

Uudet harvennusmallit ottavat entistä paremmin huomioon metsien muuttuneen kasvuvauhdin. Metsien kasvu on kiihtynyt etenkin Pohjois-Suomen männiköissä mutta myös muualla Suomessa sen jälkeen, kun harvennusmallit viimeksi uudistettiin 2006.
Uudistetut mallit on tuottanut Luonnonvarakeskus tuoreiden tutkimustietojen pohjalta. Harvennusmallien uudistusten avulla turvataan metsien hyvä kasvu muuttuvassa ilmastossa.
”Uudistustyö on ollut iso”, kuvailee Tapion metsätalouden ja metsänhoidon päällikkö Kalle Vanhatalo.
Harvennusmallit ovat apuvälineitä, joiden avulla päätellään, olisiko talousmetsän puustoa aika harventaa, ja mikä on tavoiteltava puuston määrä hakkuun jälkeen. Malleja harvennushakkuisiin on nyt entistä enemmän, ja metsänomistaja voi valita niistä kohteelleen sopivimman.
Esimerkiksi taloudelliseen tuotto-odotukseen on tarjolla kolme vaihtoehtoa. Valitun mallin lisäksi kerrotaan mahdollisista metsätuhoriskeistä.
Uudistukset haastavat metsänomistajaa muodostamaan omat tavoitteensa. Ellei niin tee, metsänhoidossa sovelletaan suositusten keskiverto-oletuksia.
Tuoreita toimintamalleja on saatavilla myös luontokohteiden tunnistamiseen ja turvaamiseen, vesiensuojeluun ja suometsien hoitoon sekä energiapuun korjuuseen.
Tavoiteltavaa on, että kaikki luontokohteet otetaan huomioon metsänkäsittelyssä. Metsänhoidon suosituksiin on täydennetty tietoa, joiden avulla kohteet voidaan tunnistaa ja niiden käsittelyä sovittaa metsänomistajan tavoitteiden mukaisesti.
Suositukset antavat myös konkreettisia työvälineitä vesistövaikutusten hallintaan.
Suometsän käsittelyn päälinjoina esitellään kasvatuksen jatkamisen talousmetsänä tai ennallistaminen. Suometsän kasvatusmenetelmäksi voidaan valita jaksollisen kasvatuksen sijaan metsän peitteisyyttä vaaliva jatkuva kasvatus, ja kasvua voidaan tukea tuhkalannoituksella.
”Tavoitteena on, että maamme metsät ovat hyvässä kunnossa.” Anne Ilola
Tapio Oy:n toimitusjohtaja Anne Ilola tähdensi 30. tammikuuta pidetyssä webinaarissa, että metsänhoidon suositukset ovat keskeinen osa kansallisen metsästrategian toteutusta.
”Suosituksia laatimassa on ollut laajapohjainen osallistuja- ja tekijäjoukko. Tavoitteena on, että maamme metsät ovat hyvässä kunnossa.”
Myös maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) muistutti, että metsät ovat koko kansakunnan pilareita ja niihin kohdistuu mittavia odotuksia.
”Suositukset ovat suppilo, joka tuottaa helposti sulautettavaa tietoa.” Anniina Kostilainen
Sahateollisuus ry:n yhteiskuntasuhdepäällikkö Anniina Kostilainen luonnehti metsänhoidon suosituksia suppiloksi, jonne vyöryy koko ajan uutta tietoa.
”Käytännön toimijalle olisi muuten mahdoton tilanne pysyä kartalla kaikesta uudesta. Suositukset ovat suppilo, joka tuottaa helposti sulautettavaa tietoa”, hän totesi.
Kalle Vanhatalo painotti, että jatkossa ei ole enää yhtä metsänhoitosuositusta, vaan mahdollisuuksien kirjo, joka lähtee siitä, metsänomistaja haluaa.

Uudistetut suositukset jalkautetaan koulutusten kautta hakkuukoneiden kuljettajille, puun ostajille ja metsänomistajille. Toimijat ottavat suositukset käyttöön sitä mukaa kuin päivittävät toimintamallejaan.
Aivan uutta verkosta löytyvissä metsänhoidon suosituksissa ovat alan sanasto, jota käyttäjät ovat kovasti toivoneet, ja rajapinta sähköisen aineiston siirtämiseksi suoraan metsäalan toimijoiden käyttöön.
Webinaarin tallenteet tulevat Tapion sivuille helmikuun puoliväliin mennessä. Viimeisimmät päivitykset löytyvät kootusti www.metsanhoidonsuositukset.fi -palvelun etusivulta. Osa niistä on julkaistu jo viime vuoden puolella.
Luonnonhoidon suositusten osalta uudistaminen jatkuu tänä vuonna. Seuraavaksi kuvataan, kuinka eri lajeja voidaan huomioida metsänkäsittelyssä.
Myös harvennusmallit rauduskoivun osalta ovat vielä työn alla.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
