• Versowood osti kouvolalaisen pylväsvalmistajan

    Pinar oy valmistaa puisia puhelin- ja sähköpylväitä Kouvolan Tuohikotissa.
    Yrityskaupalla Versowood vahvistaa asemaansa puhelin- ja sähköpylväsliiketoiminnassa.
    Yrityskaupalla Versowood vahvistaa asemaansa puhelin- ja sähköpylväsliiketoiminnassa. Kuva: Pentti Vänskä
    Metsä|Metsäteollisuus
    27.9.202412:03
    Suvi Jylhänlehto

    Sahayhtiö Versowood on ostanut Pinar oy:n osakekannan Heikki Auralta. Kaupat allekirjoitettiin keskiviikkona.

    Pinar valmistaa valmistaa Kouvolan Tuohikotissa puisia puhelin- ja sähköpylväitä. Yhtiön liikevaihto on noin kuusi miljoonaa euroa ja sillä on seitsemän työntekijää.

    Tehdyllä yrityskaupalla Versowood vahvistaa asemaansa puhelin- ja sähköpylväsliiketoiminnassa. Kaupan jälkeen yhtiö tavoittelee noin 20 miljoonan euron liikevaihtoa Infra-liiketoiminnassa, Versowood kertoo tiedotteessa.

    Versowood Group -konsernin liikevaihto vuonna 2024 kesäkuussa päättyneellä tilikaudella oli 483 miljoonaa euroa. Alkaneen tilikauden liikevaihtotavoite on yli 550 miljoonaa euroa.

    Versowood valmistaa puhelin- ja sähköpylväiden lisäksi sahatavaraa ja sen erilaisia jatkojalosteita, höylättyjä, maalattuja, lujuuslajiteltuja ja kyllästettyjä tuotteita, liimapuutuotteita ja -rakenteita, puupakkauksia, puupellettejä sekä puusiltoja.

    Yritys työllistää kaikkiaan noin 900 henkilöä.

    Lisää aiheesta
    • Yrityskauppa nostaa Versowoodin pellettituotannon noin 100 000 tonniin vuodessa.

      Metsäteollisuus | Versowood ostaa Turengin pellettitehtaan – ”Näemme pelleteissä kasvupotentiaalia”

    • Versowood laskee kuusikuidun minimiläpimittaa seitsemästä senttimetristä kuuteen.

      Metsäteollisuus | Versowood liittyy kuitupuun läpimitan laskijoiden joukkoon

    • Versowoodin Otavan saha jalostaa kuusitukkeja sahatavaraksi 70 työntekijän voimin. Sahalinja perustuu pitkälti 1990-luvun tekniikkaan ja ratkaisuihin.

      Metsäteollisuus | Versowoodin Ville Kopra on kyllästynyt heittoihin puun matalasta jalostusarvosta – ”Sahatavara on monella tavalla pitkälle viety tuote”

      Tilaajalle
    • Versowoodin Otavan saha Mikkelissä sahaa pelkästään kuusta. Sen tuotannosta 90 prosenttia menee vientiin, kuten Kiinaan.

      Metsäteollisuus | Versowoodin liikevaihto laski alle puolen miljardin – huonon suhdanteen pelastus löytyi yllättävästä suunnasta

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa