• Tämän vuoden Metka-tuet loppuvat pian kesken – ”Haettu odotettua enemmän”

    Iso osa Metka-tuista saadaan maksuun maanomistajille vasta ensi vuoden puolella.
    Eniten Metka-tukea on käytetty taimikon ja nuoren metsän hoitoon.
    Eniten Metka-tukea on käytetty taimikon ja nuoren metsän hoitoon. Kuva: Markku Pulkkinen
    Metsä|Metsänhoito
    2.12.202418:00
    Anniina Jokinen

    Metka-tukea on tänä vuonna haettu runsaasti ja tälle vuodelle osoitetut tukivarat loppuvat pian kesken, kertoo Suomen metsäkeskus. Maksamatta jääneitä tukia siirtyy noin 10–12 miljoonan euron edestä maksettavaksi vasta ensi vuonna.

    Puuntuotannon tukia on tänä vuonna maksettu 34,9 miljoonaa euroa. Eniten tukea, 30 miljoonaa euroa, on käytetty taimikon ja nuorten metsien hoitoon. Tukia on käsittelyssä vielä noin 12 miljoonan euron edestä.

    Puuntuotannon tukia oli varattu tälle vuodelle 38,4 miljoonaa euroa. Niistä on jäljellä 3,5 miljoonaa euroa.

    ”Erityisesti tukea taimikon ja nuoren metsän hoitoon ja terveyslannoitukseen on haettu odotettua enemmän, ja vuodelle 2024 osoitetut tukivarat loppuvat kesken. Metsäkeskukseen toimitettujen toteutusilmoituksien käsittely jatkuu alkuvuodesta 2025”, sanoo hankehallinnon päällikkö Sameli Salokannel Suomen metsäkeskuksesta.

    Vuonna 2025 puuntuotannon tukia on käytettävissä yhteensä 37,2 miljoonaa euroa.

    ”Tukivaroja metsäluonnon hoitoon on ensi vuonna runsaasti tarjolla.” Sameli Salokannel

    Ympäristötukihakemusten käsittely alkaa joulukuussa. Hakemuksia on marraskuun loppuun mennessä saapunut noin 650.

    Valtaosa tänä vuonna haetuista ympäristötuista saadaan maksuun ensi vuoden puolella.

    ”Tukivaroja metsäluonnon hoitoon on ensi vuonna runsaasti tarjolla. Maanomistajien ja metsäalan toimijoiden kannattaakin hyödyntää tilanne ja hakea tukea vilkkaasti ympäristötukeen, luonnonhoitoon ja kulotukseen”, Salokannel vinkkaa.

    Metsäkeskus käsittelee tällä hetkellä taimikon ja nuoren metsän hoidon, terveyslannoituksen, metsätietuen sekä kulotustuen hakemuksia.

    ”Suometsän hoidon tukihakemusten ja toteutusilmoitusten, metsätietöiden toteutusilmoitusten, luonnonhoidon tukihakemusten ja toteutusilmoitusten sekä kulotusten toteutusilmoitusten käsittely alkaa vuoden 2025 aikana. Tietojärjestelmien kanssa tehdään kovasti töitä, jotta myös näiden tukien hakemukset saadaan käsittelyyn mahdollisimman pian.”

    Lisää aiheesta
    • Omatoimimetsänomistajan työsaavutus varhaisperkauksessa jää helposti alle puoleen hehtaariin päivässä.

      Metsänhoito | Varhaisperkauksella nopeutetaan puiden kasvua ja parannetaan niiden laatua – taimikon voi perata myös syksyllä

      Tilaajalle
    • Metsänomistajat ovat käyneet innolla käsiksi uuden Metka-tuen mukaisiin töihin.

      Metsänhoito | Uusia Metka-tukia haettu vauhdilla − rahat uhkaavat loppua kesken

      Tilaajalle
    • Taimirivien väleissä kasvavaa lehtipuuta on kätevä poistaa ja myöhemmin kasvattaa harvennettavaksi. Rivitaimikkoa tutkailee metsänhoidon johtava asiantuntija Markku Remes.

      Metsä | Uusi tapa kasvattaa metsää herätti asiantuntijoiden kiinnostuksen – ”Onnistuessaan lisää kannattavuutta”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Metka-tuki
    puuntuotanto
    metsänhoito
    ympäristötuki
    Suomen metsäkeskus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla