Mäntyjen kasvun hidastuminen ja hakkuiden kasvaminen käänsivät maankäyttösektorin päästöjen lähteeksi ‒ hiilinielutavoitetta tuskin saavutetaan

Maankäyttösektori kääntyi ensimmäistä kertaa päästöjen lähteeksi, kertoo Luonnonvarakeskus (Luke). Pääsyylliset siihen ovat puuston vuotuisen kasvun pienentyminen ja hakkuiden määrän lisääntyminen, jotka pienensivät metsämaan hiilinieluja.

Aikaisempina vuosina metsän hiilinielu on ollut muita maankäytön muotojen aiheuttamia päästöjä suurempi.

Viime vuonna maankäyttösektorin hiilidioksidipäästöt olivat 0,9 miljoonaa tonnia. Kesällä julkaistussa pikaennakkotiedossa arvio päästöistä oli vielä 2,1 miljoonaa tonnia.

Metsät pysyivät edelleen hiilinieluina: metsämaa sitoi viime vuonna 8,4 miljoonaa tonnia ja puutuotteet 3,1 miljoonaa tonnia hiiltä. Metsämaa kuitenkin sitoi hiiltä vähemmän kuin kertaakaan viimeisen 20 vuoden aikana.

Mäntymetsien vuotuinen kasvu on alentunut 4,5 miljoonaa kuutiometriä. Viidennes alenemasta selittyy sillä, että metsät ovat varttuneet ohi nopeimman kasvun vaiheen.

Viime vuodet ovat olleet haasteellisia männyn kasvulle. Kesä 2018 oli kuiva koko maassa, samoin kuin kesät vuosina 2019 ja 2020. Mänty myös kukki ja tuotti runsaasti käpyjä vuosina 2019‒2020.

Luke arvioi, että metsien kasvu jatkunee yli 100 miljoonan kuutiometrin vuositasolla, jos hakkuumäärät säilyvät aiempien vuosien tasolla. Hakkuutapoihin on kuitenkin kiinnitettävä nykyistä enemmän huomiota.

Liian voimakkaiden harvennusten osuus on kasvanut 10:stä prosentistä 25:een prosenttiin 2000-luvulla. Metsien uudistusikä on laskenut ja Etelä-Suomessa puuston keskiläpimitta uudistamishetkellä on laskenut hieman.

Mitä tämä tarkoittaa Suomen hiilinielutavoitteiden kannalta? EU:n maankäytön hiilinieluasetus vaatii, että EU-alueen vuotuisten hiilinielujen tulee olla 310 miljoonaa tonnia vuoteen 2030 mennessä. Suomen osuus tästä on 17,8 miljoonaa tonnia.

Tavoitteen saavuttaminen vaikuttaa epävarmalta.

Luke laati vuosien 2021‒2025 hiilinielutavoitteesta neljä erilaista tapausta, joissa hoidetun metsämaan nettonielua vaihdeltiin, mutta muut maankäyttösektorin päästöt pysyivät nykytasolla.

Ensimmäisessä tapauksessa metsien nettonielu on nolla eli metsästä aiheutuvat päästöt ja poistumat ovat yhtä suuret. Tämä on mahdollista, jos hakkuut nousevat nykyiseltä tasolta useilla miljoonilla kuutiometreillä loppukaudeksi ja puuston kasvu säilyy nykyisellä tasolla.

Ensimmäisessä tapauksessa jouduttaisiin hiilinielujen metsäjouston ja Suomen erillisjouston jälkeen hankkimaan päästöyksiköitä taakanjakosektorilta tai ostamaan niitä muilta jäsenmailta. Päästöjen kompensointitarve olisi 160 miljoonaa tonnia.

Toisessa tapauksessa metsämaan nielu kaudella 2021‒2025 olisi 57 miljoonaa tonnia eli vuoden 2021 ennakkotuloksen tasolla. Tällöin kompensointitarve olisi 81 miljoonaa tonnia.

Kolmannessa tapauksessa hoidetun metsämaan nielu olisi 89 miljoonaa tonnia, joka vastaa vuosien 2017‒2021 keskimääräistä nielua. Kompensointitarve olisi 49 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia, jotta hiilinielutavoite saavutettaisiin.

Neljännessä tapauksessa nielu olisi 160 miljoonaa tonnia. Tapaus tarkastelee tilannetta, jossa metsistä saataisiin suurin mahdollinen laskennallinen hiilinieluhyöty. Tällöin hiilinielujen kompensointitarvetta ei ole lainkaan.

Luken mukaan neljäs tapaus on hyvin epätodennäköinen.

Metsien hiilinielu vuosina 2021‒2025 jäänee 50‒100 miljoonaa tonnia tavoitetta pienemmäksi, Luke arvioi.