• Teiden rahoitus vähenee budjetissa, vaikka tiestö heikkenee vauhdilla, Metsäteollisuus arvostelee

    Myös valmistelussa oleva energiayhtiöiden windfall-vero närästää: ”Nostaa sähkön hintaa entisestään”.
    Teiden kunto rapistuu yhä pahemmin, Metsäteollisuus arvostelee.
    Teiden kunto rapistuu yhä pahemmin, Metsäteollisuus arvostelee. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Metsäpolitiikka
    1.9.202217:10
    Jouko Kyytsönen

    Suomen väylien kunto on huono ja heikkenee edelleen kovaa vauhtia. Siitä huolimatta hallitus pudottaa perusväylänpidon rahoituksen kuluvan vuoden 1,44 miljardista eurosta 1,28 miljardiin euroon, Metsäteollisuus ry arvostelee hallituksen tuoretta budjettiesitystä.

    ”Hallitus pysäytti kautensa alussa jo paremmalta näyttäneen väylien rahoituskehityksen.”

    ”Kaikki puolueet olivat aiemmin sitoutuneet perusväylänpidon rahoitukseen vuoteen 2032 ulottuvassa Liikenne12-suunnitelmassa, mutta hallitus sivuutti tämän parlamentaarisen tahdon.”

    ”Heikkokuntoiset tiet ja radat kasvattavat kuljetusaikoja ja kustannuksia sekä lisäävät liikenteen päästöjä. Itäisen Suomen ratahankkeiden edistäminen 31 miljoonalla eurolla ja hallituksen sitoutuminen investoinnin tukemiseen Oulussa ovat tervetulleita, mutta väylien kunto kokonaisuudessaan huolettaa”, Metsäteollisuus ry:n vt. toimitusjohtaja Jyrki Peisa sanoo.

    Metsäteollisuuden mukaan hallitus jättää raskaan laskun maksettavaksi tulevaisuudessa.

    ”Myös viimeisessä budjettiriihessään hallitus lykkäsi keskeisiä talouspäätöksiä sekä rakenteellisia uudistuksia tulevaisuuteen. Samalla julkisen velan määrää kasvatetaan pelottavan nopeasti. Budjetin alijäämä nousee yli 8 miljardiin euroon.”

    ”Paisuva julkinen velka syrjäyttää yksityisiä investointeja Suomessa ja vaikuttaa negatiivisesti talouskasvuun.”

    ”Hallituksen olisi tullut kyetä uudistamaan taloutta nykyistä rohkeammin. Julkista taloutta parantavien työllisyystoimien lykkääminen ja voimakas julkinen velkaantuminen heikentävät merkittävästi yritysten toimintaympäristöä.”

    Energiakriisistä eroon pääsemiseksi tarvitaan Metsäteollisuuden mukaan lisää investointeja fossiilivapaisiin sähköntuotantomuotoihin.

    Peisan mukaan hallituksen valmistelema windfall-vero antaa kielteisen signaalin puhtaaseen sähköntuotantoon investoiville. ”Vero ei toteutuessaan laskisi sähkön hintaa vaan pikemminkin päinvastoin. Windfall-vero ei kannusta uusiin investointeihin.”

    Windfall-verossa sähköntuotantoyrityksiä verotettaisiin niiden sähkön hinnan noususta saamista voitoista.

    Peisa löytää myös jotain myönteistä hallituksen esityksistä.

    ”On hyvä, että metsien suojelun ja Metso-periaatepäätöksen toimeenpanon edistämiseksi ehdotetaan ympäristöministeriön sekä maa- ja metsätalousministeriön hallinnonaloille yhteensä noin 14 miljoonan euron lisärahoitusta. Myös Helmi-elinympäristöohjelman toimenpiteisiin ehdotetaan maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalle yhteensä noin 3 miljoonan euron lisäystä.”

    Lisäksi 60 miljoonan euron valtuus Business Finlandin veturiyritysrahoitukseen sekä tutkimukseen tulevan verokannustimen käyttöönotto ovat Metsäteollisuus ry:n näkemyksen mukaan myönteisiä päätöksiä.

    Lisää aiheesta
    • Miljardien omaisuus rapautuu rauhassa

    • Liikenne | Yksityistiet ovat elintärkeä osa huoltovarmuuttamme ‒ noin 90 prosenttia teollisuuden käyttämästä puusta lähtee jalostettavaksi niiden varsilta

    • Hallitusviisikko pui pääministeri Sanna Marinin (oik.) johdolla valtion ensi vuoden talousarviota Säätytalolla Helsingissä. Valtiovarainministeri Annika Saarikon (vas.) lähes 80 miljardin euron esitys on neuvottelujen pohjana.

      Politiikka ja talous | Valtion budjettiesityksen velkakatto paukkuu ‒ lapsiperheiden ja kotitalouksien helpotukset tarkoittavat, ettei 6,3 miljardin lisävelka riitä

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin