• Tutkimus: Simpukat poistavat kaloja vahingoittavaa vesihometta

    Tutkijat ovat onnistuneet estämään kaloja kiusaavan vesihomeen tartuntoja järvisimpukoiden avulla.
    Taimen on altis vesihometartunnalle. Tartunta johtaa usein kalan kuolemaan. Kuvituskuva.
    Taimen on altis vesihometartunnalle. Tartunta johtaa usein kalan kuolemaan. Kuvituskuva. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Luonto
    4.7.202613:00
    Aida Salminen

    Jyväskylän yliopiston ja Ruokaviraston tutkijat onnistuivat estämään kaloja vaivaavan vesihomeen tartuntoja simpukoiden avulla.

    Järvisimpukat suodattavat itiöitä vedestä ja sen myötä estävät kalojen mätijyvien hometartunnat lähes kokonaan.

    Mätijyviin, poikasiin ja aikuisiin kaloihin tarttuva vesihome haittaa vakavasti sisävesien kalankasvatusta. Vesihomeesta on myös tullut suuri uhka uhanalaisten lohikalojen suojelulle, koska tauti on hävittänyt viljelyssä olleita, arvokkaita emokantoja.

    Vesihome aiheuttaa kaloille vaaleita läiskiä, joissa voi näkyä pumpulimaista rihmastoa. Tartunnan mahdollistaa tavallisesti kalan ihon rikkoutuminen jostain syystä, tai kalan yleiskunnon ja vastustuskyvyn heikkeneminen.

    Aiemmin vesihomeen torjunta on perustunut kemikaaleihin, jotka ovat kalliita tai joiden käyttöä on rajoitettu terveys- ja ympäristösyistä. Sen takia uusille, ympäristöystävällisille keinoille on ollut tarve.

    ”Simpukoiden tiedetään olevan tehokkaita suodattajia. Kaikki pienet eloperäiset partikkelit kokoluokassa 5‒50 mikrometriä kelpaavat niille. Vesihomeen itiöt sattuvat tähän kokohaarukkaan, joten kokeilimme, maistuisivatko ne simpukoille”, kuvaa projektin alkua tutkimuksen vastuukirjoittaja, väitöskirjatutkija Ville Julkunen Jyväskylän yliopistosta.

    Tulokset olivat tutkijoiden mukaan lupaavia. Simpukat poistivat homeitiöitä ja alensivat itiöiden itämiskykyä.

    ”Tämä tarkoittaa, että simpukat vahingoittavat homeitiöitä – syömisen lisäksi – jollakin tuntemattomalla tavalla, mikä avaa mielenkiintoisia uusia tutkimusnäkymiä”, toteaa väitöskirjatyön ohjaaja, yliopistonlehtori, dosentti Katja Pulkkinen Jyväskylän yliopistosta.

    Vakuuttavin näyttö simpukoiden tehokkuudesta vesihometaudin torjunnassa tuli esille, kun kalojen herkkiä mätijyviä altistettiin homeitiöille. Ilman simpukoita 93‒100 prosenttia mätijyvistä homehtui vuorokaudessa, kun tutkimuksen simpukka-akvaarioissa vastaava osuus oli nollasta kolmeen prosenttia.

    Tutkimus julkaistiin Freshwater Biology -tiedejulkaisussa kesäkuussa.

    Lisää aiheesta
    • Stora Enson puunkorjuu aiheutti laajan raakkutuhon Suomussalmen Hukkajoella vuoden 2024 syksyllä.

      Luonto | Raakkuja etsitään pohjoisen joista – laji vaatii kirkkaita virtavesiä menestyäkseen

    • Raakkujen pelastusoperaatio ja ylityspaikan kunnostaminen kesti kolme viikkoa.

      Ympäristö | Näin kävi Hukkajoen mutavellistä pelastetuille raakuille

      Tilaajalle
    • Raakku on erittäin uhanalaiseksi luokiteltu simpukka, joka saattaa elää jopa yli 200-vuotiaaksi.

      Luonto | Työryhmä selvittää raakun turvaamista metsätaloudessa: ”Metsäalan toimijat tarvitsevat viranomaisilta esiintymien rajat”

    Artikkelin aiheet
    vesihome
    järvisimpukka
    kalankasvatus
    tutkimus
    lohikala
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle