• Versowood ostaa Turengin pellettitehtaan – ”Näemme pelleteissä kasvupotentiaalia”

    Tehtaan myynyt Vapo Terra keskittyy luvittamaan mailleen aurinko- ja tuulivoimapuistoja.
    Yrityskauppa nostaa Versowoodin pellettituotannon noin 100 000 tonniin vuodessa.
    Yrityskauppa nostaa Versowoodin pellettituotannon noin 100 000 tonniin vuodessa. Kuva: Petteri Kivimäki
    Metsä|Metsäteollisuus
    28.12.202315:26
    Sami Suojanen

    Valtionyhtiö Neovan tytäryhtiö Vapo Terra myy Turengin pellettitehtaan Versowoodille. Kaupan on määrä toteutua vuodenvaihteessa. Neova toimi Vapon nimellä toukokuuhun 2021 asti.

    Turengin pellettitehtaan kahdeksan työntekijää siirtyvät uuden omistajan palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Osapuolet eivät julkista kauppahintaa.

    Vapo Terra ja Versowood ovat alustavasti neuvotelleet myös kaupasta, jolla Vapo Terra myisi Vilppulan pellettitehtaan tuotantokoneet Versowoodille vuonna 2025, mikäli tehtaan raaka-aineen ja kuivausenergian saatavuus loppuisivat.

    Vapo Terran liiketoimintastrategian mukaan se keskittyy jatkossa entistä enemmän omistamiensa maa-alueiden arvon nostoon muun muassa luvittamalla maille aurinko- ja tuulivoimapuistoja.

    ”Nyt tehtävällä kaupalla vapautetaan pääomia tähän toimintaan”, Vapo Terran polttoaineliiketoiminnasta ja kiinteistökehityksestä vastaavan johtaja Pasi Koivisto yrityskauppaa koskevassa tiedotteessa.

    "Vahvistamme pellettiliiketoimintaamme. Turengin tehdas on ollut pitkään Riihimäen sahan purutoimitusten tärkeä asiakas. Tehdyllä kaupalla pellettituotantomme kasvaa lähes 100 000 tonniin. Näemme bioenergiassa ja erityisesti pelleteissä kasvupotentiaalia”, Versowood Oy:n toimitusjohtaja Ville Kopra sanoo.

    Versowood kertoo verkkosivuillaan yrityskauppaa edeltäväksi tuotantomääräksi noin 70 000 tonnia lämmityspellettiä vuodessa.

    Yhtiön Riihimäen saha tekee noin 300 000 kuutiota sahatavaraa vuodessa.

    Lisää aiheesta
    • Toimitusjohtaja Ville Kopran katse suuntautuu jo ensi kevääseen, mutta sitä ennen sahoilla voi olla edessään pitkä ja kylmä talvi.

      Metsäteollisuus | Versowood punnersi hyvän tuloksen, mutta sahayritysten talvesta voi tulla pitkä ja kylmä

      Tilaajalle
    • Versowood tekee noin puolet Suomen uusista kuormalavoista. Kuva yhtiön Riihimäen lavatehtaalta.

      Metsäteollisuus | Kuormalavojen kysyntä kertoo talouden suunnan – lähikuukaudet mennään alamäkeä

      Tilaajalle
    • Itsenäisistä sahayrityksistä eniten sahatavaraa Kiinaan vie Versowood.

      Metsäteollisuus | Sahatavaran luottosuunta yskii – monilla aloilla mietitään, onko Kiina-riippuvuus jo liian suurta

      Tilaajalle
    • Riihimäen Lidlin myymälä avattiin marraskuussa 2021.

      Rakentaminen | Yle: Lidl ja Versowood ajautuivat riitaan Riihimäellä tapahtuneen tonttikaupan takia – Lidl vaatii miljoonakorvauksia

    Artikkelin aiheet
    Versowood
    Vapo Terra
    Turengin pellettitehdas
    yrityskauppa
    bioenergia
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa