

Puun hinnat ovat kevään edetessä kääntyneet lievään nousuun. Kantohintojen kuusitukin vedolla alkanut hidas vahvistuminen vastaa metsänomistajien hintaodotuksia, jotka ovat aiempaa maltillisemmat.
Viime vuonna talous hyrähteli keväällä lupaavasti. Se koski myös metsäteollisuutta, joka käynnisti kisan kesäleimikoista. Kesän korvalla kantohinnat rikkoivat ennätyksiä.
Talouden kasvutoiveet jäivät toteutumatta. Se käänsi kantohinnat laskuun kesälomien jälkeen ja pysäytti samalla puukaupan. Sellun alamäki veti etenkin kuitupuun hinnat jyrkkään luisuun.
Kuusitukin kysyntä kesti myllerrystä parhaiten. Siitä on pulaa ympäri Eurooppaa.
Viimeisimmissä puukaupoissa kuusitukin keskimääräinen kuutiohinta on palannut haamurajana pidetyn 80 euron paremmalle puolelle.
MTK:n tuoreen Metsätutka-kyselyn perusteella talouden yleinen synkkyys painaa metsänomistajia. Into käydä puukauppaa on aiempaa heikompi, eikä puun hintaan kohdistu suuria odotuksia.
”Kevään Metsätutka-kyselyyn vastanneista metsänomistajista puukauppoja varmasti suunnitteli harvempi kuin joka kymmenes. Tämä on alhaisin lukema koko vuosikymmenen aikana”, toteaa tutkimuspäällikkö Kalle Karttunen MTK:sta.
Karttusen mukaan eniten puunmyyntiaikomuksia on nuorilla, yrittäjillä sekä suurten metsätilojen omistajilla.

Metsätutkassa kysyttiin myös metsänomistajien hintaodotuksia puulle. Karttusen mukaan nekin jäivät aiempaa laimeammiksi.
Suurin osa metsänomistajista odotti kantohintojen pysyvän suunnilleen ennallaan.
Tukin hinnan osalta nousun ja laskun odottajia oli yhtä paljon. Eniten hintojen nousumahdollisuuksia näkivät puukauppaa tarkasti seuraavat viljelijät ja suurten metsäntilojen omistajat.
Metsäyhtiöittäin tarkasteltuna kovimmat tukin hintaan kohdistuvat odotukset oli UPM:n ja Metsä Groupin asiakkailla. Kummassakin ryhmässä hintojen nousua odotti noin kolmannes metsänomistajista.
Maanviljelijöistä hintojen nousua odotti 28 ja laskua 19 prosenttia.
Kuitupuullakin useimmat metsänomistajat arvelivat hintojen pysyvän nykytasolla. Neljännes metsänomistajista odotti hintojen nousua ja saman verran niiden laskua.
Maanviljelijöistä hintojen nousua odotti 28 ja laskua 19 prosenttia.
Metsäyhtiöistä UPM:n asiakkaat olivat muita pessimistisimpiä. Heistä kaksi viidestä odotti kuitupuun hinnan laskevan.
Vastaavasti Stora Enson asiakkaista lähes yhtä moni eli 38 prosenttia odotti hintojen nousua.
MTK:n kevään Metsätutkaan haastateltiin 504 metsänomistajaa. Kyselyn toteutti Kantar Agri.
Vastausten virhemarginaali on noin 4 prosenttiyksikköä.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
