• Lukijalta: Kaiken vastustaminen ja muiden syyttely eivät ole kestävää kehitystä

    Kestävää kehitystä ei edistetä hakkuiden tai kaivosten vastustamisella tai maatalouden syyttelyllä. Kestävä kehitys on kehitystä, ei tekemättömyyttä, kirjoittaa Juri Laurila. ”Luonnonsuojelun lisääminen ei ole kestävää kehitystä vaan tuotannon siirtelyä joko paikallisesti, kansallisesti tai globaalisti.”
    Hakkuualue, jolle on jätetty säästöpuuryhmä. Kuvituskuva.
    Hakkuualue, jolle on jätetty säästöpuuryhmä. Kuvituskuva. Kuva: Anni-Sofia Hoppi
    Metsä|Ympäristö
    1.5.202416:00
    Lukijalta
    Juri Laurila

    Maailma tarvitsee kestävää kehitystä, jotta alati kasvava tarve erilaisille hyödykkeille, lämmölle ja rakentamiselle saadaan tyydytettyä planeettaamme tuhoamatta. Suomi onkin kestävän kehityksen mallimaita, joka näkyy ylikulutuspäivän perusteena toimivan Global Footprint Networkin kartoissa siten, että biokapasiteettimme on lähes kaksinkertainen kulutukseemme nähden.

    Suomi on biotuotteiden viejä, joka tuottaa uusiutuvia raaka-aineita maihin, joissa oma tuotto ei kanna kulutusta.

    Siitä huolimatta ei ole syytä kuvitella, ettei meidän tarvitse tehdä töitä kestävyyden parantamisen eteen. Onneksi näin ei kukaan taida ajatellakaan. Sen sijaan meidän on vietävä kestävyyskeskustelu uudelle tasolle.

    Ongelmat maa- ja metsätaloudessa, kaupunkirakentamisessa, teollisuudessa, kaivostoiminnassa ja muussa ympäristöön vaikuttavassa ihmistoiminnassa ovat pääosin tiedossa. Ei ole syytä mennä kaduille huutamaan, että tehkää jotain.

    Kaikilla edellä mainituilla aloilla on tehty vuosikymmeniä töitä kestävyyden parantamiseksi ja se myös näkyy luonnossamme. Esimerkiksi talousmetsissä on luonnonvarakeskuksen tutkimusten mukaan kaikkien monimuotoisuuden kannalta tärkeät rakennepiirteet saatu paranemaan. Suunta on siis oikea, pitää kuitenkin odottaa lajiston kehittyvän, sillä se voi viedä vuosia.

    Kestävä kehitys on kehitystä, ei tekemättömyyttä. Luonnonsuojelun lisääminen ei ole kestävää kehitystä, vaan tuotannon siirtelyä joko paikallisesti, kansallisesti tai globaalisti.

    Kaiken toimien takana on meidän kuluttajien tarve tuotannosta saataville raaka-aineille. Puun tarve johtaa hakkuisiin, nälkä maatalouteen ja kännyköiden ostaminen kaivoksiin. Raaka-aine otetaan sieltä, mistä sitä saa.

    Kestävää kehitystä ei kuitenkaan edusta hakkuiden tai kaivosten vastustaminen tai maatalouden syyttely. Olipa aiheena sitten luontokato tai ilmastonmuutos. Nuo alat kehittyvät vauhdilla paremmaksi.

    Toivoisin syyttelyn ja vastustamisen sijasta keskustelua kestävimmistä vaihtoehdoista. Realistista debattia siitä, miten ja millä hinnalla voimme korvata eniten ongelmia aiheuttavat tuotannot paremmilla vaihtoehdoilla.

    Juri Laurila

    Luusua

    Lisää aiheesta
    • Kauppa hallitsee ruokamarkkinoita, ja viljelijöiden saama osuus ruoan hinnasta on ollut pitkään laskusuuntainen, todetaan Irene Kuhmosen väitöskirjassa. Matalat hinnat ovat käytännössä jokaisen kauppaketjun tärkein mainostapa.

      Maatalouspolitiikka | Kaupan valta ja suuruuden ekonomia kahlitsevat viljelijät – se estää maatalouden ympäristötekoja sekä kestävyyssiirtymää

      Tilaajalle
    • Mehiläinen kuminan kukinnossa. Pölytys on yksi tärkeä ekosystseemipalvelu.

      Maatalouden ympäristötoimet | Asiantuntijalta: Koko ruokaketju hyötyy luonnon hyvinvoinnista

    • Ilmaston lämpeneminen vaikuttaa monin tavoin myös ruoantuotantoon, tietää Petteri Taalas. Arkistokuva.

      Politiikka | Taalas kehaisi Suomen päästövähennyksiä, Sitran Jääskeläinen varoitti Suomen romahtamisesta vuonna 2037

      Tilaajalle
    • MTK-Etelä-Savon tulevaisuusseminaarin juonsi MT:n maataloustiimin päällikkö Laura Ruohola (vas.). Osallistujina olivat (vasemmalta oikealle) maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Pekka Pesonen, Maaseutunuorten puheenjohtaja Susanna Valtonen, maidontuottaja Matias Muhonen, tutkijatohtori Irene Kuhmonen ja luomuviljelijä Juuso Joona.

      Politiikka | Mihin suomalainen ruokajärjestelmä tähtää? – ”En ole vielä nähnyt selvää tavoitetta”

    Artikkelin aiheet
    kestävä kehitys
    luonnonsuojelu
    ympäristövaikutukset
    Suomi
    maatalous ja teollisuus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä