• Lintuinfluenssa ei rajoita kanalintulupien myyntiä valtion maille

    Kanalintulupien myynnin toinen vaihe alkaa elokuun 28. päivä.
    Seisovat lintukoirat ovat hyvä apu metsäkanalintujahdissa.
    Seisovat lintukoirat ovat hyvä apu metsäkanalintujahdissa. Kuva: Lari Lievonen
    Metsä|Erä
    18.8.202317:00
    Eija Vallinheimo

    Tämänhetkisen tiedon mukaan Metsähallituksen metsästyslupien myyntiä valtion maille ei ole tarvetta rajoittaa lintuinfluenssatilanteen vuoksi. Metsähallitus suosittelee seuraamaan viranomaisten julkaisemia ohjeita lintuinfluenssaan liittyen ja toimimaan niiden mukaan.

    Metsähallituksen metsästyslupien myynti jatkuu normaalisti valtion maille. Kanalintulupien myynnin toinen vaihe alkaa suunnitellusti 28. elokuuta.

    THL:n ja Ruokaviraston yhteisen riskianalyysin mukaan tartunnat metsäkanalinnuilla ovat epätodennäköisiä, sillä niiden elinympäristö ja ravinto poikkeavat vesilinnuista.

    Luonnonvaraiset kanalinnut eivät myöskään esiinny tihentyminä kuten esimerkiksi vesilinnut tekevät. Siksi lintuinfluenssan leviäminen luonnonvaraisissa kanalintupopulaatioissa on epätodennäköistä.

    Metsähallitus kertoo tiedotteessaan seuraavan aktiivisesti tilannetta sekä Ruokaviraston ohjeistuksia.

    Kanalintujahdeissa tulee muistaa, että kosteikkoalueilla ja niiden suojavyöhykkeillä on nyt voimassa EU:n lyijyhaulirajoitus. Rajoitusalueet ovat nähtävillä Maanmittauslaitoksen karttapalvelussa sekä Suomen riistakeskuksen Oma riista -sovelluksessa.

    Lisää aiheesta
    • Riistakolmiolaskentojen tuottamien tietojen pohjalta metsästysrajoituksia kohdistetaan alueittain.

      Erä | Metsäkanalinnuille esitetään pitkää metsästysaikaa – Ylä-Lapissa riekkokanta huipussaan

    • Lassi Karhapää ja Lari nauttivat keskipäivän lepotauosta tulilla.

      Suomenpystykorva Lari on kelpo lintukoira ja isännän ystävä

    • Lyhytkarvainen saksanseisoja Könkäänvaaran Cumppani laukkasi sydämensä kyllyydestä Riistakoira-finaalissa ja sijoittui kolmanneksi. Sari Penttinen

      Lähes äänetöntä yhteistyötäkoiran ja metsästäjän välillä

    • Kari Jokinen ja jahtikaverit.

      Ikimuistoinen linnustusreissu Ruotsin upeissa maisemissa: "Joskus se on sekunneista kiinni"

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle