• Lukijalta: Karhuluvista tehtiin valitus Riistakeskuksen päätöksen ongelmallisten perusteluiden vuoksi

    Luontodirektiivin mukaan tiukasti suojeltujen lajien metsästyslupia voidaan myöntää vain, jos kaikki poikkeamisedellytykset täyttyvät, kirjoittaa Antti Saarelainen. ”Pelkkä karhujen määrän kasvu ei riitä syyksi poikkeusluvan myöntämiseen.”
    Karhu. Kuvituskuva.
    Karhu. Kuvituskuva. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Erä
    23.8.202418:00
    Lukijalta
    Antti Saarelainen

    Suomen Luonnonsuojeluliiton Pohjois-Karjalan piiri on valittanut Suomen riistakeskuksen päätöksestä myöntää poikkeuslupa kymmenen karhun kaatamiselle Lieksan alueella. Emme mieluusti lähde valittamaan, mutta tässä tilanteessa pidämme Riistakeskuksen päätöstä ongelmallisena.

    Perustelut poikkeusluvalle ovat mielestämme riittämättömät ja osin virheelliset. Riistakeskus on myös itsekin todennut, että on epäselvää, ovatko annetut päätökset lainmukaisia.

    Luontodirektiivin mukaan tiukasti suojeltujen lajien metsästyslupia voidaan myöntää vain, jos kaikki poikkeamisedellytykset täyttyvät. Luvan perusteluissa viitataan karhukannan kasvuun ja ihmisten pelkoihin, mutta väitteitä ei ole kunnolla tutkittu tai todennettu. Emme kuitenkaan väitä, etteikö karhuhavaintojen kasvu voisi saada osan ihmisistä kokemaan pelkoa.

    Vaikka karhuhavainnot ovat lisääntyneet, tästä ei ole seurannut karhun aiheuttamien vahinkojen määrän kasvua. Maatalous- tai kotieläinvahinkoja on ollut erittäin vähän.

    Pelkkä karhujen määrän kasvu ei riitä syyksi poikkeusluvan myöntämiseen. Karhujen metsästyksen väitetään lisäävän niiden ihmisarkuutta. Näin voisi olettaa tapahtuvan, mutta selkeää tutkimuspohjaista näyttöä ei tästä ole.

    Lupaa perustellaan myös sillä, että metsästys auttaisi estämään ihmisten ja karhujen välisen konfliktin kärjistymistä. Konflikteja voitaisiin ehkäistä myös muilla keinoilla, kuten ennaltaehkäisevillä toimilla, joita ei ole riittävästi tutkittu tai toteutettu. Metsästyksen väitetään lisäävän paikallisten hyväksyntää karhukantaa kohtaan, mutta samalla sivuutetaan, että monet paikallisyhteisössä pitävät karhun kohtaamista positiivisena kokemuksena.

    On epäselvää, mitä karhujen kaatamisella yritetään saavuttaa näin laajalla, yli 400 000 hehtaarin lupa-alueella. Luontodirektiivin mukaan poikkeusluvan myöntäminen pitäisi perustua tieteelliseen tietoon siitä, että metsästys on välttämätöntä ongelman ratkaisemiseksi alueella. Riistakeskus ei ole esittänyt riittäviä todisteita siitä, että karhukannan hallinta metsästyksen avulla olisi ainoa tai paras ratkaisu.

    Poikkeusluvat ovat luontodirektiivin mukaan viimeinen keino, jota voidaan käyttää vain, jos muita tyydyttäviä ratkaisuja ei ole. Toivomme, että oikeusprosessi selkeyttää päätöksentekoa poikkeusluvista.

    Antti Saarelainen

    toiminnanjohtaja

    Suomen Luonnonsuojeluliiton Pohjois-Karjalan piiri ry

    Lisää aiheesta
    • Suomen riistakeskus on myöntänyt 10 poikkeuslupaa karhun kannanhoidolliseen metsästykseen. Viime metsästyskauden kokonaissaalis oli 152 karhua, joista 50 kaadettiin poronhoitoalueelta.

      Erä | Karhun poikkeuslupien torppaamisista tehty valitus Itä-Suomen hallinto-oikeuteen

      Tilaajalle
    • Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan Suomessa oli ennen syksyn metsästyskauden alkua noin 2 100–2 250 karhua. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI.

      Metsästys | Riistakeskuskaan ei tiedä, millä perusteilla kannanhoidollisia karhunmetsästyslupia pitäisi myöntää – "Aika näyttää, menikö se vieläkään oikein"

    • Kannanhoidollisen pyynnin ollessa jäissä karhuja kaadetaan vahinko- ja turvallisuusperustein myönnettävien poikkeus- sekä karkotuslupien perusteella.

      Erä | Kannanhoidollinen karhunpyynti jäissä suurimmassa osassa Suomea – myöntävä ratkaisu Lieksaan

      Tilaajalle
    • Kannanhoidollisen pyynnin ollessa jäissä karhuja kaadetaan vahinko- ja turvallisuusperustein myönnettävien poikkeus- sekä karkotuslupien perusteella.

      Erä | Kannanhoidollinen karhunpyynti jäissä suurimmassa osassa Suomea – myöntävä ratkaisu Lieksaan

      Tilaajalle
    • Paras tapa ennaltaehkäistä karhujen pihavierailut on poistaa niitä houkutteleva ravinto.

      Erä | Tämän takia suurpetoasioihin ei ole odotettavissa nopeita ratkaisuja

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle