
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat viime vuonna puuta 22 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2024. Puukauppa hiljeni loppuvuonna alkuvuoden vilkkaan jakson jälkeen. Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat yhteensä 30 miljoonaa kuutiometriä puuta viime vuonna.
Puukaupan supistuminen kohdistui enemmän tukki- kuin kuitupuuhun. Vuonna 2025 tukkipuuta ostettiin yhteensä 13,0 miljoonaa kuutiota, mikä oli neljänneksen vähemmän kuin edellisenä vuonna. Kuitupuun ostomäärä 14,5 miljoonaa kuutiota oli lähes viidenneksen edellisvuotta pienempi.
Keskikesän hintahuippu nosti puun keskihinnat edellisvuotta korkeammiksi, vaikka loppuvuotta kohti hinnat laskivat. Keskimääräinen mäntytukin kantohinta nousi vuonna 2025 neljä prosenttia, kuusitukin kolme prosenttia ja koivutukin kantohinta pysyi edellisvuoden tasolla. Kuitupuun keskikantohinnat nousivat prosentin männyllä ja kuusella, kun taas koivulla keskikantohinta pysyi ennallaan.
Loppuvuoden laskusta huolimatta puunhinnat olivat edelleen historiallisesti korkealla vuoden lopussa, Metsäteollisuus ry toteaa tiedotteessa.
Vuoden 2025 viimeisellä neljänneksellä mäntytukista maksettiin keskimäärin 75 euroa kuutiolta, hinnan vaihdellessa alueittain ja hakkuutavoittain 43 ja 79 euron välillä. Kuusitukin keskihinta oli 77 euroa kuutiolta, ja hinta vaihteli 40 ja 79 euron välillä. Koivutukin keskihinta oli 59 euroa kuutiolta hinnan vaihdellessa 34 ja 63 euron välillä. Kuitupuiden keskihinta oli 28 euroa kuutiolta, ja hinnat vaihtelivat alueittain ja hakkuutavoittain 14 ja 34 euron välillä.
Kantohintojen vaihteluun on useita syitä, kuten hakkuutapa, korjattavan puuston kokonaismäärä, puun laatu, runkojen koko, metsä- ja kaukokuljetusmatkat, maasto sekä korjuuajankohta ja -olot. Siksi puun hinta saattaa vaihdella merkittävästi jopa vierekkäisten metsäkohteiden välillä.
Hankintakauppoina puuta ostettiin vuonna 2025 yhteensä 2,5 miljoonaa kuutiota, mikä vastasi kahdeksaa prosenttia kaikista puukaupoista. Hankintakauppojen osuus oli prosentin suurempi kuin viimeisten viiden vuoden keskiarvo. Hankintakaupassa metsänomistaja vastaa puutavaran korjuusta ja kuljetuksesta tien varteen.
”Tasainen ja ennakoitava puun tarjonta on jatkossakin edellytys sille, että metsäteollisuus voi luoda hyvinvointia koko Suomeen.”
Metsäteollisuus hankkii käyttämästään puuraaka-aineesta noin 95 prosenttia kotimaasta. Puun myynti luo suoraa tuloa metsänomistajille ja tukee teollisuuden tuotantoa, työllisyyttä ja investointeja eri puolilla Suomea. Metsänomistajille maksettavat kantorahatulot ovat viime vuosina vaihdelleet noin 2,8–3,6 miljardin euron välillä.
”Tasainen ja ennakoitava puun tarjonta on jatkossakin edellytys sille, että metsäteollisuus voi vastata kysyntään ja luoda hyvinvointia koko Suomeen”, painottaa Metsäteollisuus ry:n metsäjohtaja Sami Oksa.
Puun tarjontaa kannattaa Metsäteollisuus ry:n mukaan vahvistaa myös tukemalla metsien kasvua.
”Metsien kasvu tarjoaa Suomelle harvinaisen yhdistelmän: kestävää talouskasvua, vähemmän tuontiriippuvuutta ja vahvemmat hiilinielut”, Oksa muistuttaa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
