• Tutkimus: Suomalaisnuoret kokevat muunmaalaisia enemmän ilmastoahdistusta, mutta toimivat eniten ympäristön hyväksi

    Sosiaalisella ja muulla medialla on merkittävä vaikutus nuorten kokemaan ilmastoahdistukseen.
    Koululaiset osoittivat mieltään eduskuntatalon portalla keväällä 2019.
    Koululaiset osoittivat mieltään eduskuntatalon portalla keväällä 2019. Kuva: Juho Leskinen
    Metsä|Ilmastonmuutos
    17.10.202215:13
    Anniina Jokinen

    Nuorten kokema ahdistus ja huoli ilmastonmuutoksesta nousee korkealle etenkin Suomessa. Samaan aikaan toiminta, jolla ilmastonmuutosta voi hillitä, on Suomessa voimakasta, tuore tutkimus kertoo.

    Suomi sijoittuu nuorten kokemassa huolessa ja ilmastoahdistuksessa lähelle kärkeä, mutta Suomessa on myös eniten toimintaa ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

    ”Toiminnalla hillitään ympäristönmuutosta, ja samalla moni näistä toiminnoista on myös energiaa säästävää”, akatemiaprofessori Katariina Salmela-Aro kertoo Helsingin yliopiston tiedotteessa.

    ”Se on erittäin positiivinen merkki erityisesti Suomessa, kun ajatellaan tätä hetkeä ja tulevaa talvea.”

    Ilmastonmuutokseen liittyvät kielteiset tunteet, kuten huoli ja ahdistus, lisäävät myös mielenterveyshaasteita. Jos ne voidaan purkaa, tulokset voivat olla myönteisiä.

    Kielteisillä tunteilla on vahva yhteys ympäristöaktivismiin. Huolestuneet nuoret myös pyrkivät vaikuttamaan muiden asenteisiin ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

    ”Nuoret haluavat äänensä kuuluviin Suomessa ja se tulisi ottaa vakavasti. Nuorille tulisi olla paremmat mahdollisuudet vaikuttaa”, Salmela-Aro sanoo.

    Ympäristöaktivismiin osallistuessaan nuoret tuovat esille, että ilmastonmuutokseen vaikuttamisella on kiire ja siihen tarvitaan kaikkien panosta.

    Etenkin naiset ovat mukana proaktiivisessa toiminnassa ympäristön ja ilmaston eteen.

    ”Tämä näkyy erityisesti Suomessa ja muissa Euroopan maissa. Muualla voi olla esteenä talous, tiedonpuute tai politiikka. Monilla ei ole mahdollisuuksia toimia.”

    Tutkimuksen mukaan toiminta ei poista ahdistusta kokonaan. Lisäksi sosiaalisen tai muun median vaikutus ilmastoahdistukseen on merkittävä. Medialla vaikuttaa olevan myönteinen ja nuoria voimaannuttava vaikutus.

    Ymmärrys ilmastonmuutoksen ja hyvinvoinnin yhteyksistä on vielä alkutekijöissä, Salmela-Aro muistuttaa. Vähän tietoa on etenkin globaalissa etelässä asuville ihmisille.

    ”Kuten aineistomme osoittaa, ilmastoon liittyvillä kielteisillä tunteilla on kuitenkin vaikutusta henkisen hyvinvoinnin haasteena. Siksi tiedon ja ymmärryksen lisääminen on oltava ensisijaista ympäristömyönteisen ja hyvinvointia edistävän toiminnan edistämiseksi”, Salmela-Aro sanoo.

    Tutkimukseen osallistuivat Iso-Britannia, Norja, Saksa, Ruotsi, Suomi, Alankomaat, Australia, Brasilia, Kanada, Chile, Italia, Intia, Indonesia, Iran, Japani, Malesia, Nigeria, Palestiina, Filippiinit, Portugali, Romania, Venäjä, Slovakia, Espanja, Tansania, Arabiemiraatit ja Uganda.

    Lisää aiheesta
    • Kuivuus on tappanut karjaa Afrikan sarvessa. Etiopian eteläosissa Borenassa asuva Tume Gerbole on menettänyti yli 20 nautaa.

      Politiikka | Kuivuus ja nouseva ruuan hinta ovat Afrikan sarvessa katastrofin polttoainetta: ”Yhteisöjen vahimmat kertovat, ettei vastaavaa ole nähty”

    • Energia | Analyysi: Käsi superliimalla kiinni katuun ‒ brittiläisten aktivistien järjettömiltä tuntuvat keinot kalpenevat kansansa palelemaan jättäneen hallituksen rinnalla

    • Useat Afrikan maat kärsivät kuivuuden tuomasta nälkäkriisistä. Kuvituskuva.

      Ihmissuhteet | Monille lapsille luodaan toivoa laittamalla ruoka tulille, vaikka pata onkin tyhjä – näin voit auttaa Afrikan nälkäkriisistä kärsiviä

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Peltojen hiilitasetta voi seurata ja maannostietokantaa täydentää omavalvonnan keinoin, jos mobiili-Vipuun voisi laittaa näytteiden sijainnit ja valokuvat. Multavuuden määritykseen tarvittaisiin protokolla laboratorioihin.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Ketä EU:n ennallistamisasetus palvelee, ja mitä sillä saavutetaan?

  • Ennallistamisasetuksen teema näkyy tässäkin kuvassa. Vasemmalla Natura 2000 -ohjelman suo ja oikealla siihen rajoittuva ojitusalue, jossa metsän kasvu on vauhdissa. Molempia tarvitaan.

    Koneviesti | EU:n ennallistamisasetus on nyt toteutusvaiheessa – Ruukin tutkimusasemalla haetaan ratkaisuja turvemaiden viljelyn haasteisiin

    Tilaajalle
  • Koneviesti | Elinkeinoelämä ja väyläala: Tiestön korjaustarve lähdössä hallitsemattomaan kasvuun – toimenpiteillä on kiire