
Metsätaloudessa on tänä keväänä valmistauduttu uuteen hakkuita koskevaan lainsäädäntöön, jonka tavoitteena on suojella lintujen pesintää. Lakimuutos tuli Suomessa vireille sen jälkeen, kun Virossa tapahtuneesta hakkuusta annettiin tuomio EU:n tuomioistuimessa lintudirektiivin perusteella.
Kysyimme lukijoiltamme, vaikuttaako uusi laki lintujen pesinnän turvaamiseksi heidän hakkuidensa ajankohtaan.
Vastaajista 43 prosenttia kertoi, että uudella lailla on vaikutusta. 41 prosenttia kertoi, ettei vaikutuksia ole – tyypillisesti sen vuoksi, että hakkuita on tähänkin asti vältetty pesimäaikana. Loput eivät osanneet ottaa asiaan kantaa.
”Myymissäni pystykaupoissa on ollut jo vuodesta 1998 lähtien hakkuurajoitus 15.4.–15.7 välille.”
”Jo aikaisemminkin, ilman mitään lainsäädäntöä, on osattu ajatella tervejärkisesti ja välttää hakkuita pesimäaikaan.”
”Annetaan lintujen pesiä rauhassa.”
”Aika vähän metsissäni kohteita, joihin rajoitus kohdistuu. Jos niiltä pitää sitten hakata, niin hakataan pesintäajan ulkopuolella.”

”En aiemminkaan pitänyt hakkuuajankohtaa hyvänä, mutta jatkossa en aio hyväksyä hakkuita tuona aikana.”
”Ihan hyvä huomioida pesintä, vaikka olenkin aktiivinen puunmyyjä. Riistalinnut erityisesti huomion kohteena minulla.”
”Kesällä ei ole hakattu. Omasta mielestäni metsätyöt on talvilaji, vaikkakin teollisuus tarvitsee puuta ympäri vuoden.”
”Hakkaan metsiäni oikeastaan ainoastaan talvella. Talvikorjuu vähentää juuristovaurioita, rumia ajouria ja itiöiden leviämistä.”
”Omasta mielestäni metsätyöt on talvilaji, vaikkakin teollisuus tarvitsee puuta ympäri vuoden.”
Osa vastaajista pohdiskeli lakimuutoksen epäselvyyttä, vaikutuksia ja byrokratiaa.
”Tällä hetkellä aivan liian sekalainen lakipykälä.”
”Pysäytetäänkö tuuli- ja aurinkovoima- ynnä muut projektit myös eläinten lisääntymisaikana?”
”Se tietää monelle lomautuksia ja itselle joutoaikoja muun muassa raivaushommista.”
”Eihän tällainen sääntely varsinaisesti lisää motivaatiota kehittää metsiin rakennepiirteitä (lehtipuita, lahopuita), jotka myöhemmin voivat rajoittaa metsien käyttöä. Aivan väärään ja metsäluonnon monimuotoisuuden kannalta kokonaisuutena haitalliseen suuntaa on sääntely menossa. Suomi on asiassa toki pakkoraossa kun sääntely tulee ulkopuolelta.”
”Eihän tällainen sääntely varsinaisesti lisää motivaatiota kehittää metsiin rakennepiirteitä (lehtipuita, lahopuita), jotka myöhemmin voivat rajoittaa metsien käyttöä.”
”Rajoitus tuo vain lisää byrokratiaa alalle. Sitä on liikaa jo nykyisin.”
”Tuulenkaadot ainakin haen pois metsästä.”
Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia uutisia sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
