

Viitasaarelainen Ville Varis on toiminut yrittäjänä vuodesta 1999 alkaen. Vuosiin on mahtunut monenlaisia palveluita, joista moni löytyy edelleen yrityksen valikoimasta. Nyt tilalla on meneillään kolmas vuosi, jolloin tuotetaan klapia suuremmassa mittakaavassa myyntiin.
”Usean vuoden ajan olen jo klapeja tehnyt omaan käyttöön ja ylimääräiset myynyt pois. Maailman tilanteen muututtua klapien tuotanto on kuitenkin vakiintunut yhdeksi tärkeimmistä tulonlähteistä.”
”Sähkön hinnan noustua pilviin heräsin siihen todellisuuteen, että on varmasti ihmisiä, jotka ymmärtävät tulisijojen merkityksen ihan uudella tavalla.”
Variksen tila elää edelleen myös vahvasti matkailusta, josta koostuukin noin yksi kolmasosa yrityksen tuloista.
Muutoksia on kuitenkin viime vuosina tapahtunut. Koronapandemian aikana tilalla vieraili pienryhmiä ennätysmäärä, kun muun muassa kotimaan sisäinen matkailu piristyi. Venäjän hyökkäyssota ja maailman muutenkin epävakaa taloustilanne ovat lähivuosina vaikuttaneet negatiivisesti elämys- ja virkistystoimintaan.
Muutokset ovat saaneet yrittäjähenkisen Variksen, miettimään vaihtoehtoja, joilla työllistää itsensä tässä globaalisti vaikeassa taloustilanteessa.

”Sähkön hinnan noustua pilviin heräsin siihen todellisuuteen, että on varmasti ihmisiä, jotka ymmärtävät tulisijojen merkityksen ihan uudella tavalla.”
Varis kertookin, että erityisesti suorasähköllä lämpiävät taloudet ovat olleet valveilla ja he ovatkin suurin ostajakunta, kun puhutaan klapeista. Puuta tilalta myydään enemmän omakotitalojen lämmitykseen kuin mökkien.
”Monien kotien tilanne on nyt sellainen, että järkeviä säästökohteita on mietittävä, mutta talo on tietysti pidettävä lämpöisenä.”

Tilan klapien voi sanoa olevan vihreitä, mutta kuivia. Tällä Varis tarkoittaa käyttämäänsä energianlähdettä, joka pääasiassa tulee omasta aurinkovoimalasta. Tilalla on käytössä pörssisähkö.
”Kyllähän jo sähkön- ja sen siirronhinta kannustavat tekemään järkeviä päätöksiä sähkönkulutuksessa. Tästä syystä puita tehdäänkin pääasiassa aurinkoenergiaa hyödyntäen sekä pilvisinä päivinä vain silloin kun sähkön hinta on alhaalla.”
Vahvuutenaan Varis pitää joustavuutta ja sopeutumiskykyään jatkuvasti muuttuvien tilanteiden äärellä.
Miestä ei haittaa, vaikka kesken päivän suunnitelmia täytyisikin muuttaa. Joskus voi olla niin, että Varis on esimerkiksi peltotöissä ja kelloa katsoessaan saa todeta, että puolentunnin päästä olisi oltava asiakasryhmän kanssa melomassa.
”Näissä tilanteissa otan pikaisen suihkun - imagon vaihto asiakaspalvelijaksi ja sitten lähden suurella ilolla palvelemaan asiakkaita. Minulle tärkeintä on, että olen asiakkaideni käytettävissä ja läsnä heille siinä hetkessä, enkä todellakaan mieti mikä työ jäi kesken. Sanan mukaisesti ne työt kyllä joutavat odottamaan.”

Kolmisen vuotta sitten Varis investoi ammattitason klapikoneeseen. Käyttöön valikoituivat Palax c750.2 Pro+, Palax cleaneri, Midi tukkipöytä sekä paikallisen yrityksen tekemät kuljettimet.
Uuteen laitteistoon hän on ollut todella tyytyväinen, näillä on saatu työhön tehokkuutta, mielekkyyttä sekä lisättyä työturvallisuutta. Tila tekeekin yhteistyötä Palax-brändin kanssa muun muassa sosiaalisen median kautta.
”Riippuen koneeseen syötettävästä puun raekoosta sillä saa tehtyä puolentoista heittomotin säkin täyteen noin 15–30 minuutissa. Ihanteellinen halkaisija halottavalle tukille on 10–30 sentin väliltä.”
”Minulle tärkeintä on, että olen asiakkaideni käytettävissä ja läsnä heille siinä hetkessä, enkä todellakaan mieti mikä työ jäi kesken.”
Klapit säkitetään ja säilötään kestäviin tilan toisen yhteistyökumppanin Espegardin pohjatyhjennettäviin verkkosäkkeihin. Pohjan avausmekanismin johdosta säkin saa helposti tyhjättyä esimerkiksi peräkärryyn tai säilöön.
”Klapisäkki siirretään traktorin trukkipiikeillä peräkärryn yläpuolelle, ja säkki saadaan nopeasti tyhjennettyä kärryille sen alaosan kautta. Suurimmalle osasta asiakkaita toimitan puut perille saakka viiden kuution kippaavalla peräkärryllä. Jotkut asiakkaista noutavat klapit omalla kärryllään.”
Yrittäjyys on vienyt mukanaan myös Variksen puolison Sannan. Hänen yrityksensä Järjestellen on perustettu vuonna 2022 ja se tarjoaa kuluttajille muun muassa siivous- ja järjestelypalveluita.
Sanna on myös mukana tilalla järjestettävien tykypäivien suunnittelussa ja toteutuksessa.
”Sanna on toiminut koulukuraattorina sekä lastensuojelussa sosionomina. Nyt saamme tehdä töitä yhdessä ja löytää ihan uusia puolia toisistamme sekä hyödyntää toistemme vahvuuksia myös yrittäjinä”
Yrittäjyydessä on Ville Variksen mielestä tärkeää osata ottaa työstä myös irtiottoja. Hän on rakentanut itselleen erämökin Kainuun korpeen, jossa käy nauttimassa luonnonrauhasta ja kiireettömyydestä metsästyksen ja luonnossa liikkumisen parissa. Myös työpäivien aikana on hyvä muistaa pysähtyä.
”Kun olet tehnyt monta tuntia fyysistä työtä ja saat syötyä, saattaa väsy iskeä, silloin voin ottaa sohvalla tai vaikkapa tuvan lattialla ruokaperräiset, eli pienet 10–15 minuutin päivätorkut.”
Viitasaari
Toiminimi
Omistaja: Ville Varis
Perhe: Vaimo Sanna sekä lapset Venla 19 ja Valtteri 16
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
