• Metsien ja maankäytön hiilinieluihin saatiin sopu – nielutavoite säilyy maltillisena

    Maankäyttösektorin hiilinielutavoite pysyy ennallaan. Aiemmin keväällä Euroopan parlamentin ympäristövaliokunta ehdotti tavoitteen nostamista 50 miljoonalla tonnilla, mutta se ei mennyt parlamentissa läpi.
    Laki metsien ja maankäytön hiilinieluasetuksesta on lähes valmis.
    Laki metsien ja maankäytön hiilinieluasetuksesta on lähes valmis. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä|Metsäpolitiikka
    11.11.202210:31
    Anniina Jokinen

    EU:n hiilinieluasetuksessa saavutettiin sopu torstaina. EU-alueen hiilinielutavoite on 310 miljoonaa tonnia, josta Suomelle lankeaa 17,8 miljoonan tonnin osuus. Tavoite tarkoittaa noin 15 prosentin kasvua EU-alueen nykyisistä hiilinieluista.

    Asetuksen tavoite on parantaa EU-alueen maankäyttösektorin hiilinieluja ja tehdä EU:sta ensimmäinen ilmastoneutraali alue vuoteen 2050 mennessä. Lisäksi tavoitteena on parantaa luonnon monimuotoisuutta.

    Suomen osuus hiilinieluista ei ole EU:n kärkipäässä. Suurimmat vaatimukset kohdistuvat Ruotsiin, jossa maankäyttösektorin pitäisi sitoa hiiltä yli 47 miljoonaa tonnia.

    EU-maiden pitää varmistaa, että vuosina 2021–2025 maankäyttösektorin päästöt eivät ylitä ilmakehästä poistetun hiilen määrää. Suomessa maankäyttösektorin päästöt olivat vuonna 2021 hieman nieluja suuremmat.

    Alun perin EU:n vihreän siirtymän mukainen tavoite oli vähentää ilmakehän kasvihuonekaasuja 55 prosenttia vuoden 1990 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Nykyisellä tavoitteella määrä kasvaa 57 prosenttiin.

    Jäsenmaat ovat velvoitettuja tekemaan toimia, jos niille asetettuja tavoitteita ei saavuteta. Jos vuosien 2026–2029 tavoitteet jäävät saavuttamatta, vajaaksi jäänyt hiilinieluosuus siirretään vuoden 2030 tavoitteeseen 108-prosenttisena.

    Se tarkoittaa, että jos vuosien 2026–2029 hiilinielutavoitteesta jää puuttumaan miljoona tonnia, vuoden 2030 tavoite kasvaa 1,08 miljoonalla tonnilla. Suomen kohdalla tämä tarkoittaisi hiilinielutavoitteen kasvua 18,8 miljoonaan tonniin.

    ”EU:n nielut ovat olleet kasvussa viimeisen vuosikymmenen ajan. Tänään olemme sopineet tärkeästä lainsäädännöstä, jolla varmistetaan, että maankäyttösektori tekee osuutensa ilmastokriisin taklaamisessa”, asetuksen raportööri Ville Niinistö (vihr.) sanoo Euroopan parlamentin tiedotteessa.

    ”Meillä on nyt kunnianhimoisempi tavoite ja takeet, kuten parempaa dataa ja tiukemmat raportointivaatimukset, enemmän läpinäkyvyyttä sekä katsaus vuoteen 2025 mennessä. Ensimmäistä kertää lainsäädäntö huomioi biodiversiteetin ja ilmastokriisin yhdessä ja jäsenmaiden tulee myös huomioida ei merkittävää haittaa -periaate.”

    Seuraavaksi parlamentin ja jäsenmaiden pitää vielä virallisesti hyväksyä sopimus, jotta uusi laki voi astua voimaan.

    Lisää aiheesta
    • Osa EU:ssa valmisteilla olevista asetuksista linkittyy toisiinsa.

      Metsäpolitiikka | EU:n metsäasetukset etenevät jatkuvasti – lue, mitä kaikkea nyt on työn alla

      Tilaajalle
    • Joutomaan metsittäminen on yksi keino hiilivaraston kasvattamiseen.

      Metsäpolitiikka | ”Jos puusta maksettava hinta ei kaksinkertaistu kymmenessä vuodessa, niin metsänomistajan kannattaa myydä jatkossa vain hiiltä” ‒ Luken sivut tarjoavat tietopaketin päästöjen hyvityksestä

      Tilaajalle
    • Vaarun torpan mailla Jyväskylän Korpilahdella sijaitsee maailman tiettävästi pohjoisin pähkinäpensas. Sen varjossa pysähtyivät Metsäkeskuksen yhteysjohtaja Pekka Äänismaa (vas.), Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Meri Kallasvuo, Jyväskylän yliopiston lehtori Panu Halme, MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola, europarlamentaarikko Mauri Pekkarinen ja Metsäkeskuksen johtaja Ari Eini.

      Metsä | "Euroopassa ollaan vakavan raaka-ainekriisin äärellä”

      Tilaajalle
    • Metsät sitovat runsaasti hiiltä.

      Metsäpolitiikka | Suomen hiilinielut kasvavat maankäyttösektorin ilmastosuunnitelman toimenpiteillä

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin