• Näin puunmyyjä voi saada lisähintaa monta euroa kuutiolle

    FSC-sertifioitujen metsien pinta-ala on noussut viime vuosina.
    Tilaajalle
    FSC-sertifikaatti velvoittaa säästämään esimerkiksi kaikki yli 40 senttiä halkaisijaltaan olevat haavat. UPM:n ympäristöasiantuntija Henri Koivisto liikkeellä mittanauhan kanssa vuonna 2022.
    FSC-sertifikaatti velvoittaa säästämään esimerkiksi kaikki yli 40 senttiä halkaisijaltaan olevat haavat. UPM:n ympäristöasiantuntija Henri Koivisto liikkeellä mittanauhan kanssa vuonna 2022. Kuva: Rami Marjamäki
    Metsä|Metsänhoito
    17.3.202606:00
    Jukka Hämäläinen

    FSC-sertifikaatti kasvattaa suosiotaan Suomessa. Sen metsäpinta-alan kasvu jatkui FSC:n mukaan vahvana vuonna 2025. FSC-metsän pinta-ala kasvaa sertifikaatin verkkosivujen mukaan neljästä viiteen prosenttia vuodessa.

    Myös Metsä Groupin metsäjohtaja Juha Jumppanen kertoo, että yhtiön asiakkailta tulee entistä enemmän painetta FSC-sertifioidun puun käyttöön.

    ”Tietyt asiakassegmentit ja markkina-alueet edellyttävät FSC-sertifikaattia. Sillä on erityisesti merkitystä taivekartongissa ja sellussa”, Jumppanen sanoo.

    Metsä Groupilla on vuotuiset tavoitteet kasvattaa metsänomistaja-asiakkaidensa FSC-sertifioitujen metsien pinta-alaa. Yhtiö korotti viime syksynä FSC-puusta maksettua lisähintaa.

    Metsäsertifioinnilla voidaan osoittaa, että metsiä käytetään vastuullisesti ja kestävästi. Metsänomistajalle sertifikaatti voi tietää parhaimmillaan muutaman euron hintalisää myydylle puukuutiolle.

    Suomessa on käytössä kaksi suurta metsäsertifikaattia: PEFC ja FSC. Metsistä noin 93 prosenttia on PEFC-sertifioituja ja noin 13 prosenttia FSC-sertifioituja. Osalla metsistä on kumpikin sertifikaatti.

    ”Tietyt asiakassegmentit ja markkina-alueet edellyttävät FSC-sertifikaattia.”

    Juha Jumppanen

    Suomessa PEFC koetaan usein helpoksi ja käytännölliseksi perussertifikaatiksi. FSC on sitä ekologisesti kunnianhimoisempi. Kun FSC vaatii esimerkiksi luonnontilaisten jokien ja purojen suojavyöhykkeiksi 20 metriä, PEFC:ssä riittää keskimäärin kymmenen metrin vyöhyke.

    FSC vaatii säästämään lahopuun 20 kuutiometriin asti hehtaarilla, jos laki sen kohteessa sallii, kun taas PEFC:llä riittää kymmenen runkoa tai muutama tekopökkelö. FSC edellyttää jättämään viisi prosenttia metsäpinta-alasta metsätalouden ulkopuolelle. PEFC:llä tällaista vaadetta ei ole.

    Metsänhoitoyhdistyksen jäsenten metsät ovat aina mukana PEFC:ssä, jollei jäsen toisin halua. Töiden suunnittelussa yhdistykset noudattavat PEFC-vaatimuksia ja korjuuyrityksetkin hakkuissa. Jos puukauppaa käy FSC:hen sitoutuneen yrityksen kanssa, näiden korjaajat huolehtivat FSC-sertifikaatin ehtojen täyttymisestä, kunhan omistajan metsä on FSC-sertifioitu.

    Yhtiöt voivat ostaa myös sertifioimatonta puuta, mutta silloinkin puun pitää täyttää tietyt perusvaatimukset.

    Sekä puuta ostavat yritykset että ulkopuoliset puolueettomat auditoijat tarkastavat sertifioinnin toteutumista otannoin.

    Molemmissa sertifikaateissa järeä raita on arvokas säästöpuu.
    Molemmissa sertifikaateissa järeä raita on arvokas säästöpuu. Kuva: Jarkko Sirkiä

    UPM Metsän ympäristö- ja vastuullisuuspäällikkö Tuomas Kara kertoo, että heilläkin FSC:n rooli on kasvanut, mutta maltillisesti.

    FSC:n merkitys on UPM:llä suurin sellun tuotannossa, mutta sertifioitua puuta käytetään laajasti läpi liiketoimintojen, Kara luonnehtii.

    UPM:n maksama hintalisä määräytyy kumppanuussopimuksen etutason ja suojellun pinta-alan mukaan. PEFC:stä lisähintaa ei saa, mutta sertifioimattomasta puusta ylipäätään maksettava hinta on alhaisempi.

    Vaikka asiakaskunnan taholta vaateet FSC-puun käyttöön eivät ole UPM:llä merkittävästi lisääntyneet, paineet metsäluonnon monimuotoisuuden säilyttämisen kannalta ovat lisääntyneet, Kara muistuttaa.

    FSC-puun kysyntä kasvaa nykyisestä, ennakoi Stora Enson yritysvastuujohtaja Pekka Kallio-Mannila, vaikkakaan suuressa mittakaavassa sitä ei ole heilläkään toistaiseksi tapahtunut.

    ”Tehtaidemme asiakkaille sertifiointi on tärkeä asia, ja heille sekä PEFC että FSC ovat yleisesti hyväksyttyjä lopputuotemarkkinoilla. Molemmille on paikkansa, ja haluttu sertifiointijärjestelmä riippuu jossain määrin markkina-alueesta ja lopputuotteesta.”

    Sertifioinnin yhdeksi eduksi Kallio-Mannila sanoo, että puu käy kaupaksi kaikissa markkinatilanteissa. Myös Stora Enso maksaa FSC-sertifioidusta puusta hintalisää.

    Sertifikaattijärjestelmää voi näkökulmasta riippuen pitää yksinkertaisena tai sekavana. Esimerkiksi metsänhoitoyhdistyksen kautta puuta myyvälle vaihtoehtona on vain PEFC, sillä yhdistykset eivät ole mukana FSC:ssä.

    FSC:hen kuuluvat esimerkiksi Metsäliitto Osuuskunta, Stora Enso ja UPM. Muita jäseniä on esimerkiksi Saamelaisneuvosto. Metsäteollisuus ry on mukana kummassakin sertifikaatissa.

    PEFC:n jäseniin kuuluvat esimerkiksi metsähoitoyhdistyksiä edustava MTK, Sahateollisuus ry ja Metsähallitus. Metsäteollisuuden yritykset ovat PEFC:ssä mukana Metsäteollisuus ry:n kautta.

    MTK ja metsänhoitoyhdistykset seuraavat tällä hetkellä tilannetta siltä varalta, että FSC:n pitäisi olla tarjolla jäsenille.

    ”FSC:n pitäisi kuitenkin pystyä kehittymään ja ratkaisemaan sisäisiä haasteitaan. Nyt sen niin sanotuissa kamareissa ei ole lainkaan metsänomistajaedustusta”, MTK:n kenttäpäällikkö Aino Kurtti huomauttaa.

    FSC edellyttää, että hehtaaria kohti jätetään riittävä määrä tietynkokoisia säästöpuita.
    FSC edellyttää, että hehtaaria kohti jätetään riittävä määrä tietynkokoisia säästöpuita.  Kuva: Juha-Matti Valonen

    Joskus kuulee sanottavan, että Suomesta ei olisi saatavilla riittävästi FSC-puuta. Tuomas Karan mukaan tämä ei pidä paikkaansa ainakaan UPM:n kohdalla, sillä vaatimukset täyttävää puuta on ollut sopivasti tarjolla.

    FSC perustettiin vuonna 1993 vastauksena etenkin huoleen trooppisten metsien häviämisestä ja kestämättömästä metsätaloudesta. PEFC syntyi vuonna 1999 eurooppalaisten metsänomistajien aloitteesta, kun FSC:n kriteeristö koettiin liian raskaaksi ja kalliiksi.

    FSC tulee sanoista Forest Stewardship Council, PEFC sanoista Programme for the Endorsement of Forest Certification.

    Lisää aiheesta
    • Amerikasta alun perin kotoisin oleva douglaskuusi on vieraspuulaji, joka on viime vuosina saavuttanut suosiota myös Suomessa.

      Ympäristö | Metsäsertifikaatit voisivat sallia vierasperäisiä puulajeja tulevaisuudessa – näin standardit ja teollisuus perustelevat

      Tilaajalle
    • Metsänhoito | Metsäsertifiointi on laadun tae ja osoitus vastuullisuudesta, mutta miten se näkyy metsänomistajan puukauppatilissä?

      Tilaajalle
    • FSC-sertifikaatti esimerkiksi edellyttää 10-15 metrin suojavyöhykettä vesistöihin, kun Suomessa laajasti käytetyn PEFCin vaatimus on 5-10 metriä.

      Talous | Metsä Group otti uuden linjan FSC-sertifikaattiin – näin se näkyy puun myyjän kukkarossa

    • Seija Ohtosella on mielessään sama asia kuin monella muulla metsänomistajalla: miten metsä siirretään nuoremmalle sukupolvelle.

      Yhteiskunta | Seija Ohtonen kasvattaa miehensä kanssa metsää tähtäimessä FSC-sertifikaatti

      Tilaajalle

    Artikkelin aiheet
    metsäsertifiointi
    FSC-sertifikaatti
    PEFC-sertifikaatti
    puukauppa
    metsätalous
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla