• Varhaisperkauksella nopeutetaan puiden kasvua ja parannetaan niiden laatua – taimikon voi perata myös syksyllä

    Varhaisperkaus suositellaan yleensä tehtäväksi lehdelliseen aikaan. Perkaustyö itsessään on nopeampaa ennen lehtien puhkeamista, joten työajan menekin ja vesomisen kannalta paras perkausajankohta on alkukesällä touko-kesäkuussa. Perkauksen voi silti tehdä vielä syksyllä.
    Tilaajalle
    Omatoimimetsänomistajan työsaavutus varhaisperkauksessa jää helposti alle puoleen hehtaariin päivässä.
    Omatoimimetsänomistajan työsaavutus varhaisperkauksessa jää helposti alle puoleen hehtaariin päivässä.  Kuva: Markku Pulkkinen
    Metsä|Metsänhoito
    4.10.202409:00
    Markku Pulkkinen

    Taimikon ensimmäisillä vuosilla on suuri merkitys metsätalouden kannattavuudelle. Hyvällä hoidolla taimet pyrähtävät kasvuun ja jättävät muun kasvillisuuden alleen. Huonolla hoidolla taimet kasvavat hitaasti eli jurovat, tekevät tyvimutkan tai jopa kuolevat.

    Luonnonvarakeskuksessa tutkitaan parhaillaan taimikon varhaisperkauksen vaikutusta puiden kasvuun ja hiilensidontaan.

    ”Tutkimuksissamme kuusen läpimitta ja biomassa ovat reagoineet erittäin positiivisesti varhaisperkauskäsittelyyn. Kun varhaisperkaus tehtiin heinäkuussa, kuusten läpimitta kasvoi jo saman vuoden syksyyn mennessä perkaamattomiin koealoihin verrattuna”, kertoo tutkija Karri Uotila Luonnonvarakeskuksesta.

    Tutkimuksessa läpimitan kasvu on ollut jopa 1,8–2,6-kertainen vertailualaan ver­rattuna.

    Uotila lisää, että kuusentaimien pituuskasvu paranee vasta muutaman vuoden viiveellä käsittelyn jälkeen.

    Viiden vuoden iässä

    Istutuskuusikon sopiva varhaisperkausaika on 5–6 vuoden kuluttua istutuksesta. Silloin kuuset ovat 1–2 metrin korkuisia.

    Männyn istutustaimikon varhaisperkaus on tarpeen silloin, jos lehtipuustoa on runsaasti ja lehtipuut ovat ylittämässä mäntyjen pituuden.

    Istutetut rauduskoivut ja lehtikuuset kasvavat nopeammin kuin luontaiset lehtipuut. Istutetuissa koivikoissa ja lehtikuusikoissa selvitään yleensä yhdellä, myöhemmässä vaiheessa tehtävällä taimikonhoidolla.

    Jos varhaisperkaus viivästyy suositelluista ajoista, puiden kasvusta menetetään huomattava osa.

    Myöhästymisen seurauksena perkaustyö on myös hitaampaa ja kalliimpaa.

    Mieluiten kesällä

    Suositus on yleensä ollut se, että varhaisperkaus tehtäisiin lehdelliseen aikaan kesällä, jolloin suuri osa ravinteista on puiden lehdissä.

    ”Perkauksen ajankohdalla ei ole juuri vaikutusta kantovesojen syntymiseen mutta kylläkin jonkin verran niiden pituuskasvuun. Keskikesällä kaadettujen lehtipuiden kantovesat kasvavat pituutta hitaimmin ja loppusyksyllä kaadettujen puiden kantovesat nopeimmin”, Karri Uotila kertoo.

    Perkaustyö itsessään on nopeampaa ennen lehtien puhkeamista ja pintakasvillisuuden syntyä, joten työajan menekin ja vesomisen kannalta paras perkausajankohta on alkukesällä touko-kesäkuussa.

    Luken koealoilla vesakon kasvu on ollut varhaisperkauksen jälkeen yllättävän hidasta. Kun varhaisperkaus tehdään ajoissa niin, että syntyvien lehtipuukantojen läpimitta on pieni, niiden vesojen kasvu on hidasta. Kaikilla kohteilla vesojen keskipituuden kasvu oli hitaampaa kuin kontrollikäsittelyssä pystyyn jätettyjen lehtipuiden kasvu.

    ”Tyypillisesti vesakon pituuskehitysmalleissa vesojen kasvupyrähdys ajoittuu ensimmäiselle ja toiselle kasvuvuodelle”, Uotila kertoo.

    Istutuskuusikon mahdollisiin aukkopaikkoihin kannattaa varhaisperkauksessa jättää kasvamaan lehtipuita.
    Istutuskuusikon mahdollisiin aukkopaikkoihin kannattaa varhaisperkauksessa jättää kasvamaan lehtipuita. Kuva: Markku Pulkkinen

    Jätä aukkoihin lehtipuuta

    Osa istutetuista taimista kuolee väistämättä ensimmäisinä vuosina. Aukkopaikkoihin kannattaa jättää varhaisperkauksessa lehtipuita, erityisesti rauduskoivua.

    Lehtipuut tasaavat taloudellista riskiä ja tuovat kuviolle monimuotoisuutta. Kun jokaisessa paikassa kasvaa puu, alue ei ole vajaakäytössä.

    Varhaisperkauksessa ei ole vielä tarkoitus harventaa istutettuja puita, ainoastaan vaurioituneet puut otetaan pois. Varsinainen taimikonhoito seuraa vasta myöhemmin. Kylvetyissä männiköissä ja rauduskoivikoissa voi taimitihentymiä kuitenkin poistaa.

    Varhaisperkauksen yhteydessä voi jättää puutihentymiä riistatiheiköiksi sekä huonolaatuista lehtipuuta sorkkaeläinten syötäväksi.

    Hiiltä vai kasvua?

    Luonnonvarakeskuksen tutkimuksen mukaan varhaisperkaus vähentää taimikon hiilensidontaa ainakin kahdeksi vuodeksi. Tämä johtuu siitä, että ennen varhaisperkausta alueella saattaa olla jopa 20 000–40 000 puuta hehtaarilla ja perkauksen jälkeen puita on jäljellä alle viidesosa.

    Istutuspuiden nopea kasvu tulevina vuosina kuitenkin kompensoi alueen hiilensidonnan hetkellisen laskun.

    ”Metsikkötasolla, kun otetaan huomioon myös maahengitys ja muu kasvillisuus, muutokset hiilitaseeseen ovat alhaisempia kuin pelkän elävän puuston osalta”, tutkija Karri Uotila kertoo.

    Uotila toteaa, että hiilensidonnan lyhyenkin laskun kansantaloudellinen haitta voi olla merkittävä, koska metsien hiilensidonnalla on mahdollista paikata muilta sektoreilta aiheutuvien hiilipäästöjen kustannuksia.

    ”Sen sijaan yksittäisen metsänomistajan kannalta runsaan lehtipuuston jättäminen nuoriin kuusentaimikoihin olisi hyvin todennäköisesti taloudellisesti haitallista.”

    Kunnon raivurilla

    Omassa metsässään työskentelevän metsänomistajan kannattaa hankkia raivaussaha. Sahan hinta tulee maksetuksi usein jo ensimmäisessä raivausurakassa.

    Laadukkaan raivaussahan saa hieman alle tuhannella eurolla. Alv-velvollinen metsänomistaja voi vähentää hinnasta arvonlisäveron.

    Kaikkein suurinta, ammattilaisten suosimaa raivaussahaa ei kannata välttämättä ostaa, sillä sellaiset painavat enemmän kuin ”puoliammattilaissahat”.

    Myös akkukäyttöisillä raivaussahoilla alkaa nykyään jo pärjätä, kunhan latauspiste on lähellä.

    Perkaaja tarvitsee myös kypärän ja kuulosuojaimet sekä tukevapohjaiset, pitävät jalkineet.

    Vaikka raivaussahan terä pyörii yli metrin päässä sahaajasta, katkaistavan puun tyvestä lentää tikkuja sahuriin asti. Tästä syystä silmikko on välttämätön turvavaruste. Silmikon alla kannattaisi käyttää vielä suojalaseja tai silmälaseja, sillä silmikon alareunan alta pääsee joskus lentämään puun siruja kasvoille.

    Vahvasta kankaasta valmistetut housut suojaavat jalkoja puutikkujen iskemiltä. Takkiin kannattaa valita näkyvää turvaväriä, jotta tapaturman sattuessa pelas­tajien on helpompi löytää paikalle.

    Suosituksia myöhemmin tekemäni varhaisperkaus vapautti istutuskuuset kovaan kasvuun koivujen ja leppien seasta. Taimikon aukoista voi päätellä, että heinien torjunta olisi ollut ensimmäisinä vuosina tarpeen.
    Suosituksia myöhemmin tekemäni varhaisperkaus vapautti istutuskuuset kovaan kasvuun koivujen ja leppien seasta. Taimikon aukoista voi päätellä, että heinien torjunta olisi ollut ensimmäisinä vuosina tarpeen. Kuva: Markku Pulkkinen

    Vaikka sitten myöhässäkin

    Onnistunut varhaisperkaus tuo metsänomistajalle taloudellisen hyödyn lisäksi myös silmäniloa. Maisema kaunistuu, kun pusikko häviää ja istutustaimikko nousee näkyville. Istutuspuut suorastaan pyrähtävät kasvuun, kun valoa ja ravinteita riittää.

    Itse tein vuonna 2015 istutetulle neljän hehtaarin kuusikolleni varhaisperkauksen seitsemän vuoden kuluttua istutuksesta. Ajanpuutteeni takia työ viivästyi parilla vuodella suositellusta ajankohdasta.

    Jouduin maksamaan hämäläisyydestäni muutaman ylimääräisen hikipisaran, sillä osa koivuista ja lepistä alkoi olla jo ranteen paksuisia. Myös taimikon kasvun hidastuminen toi taloudellista menetystä.

    Raivaus onnistui vielä tuossakin vaiheessa, vaikka sahaustyö ja kulkeminen kaadettujen puiden seassa oli hitaampaa. Työsaavutus puolen päivän sahausrupeaman aikana oli noin puoli hehtaaria.

    Tätä ja tulevien vuosien taimikonhoitourakoita varten ostin noin 800 euroa maksaneen raivaussahan. Se oli hyvä hankinta. Modernilla sahalla ja hyvillä valjailla työ oli mukavaa, ja taimikkoon halusi lähteä vielä seuraavanakin päivänä.

    Varhaisperkauksen tärkeimmät työvälineet ovat helppokäyttöinen raivaussaha, hyvin istuvat valjaat sekä kypärä-kuulosuojain-­visiiriyhdistelmä.
    Varhaisperkauksen tärkeimmät työvälineet ovat helppokäyttöinen raivaussaha, hyvin istuvat valjaat sekä kypärä-kuulosuojain-­visiiriyhdistelmä. Kuva: Markku Pulkkinen

    Metka kattaa kuluja

    Taimikon hoitoon, myös varhaisperkaukseen, voi saada Metka-­tukea. Tuen suuruus on 200 euroa hehtaarilta. Tukea voi hakea, jos perattava alue on vähintään hehtaarin kokoinen.

    Viikonloppuraivaaja ei pääse tukirahoilla kummoisillekaan tuntipalkoille, mutta saa niillä kuitenkin kuitattua polttoaineet ja raivaussahan kiinteät kulut.

    Jos varhaisperkaus itse tehden ei innosta eikä työhön ole voimia ja aikaa, työ kannattaa teettää metsäammattilaisella. Ammattilaisen työstä maksettu summa tulee aikanaan korkoineen takaisin metsän kiertoajan lyhenemisenä.

    Metsäpalveluyrityksellä teetettynä varhaisperkauksen hinta on noin 400–500 euroa hehtaarilta (alv 0 %). Metka-tuki huomioon ottaen kustannukseksi jää 200–300 euroa hehtaarilta.

    Ostopalvelun kulut saa vähentää metsäveroilmoituksessa metsänhoidon menona. Metka-tuki puolestaan merkitään metsätalouden vero­ilmoituksessa metsätalouden tuloksi.

    Niiltä metsänomistajilta, joille metsänhoito on lähinnä mukava harrastus ja ulkoilumuoto, yhteiskunnan tuet saattavat jäädä hakematta. Metka-tukea kannattaa kuitenkin hakea jo siksikin, että poliittiset päättäjät näkevät, että metsätalouden tukirahat ovat tärkeä satsaus metsänhoitorästien purkamiseen.

    Toisin kuin aiemmassa Kemerassa Metka-tuetulle työlle ei tarvita aloituslupaa. Työn voi aloittaa milloin vain, ja tukihakemus jätetään työn valmistumisen jälkeen. Hakemus tehdään Metsään.fi-­palvelussa (ks. tarkemmat ohjeet Aarteen verkkojutusta).

    Artikkeli on julkaistu Aarteessa 8/2024.

    Lisää aiheesta
    • Taimikon varhaisperkaus vähentää hiilen sitoutumista ja lisää hiilen vapautumista ilmakehään. Toisaalta tuotantopuuston kasvu kiihtyy.

      Metsänhoito | Taimikon varhaisperkaus heikentää hiilensidontaa mutta kiihdyttää taimien kasvua

      Tilaajalle
    • Timon Metsuripalvelun Timo Kaakkolampi raivaa kuusikkoa Kurussa Ylöjärvellä. Lunta alkaa jo olla metsässä, mutta työt jatkuvat vielä ainakin jonkin aikaa.

      Metsänhoito | Raivaussaha laulaa vielä taimikossa – niin kauan kuin lumimäärät ovat maltillisia, taimikoita kannattaa hoitaa

      Tilaajalle
    • Metsätalousyrittäjyyden hienoimpana puolena Thomas Lilja pitää omaa päätösvaltaa. ”Onnistuminen metsän kasvun parantamisessa tuntuu aina yhtä hienolta.”

      Metsänhoito | Thomas Lilja pitää enemmän metsän kasvatuksesta kuin sen omistamisesta ‒ ”Parhaat onnistumisen elämykset saan, kun raivaan huonosti kasvavan kuvion hyvään kasvuun”

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla