• Riistakeskuskaan ei tiedä, millä perusteilla kannanhoidollisia karhunmetsästyslupia pitäisi myöntää – "Aika näyttää, menikö se vieläkään oikein"

    Poikkeuslupien myöntäminen karhun kaatamiseen on tällä hetkellä hyvin tulkinnanvaraista. Tämänhetkisessä metsästyslaissa tai luontodirektiivissä ei mainita, mitkä perustelut karhun kaadolle ovat riittäviä ja mitkä eivät.
    Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan Suomessa oli ennen syksyn metsästyskauden alkua noin 2 100–2 250 karhua. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI.
    Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan Suomessa oli ennen syksyn metsästyskauden alkua noin 2 100–2 250 karhua. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI.  
    Metsä|Metsästys
    7.8.202408:39
    STT–

    Maa- ja metsätalousministeriö lisäsi karhunmetsästyslupia rajusti heinäkuun alussa. Suomessa saa ministeriön esityksen mukaan kaataa kaudella 2024–2025 yhteensä 224 karhua. Tämä on 44 karhua enemmän kuin edellisellä kaudella.

    Samalla kuitenkin sekä EU-tuomioistuimen että Suomen korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) tiukentuneet linjaukset ovat Suomen riistakeskuksen mukaan tehneet kannanhoidollisten poikkeuslupien myöntämisestä käytännössä lähes mahdotonta. Riistakeskus päättää myönnettyjen poikkeuslupien lopullisesta määrästä ja tarkemmasta kohdentamisesta hakemusten perusteella.

    KHO antoi lokakuussa karhun kannanhoidollista poikkeusluvista kaksi ennakkopäätöstä, joissa se totesi, että luvat oli myönnetty lainvastaisesti.

    Ennakkopäätökset ovat vaikuttaneet myös esimerkiksi Riistakeskuksen myöntämiin susien kaatolupiin. Suomessa ei helmikuun lopussa oltu reilun kahden kuukauden aikana kertaakaan susijahdissa kannanhoidollisella perusteella.

    Riistakeskuksen Kainuun alueen riistapäällikkö Marko Paasimaa kertoi helmikuussa STT:lle, että luvan myöntäminen vaatisi niin tarkkoja tieteelliseen näyttöön perustuvia selvityksiä yksittäisen hakemuksen alueelta, ettei niitä selvityksiä pystytä käytännössä juuri tekemään.

    ”Tällä hetkellä ei ole varsinaisesti perustelua, joka olisi korkeimman hallinto-oikeuden hyväksymä”, Suomen riistakeskuksen julkisten hallintotehtävien päällikkö Sauli Härkönen kommentoi tuolloin.

    ”Poikkeuslupien myöntäminen on tällä hetkellä hyvin tulkinnanvaraista.” Sauli Härkönen

    Suomen riistakeskus myönsi tälle kaudelle yhden kannanhoidollisen poikkeusluvan kymmenen karhun kaatamiseen Lieksaan. Hakemuksia tuli yhteensä parisenkymmentä. Kaikkiin muihin annettiin kielteinen päätös.

    Kolme luvanhakijaa teki kielteisistä päätöksistä valituksen. Lieksaan menneestä myönteisestä päätöksestä ei ole vielä valitettu. Valitusaikaa on kuitenkin vielä ensi viikolle asti.

    ”Karhu on lähtökohtaisesti rauhoitettu ja päämäärän pitää olla tarkasti määritelty poikkeusluvan saamiseksi. Jos päämäärä luvalle löytyy, pitää sille nyt löytyä myös riittävät perustelut”, Härkönen kertoo STT:lle.

    Myönnetyssä lupahakemuksessa selvitykset oli Riistakeskuksen tulkinnan mukaan annettu riittävällä tavalla.

    ”Emme vielä tiedä, tuleeko myönteisestä päätöksestä valitusta, sillä valitusaika on vielä käynnissä”, Härkönen sanoo.

    ”Päämäärä kielteisissä päätöksissä saattoi olla oikea, mutta perustelut eivät olleet riittäviä.”

    Ongelmana Härkösen mukaan kuitenkin on, että poikkeuslupien myöntäminen on tällä hetkellä hyvin tulkinnanvaraista.

    ”Emme tiedä, olimmeko liian tiukkoja päätöksissämme, koska tällä hetkellä ei ole tietoa, missä tulkinnan rajat menevät. Toisaalta emme vielä tiedä, oliko myönteinenkään päätös laintulkinnan mukainen. Aika näyttää, menikö se vieläkään oikein.”

    Tilanne on hänen mukaansa hämmentävä myös päätöksentekijälle. Tämänhetkisessä metsästyslaissa tai luontodirektiivissä ei mainita, mitkä perustelut karhun kaadolle ovat riittäviä ja mitkä eivät.

    ”Päätöksentekijänäkään emme tiedä, mitä oikeuslaitos ratkaisee. Lopullinen varmuus tulee valitusten kautta, joista tulee linjauksia, mikä on riittävää ja mikä ei ole riittävää suhteessa luontodirektiiviin”, Härkönen sanoo.

    Poikkeuslupahakemuksia tuli aiempia vuosia vähemmän. Riistakeskus arvioi tämän johtuvan suurpetojen kannanhoidollista metsästystä koskevan oikeuskäytännön tiukentumisesta. Vuosi sitten hakemuksia vastaanotettiin Riistakeskuksen mukaan noin kaksinkertainen määrä.

    ”Yleisesti karhuille on ollut vaikeaa myöntää vahinkoperusteisia poikkeuslupia, sillä ne pitäisi kohdentaa johonkin yksittäiseen yksilöön.” Sauli Härkönen

    Poikkeuslupia on mahdollista myöntää myös vahinkoperusteisesti. Karhun osalta vahinkoperusteisia poikkeuslupia myönnetään kuitenkin hyvin vähän.

    ”Joskus lupia on annettu, kun karhut ovat rikkoneet mehiläispesiä. Yleisesti karhuille on kuitenkin ollut vaikeaa myöntää vahinkoperusteisia poikkeuslupia, sillä ne pitäisi kohdentaa johonkin yksittäiseen yksilöön”, Härkönen sanoo.

    Valtioneuvosto hyväksyi suurpetojen poikkeusluvan edellytysten arviointiin muutoksia viime kuussa. Muutosten tavoitteena on maa- ja metsätalousministeriön tiedotteen mukaan lisätä joustavuutta erityisesti suurpetojen vahinko- ja turvallisuusperusteisten poikkeuslupien myöntämiseen. Muutosten myötä poikkeuslupa esimerkiksi voidaan myöntää kohdentamatta sitä tiettyyn yksilöön, jos yksilön tunnistaminen ei perustelluista syistä ole mahdollista.

    Maa- ja metsätalousministeriön 224:n karhun metsästyskiintiöstä 70 karhua on osoitettu poronhoitoalueen metsästykseen. Siitä 10 karhua on kohdennettu läntiselle ja 60 karhua itäiselle poronhoitoalueelle. Poronhoitoalueen kiintiöille Riistakeskus ei myönnä lupia.

    Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan Suomessa oli ennen syksyn metsästyskauden alkua noin 2  100–2  250 karhua.

    Lisää aiheesta
    • Suomen riistakeskus on myöntänyt 10 poikkeuslupaa karhun kannanhoidolliseen metsästykseen. Viime metsästyskauden kokonaissaalis oli 152 karhua, joista 50 kaadettiin poronhoitoalueelta.

      Erä | Karhun poikkeuslupien torppaamisista tehty valitus Itä-Suomen hallinto-oikeuteen

      Tilaajalle
    • Molemmilla poikkeusluvilla voidaan metsästää yksi erityisen merkittäviä vahinkoja aiheuttanut susi. Kuvituskuva.

      Erä | Sudet ovat piinanneet lammastilallisia – riistakeskus myönsi kaksi poikkeuslupaa

    • Vuonna 2023 Suomen riistakeskus myönsi muun muassa 300 kannanhoidollista ilveksen poikkeuslupaa. Kuvituskuva Ähtärin eläinpuiston ilveksestä.

      Erä | Suurpetojen vahinkoperusteisiin poikkeuslupiin lisää joustavuutta – tavoitteena puuttua tehokkaammin petovahinkoihin

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kuljetuskori on EEC-tyyppihyväksytty ja on valmistettu teräksisestä nelikulmaputkesta sekä 5 mm umpi- teräslankaverkosta. Kori on galvanoitu.

    Koneviesti | Markkinoille auton Takapakki-kuljetuskori – kiinnitys vetokoukkuun

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen