• Metsänomistajat ovat hikoilleet taimikoiden hoitorästejä pienemmiksi ‒ tukirahat loppuivat

    Lähes kaksi kolmesta metsänomistajasta kertoo hoitavansa metsiään omalla työllään.
    Tilaajalle
    Taimikonhoito on tuttua suurimmalle osalle metsänomistajista.
    Taimikonhoito on tuttua suurimmalle osalle metsänomistajista. Kuva: Jyrki Luukkonen
    Metsä|Metsänhoito
    29.10.202507:00
    Jarmo Palokallio

    Puun myyntien lisäksi metsänomistajat ovat uudistaneet metsiään ja hoitaneet taimikoitaan kuntoon ahkerasti. Töitä on tehty rutkasti enemmän kuin niihin on varattu valtion uutta metka-tukea.

    Syksyn Metsätutka-kyselyyn vastanneista metsänomistajasta kaksi kolmesta kertoi, että heidän metsissään oli tehty hoitotöitä viimeisen vuoden aikana. Suurimman osan noista töistä metsänomistajat ovat rehkineet itse.

    Viime vuosina taimikonhoitorästejä on kursittu kiinni.
    Viime vuosina taimikonhoitorästejä on kursittu kiinni. Kuva: Jyrki Luukkonen

    Eniten metsissä on hoidettu taimikkoja ja kunnostettu nuoria metsiä. Se on kohentanut taimikoiden kuntoa.

    Valtakunnan metsien inventoinnin mukaan 80 prosenttia taimikoista saa kouluarvosanaksi hyvän.

    Vaikka taimikoiden tila on parantunut, raivaussahaa ei silti kannata vielä ripustaa seinälle.

    ”Kiireellisten ensiharvennusten ja taimikonhoitojen määrät ovat vähentyneet viime vuosina, mutta metsänhoidollista tarvetta hoitotöille on edelleen”, toteaa palvelupäällikkö Aki Hostikka Metsäkeskuksesta.

    Nuorissa metsissä noin 800 000 hehtaarilla olisi tarpeen tehdä ensiharvennus. Tuon lisäksi noin 600 000 hehtaaria taimikkoa odottaa hoitoa.

    Yksi syy nuorten metsien kunnostuksen kasvuun on kestävän metsätalouden tukirahoituksen muutoksessa. Uusi metka-tuki on ehdoiltaan aiempaa kemera-tukea toimivampi.

    Aiemmin tukivaroja saattoi jäädä käyttämättä. Nyt tilanne on toinen, eli rahat eivät riitä ja syksyn metka-töiden maksatuksia siirtyy ensi vuoteen.

    ”Valtion on nostettava tukipottia tai tuen ehtoja on muutettava.”

    Aki Hostikka

    Tältä vuodelta saattaa jäädä tukia maksamatta 10–15 miljoonan euron edestä.

    ”Tällainen tilanne ei ole kestävä. Valtion on nostettava tukipottia tai tuen ehtoja on muutettava”, toteaa Hostikka.

    Tilanne harmittaa myös metsänomistajia edustavaa MTK:ta.

    ”Ensin kannustetaan hoitamaan metsät kuntoon ja kovaan kasvuun. Kun töihin ryhdytään, niihin ei sitten olekaan varattu riittävästi rahaa”, ihmettelee asiantuntija Lea Jylhä.

    Metsätutkan vastausten perusteella metsänomistajat ovat hereillä metsiensä hoitotarpeen suhteen. Peräti 64 prosenttia metsänomistajista kertoi tehneensä tai teettäneensä viimeisen vuoden aikana metsässään hoitotoimia.

    Omistajaryhmien välillä ei ollut suuria eroja. Metsätilan koon ja metsänomistajan iän vaikutus sen sijaan näkyivät vastauksissa.

    Metsätöissä aktiivisimpia olivat nuorimmat metsänomistajat. Heistä neljä viidestä kertoi tehneensä jotain hoitotoimia metsissään vuoden sisällä.

    Into ja kunto metsätöihin väheni vuosien karttuessa. Silti eläkeläistenkin metsistä yli puolet oli hoitotoimien piirissä.

    Taimikon varhaishoito on lisääntynyt, mikä auttaa nuoren metsän hyvään kasvun alkuun.
    Taimikon varhaishoito on lisääntynyt, mikä auttaa nuoren metsän hyvään kasvun alkuun. Kuva: Hanne Manelius

    Vastausten perusteella metsät ovat niiden omistajille tärkeitä ja niiden hoito on varsin kattavalla pohjalla.

    Suurilla metsätiloilla tehtiin hoitotöitä luonnollisesti enemmän kuin pienillä. Yli 100 hehtaarin tiloilla vuosittain metsänhoitotöitä teki 82 prosenttia metsänomistajista.

    Toisaalta myös alle 20 hehtaarin tilojen omistajista joka toinen kertoi tehneensä jotain metsien hoidon eteen viimeisen vuoden aikana.

    Kiireiset hoitokohteet selviävät metsäsuunnitelmasta.
    Kiireiset hoitokohteet selviävät metsäsuunnitelmasta. Kuva: Johanna Kokkola

    Metsänomistajien omatoimisuus metsätöissä on sekin kiitettävällä tasolla. Lähes kaksi kolmesta metsiään hoitaneesta metsänomistajasta kertoi tehneensä tarvittavat toimenpiteet itse.

    ”Etenkin taimikoiden varhaishoito sopii metsänomistajien tehtäväksi. Karanneen taimikon kunnostaminen on kylmiltään vaikeampaa”, sanoo Hostikka.

    Toisaalta metsänomistajat ovat oppineet käyttämään tarvittaessa myös erilaisia metsänhoitopalveluita.

    Metsänhoitoyhdistysten mukaan ulkopuolisen työvoiman käyttö on vähitellen lisääntynyt esimerkiksi metsän istutuksissa. Valtaosan taimista istuttavat metsurit.

    Istutustöiden osalta metsänomistajan omaksi urakaksi saattaa riittää täydennysistutus ja taimien heinäys.

    Suurin osa metsänomistajista tekee tai teettää metsässään vuosittain hoitotöitä.
    Suurin osa metsänomistajista tekee tai teettää metsässään vuosittain hoitotöitä. Kuva: Johanna Kokkola

    Ulkopuolisen urakoinnin käytössä oli eroja. Metsiään hoitaneista palkansaajista joka kolmas kertoi käyttäneensä ulkopuolista apua metsänhoitotöissä. Viljelijöistä niin teki kaksi viidestä.

    Eniten ulkopuolista työtä metsien hoidossa käyttivät yrittäjät. He teettivät muilla noin puolet metsänhoitotöistä.

    Luonnonvarakeskuksen mukaan yksityismetsänomistajat käyttivät metsien hoitoon ja hallintaan keskimäärin 21 euroa hehtaarille viime vuonna.

    Kun mukaan lasketaan kaikki metsänomistajaryhmät, metsänhoito- ja metsänparannustöihin käytettiin viime vuonna 270 miljoonaa euroa.

    Tuosta luvusta puuttuvat metsänomistajien omat metsänhoitotyöt.

    Panostus kannatti, sillä metsistä irtosi viime vuonna 3,6 miljardia euroa kantorahaa. Siitä yksityisten metsänomistajien osuus oli kolme miljardia euroa.

    MTK:n Metsätutka-kyselyn toteutti Kantar Agri. Siihen vastasi 501 metsänomistajaa. Vastausten virhemarginaali on noin 4 prosenttiyksikköä.

    Lisää aiheesta
    • Enemmän kuin kolme neljästä taimikonhoitoon varatusta tukieurosta on jo käytetty.

      Metsänhoito | Metsiä kunnostettu vauhdilla – tuet loppuvat kesken

      Tilaajalle
    • Heinikon alle jääneet taimet ovat jääneet kasvussaan jälkeen. Niilo Napola niittää heinät taimen ympäriltä.

      Metsänhoito | Selviääkö taimikko tiheästä heinikosta? ”Parempi, jos joka vuosi kerkeisi ja niittäisi”

      Tilaajalle
    • Nuorten metsien kunnostukset ovat edenneet vauhdilla.

      Metsänhoito | Pienpuun korjuu kasvussa ‒ maakuntien ahkeruudessa selviä eroja

    Artikkelin aiheet
    metsänomistus
    taimikonhoito
    metsänhoito
    metsätaloustuet
    Metka-tuki
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla