• Metsästäjäliiton Silpola: ”Komission susiesityksestä yksinään ei ole mitään hyötyä” ‒ vaatii kansallista lainsäädäntöä susikannasta

    Jaakko Silpolan mukaan suden suojelustatuksen lieventäminen edellyttää, että susi lasketaan Suomessa suotuisan suojelun tasolla olevaksi eläimeksi.
    Kuvituskuva.
    Kuvituskuva. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Erä
    8.3.202510:17
    Jukka Koivula

    EU-komissio ehdotti eilen perjantaina, että luontodirektiiviä mukautettaisiin suden muuttuneeseen suojeluasemaan. Käytännössä susi muuttuisi ”tiukasti suojellusta” ”suojelluksi” eilen voimaan tulleen Bernin yleissopimuksen nojalla.

    Komission ehdotus antaa jäsenvaltioille lisää joustovaraa paikallisten susikantojensa hoidossa, jotta ne voivat toteuttaa alueellisiin olosuhteisiin soveltuvia toimenpiteitä.

    Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Jaakko Silpola pitää komission linjausta järkevänä ja oikeansuuntaisena. Toisaalta hän korostaa, ettei siitä yksistään ole vielä Suomessa hyötyä.

    ”Suomessa on välttämätöntä tehdä poliittinen päätös siitä, mikä on hyväksyttävä susikannan suuruus. Asiasta on päätettävä parhaillaan työn alla olevassa suurpetolaissa. Ilman kansallista lainsäädäntöä asiasta EU-komission ehdotuksesta ei ole mitään hyötyä”, Silpola kommentoi MT:lle

    ”Suomessa on välttämätöntä tehdä poliittinen päätös siitä, mikä on hyväksyttävä susikannan suuruus.”

    Jaakko Silpola

    Silpolan mukaan suden suojelustatuksen lieventäminen edellyttää, että susi lasketaan Suomessa suotuisan suojelun tasolla olevaksi eläimeksi.

    Maa- ja metsätalousministeriön lausuntokierrokselle antaman suurpetolain perusteluosiossa todetaan, ettei susi ole Suomessa suotuisan suojelun tasolla.

    ”Karhu ja ilves kylläkin ovat suotuisan suojelun tasolla, mutta sutta sinne ei ole itselleni käsittämättömästä syystä Suomessa saatu. Tätä asiaa kannattaa kysyä päättäjiltä, ennen kaikkea maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahilta (kd.)”, Silpola toteaa.

    Metsästäjäliitossa katsotaan, että susiasioissa pitäisi ottaa mallia Ruotsista.

    ”Jos katsotaan Ruotsia, siellä susikanta on jokseenkin sama kuin Suomessa. Ruotsissa on määritelty putki, jossa susien laskennallisen määrän alaraja on 170 ja yläraja 300 sutta, ja siinä rajassa viranomainen on voinut määritellä suotuisan suojelun tason”, Silpola kertoo.

    ”Tällä hetkellä tasoa ollaan pudottamassa sataanseitsemäänkymmeneen. Eli kaikki sen yli menevät sudet saataisiin kaataa.”

    Silpola huomauttaa, että Suomen syksyinen susimäärä liikkuu arviolta viidessäsadassa sudessa.

    ”Jos tätä 500 sutta suhteutetaan Ruotsin 170 suteen alarajana, niin voi vain ihmetellä, miksi Suomen päättäjät ajavat tällaista linjaa.”

    Lisää aiheesta
    • Kuvituskuva.

      Erä | Komissio ehdottaa susien suojelun höllentämistä ‒ ”Muuttuisi tiukasti suojellusta suojelluksi”

    • Lakiesityksellä susi siirretään luontodirektiivissä täysin suojellusta lajista suojelluksi lajiksi.

      Erä | Svensk Jakt: Komissiolta tulossa lakiesitys suden suojeluaseman muuttamisesta

      Tilaajalle
    • Asutuksen läheisyydessä liikkuvista sekä muuten ihmisarkuuden menettäneistä suurpedoista tulee aina tehdä ilmoitus hätänumeroon 112.

      Erä | Uusi susien liikkeistä varoittava sivusto avattu – ”Tarkoitettu kaikille luonnossa liikkujille”

      Tilaajalle
    • Luonnonvarakeskus on kerännyt suden jätöksiä DNA-tutkimukseen 15.11. alkaen.

      Erä | Metsästäjäliitto kannustaa metsästäjiä susien kakan keräämiseen − yhdestä DNA-näytteestä saattaa jatkossa saada noin 50 euron palkkion

      Tilaajalle
    • Uudistetunkin lainsäädännön perusteella tehdyistä poikkeuslupapäätöksistä todennäköisesti valitetaan.

      Erä | Järjestöt vaativat suurpetojen viitearvoa ja kannanhoitosuunnitelmien vakiinnuttamista metsästyslakiin

      Tilaajalle
    • Kysely toteutettiin kesäkuussa 2024 M3Panel-internetpaneelilla Susilife-hankkeen toimeksiannolla.

      Erä | Luonnonvarakeskuksen kyselyn mukaan kansalaiset luottavat sen susitietoihin

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle