
Mediaa seuraamalla näyttää siltä, että lammasvahingot ovat vähentyneet. Näin ei kuitenkaan ole, sillä tämänkin vuoden aikana sudet ovat hyökänneet yli 600 lampaan kimppuun. Määrä on suurempi kuin viime vuonna samaan aikaan.
Salo on yksi Suomen johtavista lammaspitäjistä, sillä siellä elää yli 5 000 lammasta. Salon alueella sudet ovat tappaneet yli neljäsataa lammasta kuuden vuoden aikana. Tämä vuosi on ollut yksi synkimmistä.
Asiasta ei kuitenkaan enää puhuta julkisuudessa.
”Painostus ja asiaton käytös vaikuttavat nykyisin siihen, että lampurit eivät raportoi tapauksista medialle. Moni tekee vain asianmukaiset vahinkoilmoitukset eivätkä tiedota tapahtumista julkisesti”, kertoo paljon susiasioissa esillä ollut salolainen lammastilallinen Marko Laine.
Laine kertoo, että hänkin on saanut rajua ja epämiellyttävää palautetta.
”Heti kun kerron jotakin julkisesti, tulee paskaa niskaan ja kerran ihan konkreettisesti postilaatikkoonkin. Tappouhkauksia ja muita hyvin epämiellyttäviä viestejä tulee eri kanavia pitkin”, Laine luettelee.
Alueella on tehty myös sabotaaseja metsästäjiä kohtaan. Laine itse loukkaantui viime kesänä tipahtaessaan hirvitornista, jonka rakenteita oli löysätty. Aiemmin Kiikalassa metsästäjien nuotiopaikalla räjähti koivuklapiin kätketty räjäytysnalli.
”Heti kun kerron jotakin julkisesti, tulee paskaa niskaan ja ihan konkreettisesti postilaatikkoonkin.”
Syyllistäminen on toinen keino hyökätä lampureiden kimppuun vahingon jälkeen.
Laineen tilalla on tehty kaikki mahdolliset käytössä olevat keinot, joita Suomessa on saatavissa lampaiden suojeluun. Toimista huolimatta tänäkin vuonna on sattunut kaksi susivahinkoa.
”17. kesäkuuta sudet saivat tapettua kahdeksan lammasta ja raadeltua toiset kahdeksan. 24. kesäkuuta tuli toinen hyökkäys, jossa sudet tappoivat neljä lammasta ja raatelivat 12.”
Laine kertoo, että surullista tapauksissa oli se, että molemmat vahingot tapahtuivat vartijalaamojen työvuorolla.
”Viisi vuotta laamojen uhka toimi, mutta nyt sekään ei enää toimi. Laumanvartijakoirat ovat toistaiseksi säästyneet. Joudumme nyt joka yö siirtämään lampaat petoaitoihin tai sisätiloihin. Päivisin ne saavat olla vapaammin. Siinä on tietysti hirveä homma ja loispaine lisääntyy samalla”, Laine pohtii.
Laine on sitä mieltä, että viestejä lähettävät henkilöt tietävät hänen toimivan Metsästäjäliiton varapuheenjohtajana.
”Jotkut heistä tuntuvat ajattelevan sen olevan merkki, että me koetamme vain syöttää lampaitamme susille, jotta saataisiin kaatolupia.”
Laineen tilalla on nyt menossa kuudes vuosi, jolloin tilan vieressä on useampia reviirejä ja susipentueita. Myös ilveksiä on paljon.
Petopaine rokottaa rajusti myös alueen peurakantaa. Niiden vasatuotto on nykyisin huono, koska vasat syödään ensimmäisenä. Peurojen väheneminen nostaa lammasvahinkojen riskiä entisestään.
Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia uutisia sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
