutiota eli viidenneksen enemmän kuin vuonna 2024. Määriä vertaillessa on syytä ottaa huomioon, että vertailukuukaudet viime vuonna olivat heikot.

    Sahatavaran vientihinnat nousivat yhdeksän prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Sahateollisuudessa viennin osuus tuotannosta on noin 80 prosenttia ja vientimaita on yli 70.

    ”Ilmastopolitiikassa -- tarvitaan suurta viisautta, ettei tämän hässäkän keskellä karauteta päin seinää.”

    Tino Aalto

    Vuoden ensimmäisen kvartaalin jälkeen kolme suurinta sahatavaran ja höylätavaran vientimaata kuutiometreissä mitattuna ovat Egypti (+37 prosenttia), Viro (+30 prosenttia) ja Iso-Britannia (+18 prosenttia). Viro on noussut Suomen tärkeimpien sahatavaramarkkinoiden joukkoon Venäjän hyökkäyssodan alettua.

    Kiinan vienti puolestaan on romahtanut. Kun Kiinaan vietiin enimmillään vuosina 2017–2018 liki 1,7 miljoonaa kuutiota vuodessa, koronapandemian jälkeen vuotuinen vienti ei ole ylittänyt miljoonaa kuutiota. Tammi–maaliskuussa määrät romahtivat 41 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.

    Kiinassa hidastuneen kaupankäynnin taustalla ovat sekä rakennussektorin heikko tilanne että Venäjän dominointi Kiinan sahatavaramarkkinoilla.

    Lisää ongelmia sahateollisuudelle aiheuttaa tukkipuun ennätyskorkea hintataso. Tukin hinta on jo kaksi vuotta ollut historiallisen korkea sahatavaran vientihintaan nähden.

    Sahateollisuus aavistelee kuumaa ilmastopolitiikan syksyä, mikä luo suurta epävarmuutta sahoille.

    ”Ilmastopolitiikassa on tällä hetkellä meneillään monta päätöksentekoväylää. Tarvitaan suurta viisautta, ettei tämän hässäkän keskellä karauteta päin seinää. Hallituksen tulee kirjata selvästi kaikkiin papereihin, ettei metsien käyttöä rajoiteta ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi. Tämän tulee olla pääviestimme myös Brysseliin”, Aalto vannottaa.

    Lisää aiheesta
    • Heikko dollari syö suomalaisen sahatavaran kilpailukykyä. Dollarin vanavedessä myös Japanin jeni on heikentynyt. Se vaikeuttaa suomalaissahojen vientiä Japaniin.

      Metsäteollisuus | Sahatavaraa kertyi varastoon: Sahojen sesongista tuli lättänä

      Tilaajalle
    • Puun käyttöä on yhtenä ollut lisäämässä vuonna 2022 käyttöön otettu Rauman mäntysaha, jonka kerrotaan olevan maailman edistyksellisin sahalaitos.

      Talous | Lisääntynyt puun käyttö on nostanut puun reaalihintaa tuntuvasti

      Tilaajalle
    • Sahaus lisääntyi kevättalven aikana viidenneksellä edellisvuoden vastaavasta.

      Metsäteollisuus | Metsäteollisuus rämpii epävarmuudessa – näkymät kaksijakoiset, vaikka tuotanto kasvaa

      Tilaajalle
    • Matti Kylävainion laskelmien mukaan yli kolme miljoonaa kuutiota tukkia päätyy muualle kuin sahoille ja levytehtaille.

      Metsäteollisuus | Sahateollisuus kyseenalaistaa Luonnonvarakeskuksen ennusteen ‒ ”Tukkia ei hakata varastoon”

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa