• Ympäristötuen ehdot tiukkenevat, koska rahaa ei enää riitä kaikille

    Metsäkeskus ohjaa niukat tukivarat luonnon kannalta merkittävimpien kohteiden suojeluun.
    Tilaajalle
    Ympäristötukea saa jatkossa vain parhaille Metso-ohjelman ensimmäisen luokan kohteille ja metsälain erityisen tärkeisiin elinympäristöihin.
    Ympäristötukea saa jatkossa vain parhaille Metso-ohjelman ensimmäisen luokan kohteille ja metsälain erityisen tärkeisiin elinympäristöihin. Kuva: Johannes Wiehn
    Metsä|Metsiensuojelu
    18.3.202609:10
    Henrik Hohteri

    Määräaikaiseen metsänsuojeluun tarkoitetun ympäristötuen ehdot muuttuvat 18. maaliskuuta alkaen, tiedottaa Metsäkeskus.

    Metsäkeskuksen mukaan ympäristötukihakemusten määrä on kasvanut, eivätkä tukivarat riitä enää kaikkien kohteiden suojeluun. Tukiehtoja tiukentamalla varat voidaan ohjata luonnon kannalta tärkeimmille alueille.

    Muutoksen jälkeen ympäristötukea voi saada vain metsälain erityisen tärkeisiin elinympäristöihin ja metsiin, joissa on jo valmiiksi merkittäviä luontoarvoja.

    Lisäksi runsaslahopuustoisissa kangasmetsissä ja kalliometsissä ympäristötukea voi saada jatkossa vain vähintään 3 hehtaarin kokoisille kuvioille.

    Metso-ohjelman toisen luokan kohteisiin tukea ei enää myönnetä. Niissä voi olla monimuotoisuudelle tärkeitä piirteitä ja lajistoa, mutta niiden luontoarvot ovat vähäisemmät kuin ensimmäisen luokan kohteilla.

    Uusia tukiehtoja sovelletaan 18.3. alkaen Metsäkeskukseen saapuneisiin hakemuksiin.

    Ympäristötukiin on varattu tänä vuonna noin 18,1 miljoonaa euroa.

    Metsäkeskuksessa on käsiteltävänä ympäristötukihakemuksia noin 14,3 miljoonan euron edestä. Osaan niistä on jo tehty rahoituspäätös.

    Tukivarat loppuvat kesken vuoden aikana. Osaan tänä vuonna saapuvista ympäristötukihakemuksista metsäkeskus toimittaa päätöksen ensi vuonna.

    Lisää aiheesta
    • Ympäristötukea on tälle vuodelle varattu noin 20 miljoonaa euroa. Metsänomistajille on maksettu noin kuusi miljoonaa euroa tukea tänä vuonna.

      Metsänhoito | Metsän ympäristötukien käsittely jumissa, jonojen purku voi kestää ainakin vuoden loppuun

    • Purojen lähiympäristöt ovat metsälain mukaan erityisen tärkeitä elinympäristöjä. Ympäristötukea on mahdollista saada metsäpalstalle, jossa on puro.

      Metsiensuojelu | Tee näin, jos haluat lisää rahaa metsän ympäristötuesta – tukihakemuksen uusiminen voi kannattaa

      Tilaajalle
    • Ympäristötukien jättämistä kannattaa viivyttää kesäkuun puolelle.

      Ympäristö | Ympäristötukea saa kohta aiempaa enemmän – laskennassa käytettäviä keskikantohintoja korotetaan

      Tilaajalle
    • Hannes-myrsky kaatoi joulukuun lopulla metsää etenkin Pohjanmaalla.

      Metsänhoito | Suojelualueelle voi jättää lakirajoja enemmän myrskypuita, mutta metsänomistaja on vastuussa mahdollisten tuhojen leviämisestä

      Tilaajalle
    • Metsänomistajan vapaaehtoisesti suojelema metsä. Kuvituskuva.

      Politiikka | Lukijalta: Metsäkeskuksen hitaus saattaa pian uhata suojeluhaluja

    Artikkelin aiheet
    ympäristötuki
    Metsäkeskus
    Metso-ohjelma
    metsänsuojelu
    luontoarvo
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio