• Tässä rydössä ei hirvi etene, marjastajasta puhumattakaan – näin käy, kun suojeltuun kuusikkoon hyökkäävät kirjanpainaja, myrsky ja ely

    Edessämme oli lähes puoli vuosisataa sitten Pahkajärven räjäytysleirillä mieleen painunut mustavalkoinen maisema: juurineen kaatuneita järeitä kuusia, kuorensa pudottaneita katkenneita pökkelöitä ja vielä pystyssä nakottavia valtavia puita.
    Metsä|Metsänhoito
    6.6.202318:30
    Kolumni
    Kai Merivuori

    Tapasin taistelijaparini ensimmäistä kertaa 46 vuoteen. Päätettiin tehdä mettäkeikka, kun taistelijaparia huoletti aluetta kohdannut hyökkäys. Lähestyimme kohdetta metsäuralla, jonka varrella puski eri-ikäistä yhden puulajin leimikkoa ja jopa hoidettua sekametsää. Idylli loppui leikaten.

    Edessämme oli lähes puoli vuosisataa sitten Pahkajärven räjäytysleirillä mieleen painunut mustavalkoinen maisema: juurineen kaatuneita järeitä kuusia, kuorensa pudottaneita katkenneita pökkelöitä ja vielä pystyssä nakottavia valtavia puita.

    Taistelijaparini antoi tilannekatsauksen. Olimme metsänomistajan suojeluun myymällä alueella hämärän tai Pukkilan rajamailla. Suojeltuun kuusikkoon olivat hyökänneet inha kirjanpainaja, myrsky ja ely, joka määräsi pystyssä seisovat rungot katkottavaksi vaarallisina.

    Katkotut puut olivat sekamelskassa palauttamassa hiiltä ilmakehään. Siinä rydössä ei hirvi etene, marjastajasta puhumattakaan. Taistelijaparia kyrsi, kun painaja oli lentänyt naapureiden metsään kohteen appeen loputtua.

    Hallitusohjelmaa rustaavien poliitikkojen on syytä olla tarkkana, ettei monimuotoisuuden, ennallistamisen tai hiilen varastoinnin varjolla tehdä hakkuita rajoittavia päätöksiä, jotka uhkaavat metsien terveyttä ja lisäävät järeiden kuusikoiden tuhoja.

    Kanadan metsätuhot lienevät viime vuosikymmenten laajimpia. Vuoriniluri on nakerrellut etenkin Brittiläisessä Kolumbiassa. Otukset ovat kiintyneitä mäntyihin, mutta kuusikin kelpaa.

    Naaraat iskevät heinä–elokuussa ja koiraat seuraavat, kuten luonnonlaki on. Lauhat talvet ja kuivat kesät ovat olleet tuhoisia alueen metsille. Lähes 800 miljoonaa kuutiometriä puuta on pilaantunut. Sahattu tavara on sinistynyttä ja reikäistä, mutta rakentamiseen riittävän lujaa, ja Kanadan tarjonta kasvoikin 2010-luvulla. Nyt käsillä on tuotannon supistuminen.

    Eurooppalaisella kirjanpainajalla on kanadalaisserkun tapoja. Nautiskellaan kuoren alla, kunnes suvun jatkuminen on taattu. Keski-Euroopassa arvioidaan painajien pilanneen 400 miljoonaa kuutiometriä puuta. Latvia julisti hätätilan metsiinsä kirjanpainajan takia, ja hakkuut keskitetään iskemäalueille. Ruotsissa on ongelmaa pienemmässä mittakaavassa.

    Maailman metsätuhot kohdistuvat pääosin varttuneisiin metsiin. Ymmärtäähän sen. Ikää kun tulee, alkavat vaivat kiusata. Tavalla tai toisella täältä on lähdettävä. Mutta sahateollisuuden kannalta ja metsänomistajientulojen kannalta tilanne on hälyttävä.

    Hallitusohjelmaa rustaavien poliitikkojen on syytä olla tarkkana, ettei monimuotoisuuden, ennallistamisen tai hiilen varastoinnin varjolla tehdä hakkuita rajoittavia päätöksiä, jotka uhkaavat metsien terveyttä ja lisäävät järeiden kuusikoiden tuhoja. Ja teollisuuden on syytä huolehtia puut teitten varsilta ajoissa teriin ja patoihin.

    Kirjoittaja on sahateollisuuteen erikoistunut konsultti.
    Lisää aiheesta
    • Kuusia on kuollut pystyyn muun muassa Tahkon vieressä sijaitsevalla Huutavanholman luonnonsuojelualueella.

      Metsänhoito | Suojelualueiden hakkuista ei olisi mitään apua talousmetsien hyönteistuhoihin, sanoo tutkija – energiapuukasojen tuhoriski on tuntematon tekijä

    • Ilmaston lämpeneminen edistää vieraslajien asettumista uusille alueille. Seka­metsät ovat kestävämpiä tuhoja vastaan kuin yhden puulajin metsät.

      Metsänhoito | Viime vuonna tehtiin runsaasti uusia havaintoja vieraslajeista ‒ Metsillä ei ole vastustuskykyä uusia tuholaisia vastaan

      Tilaajalle
    • Myrsky katkoi ja kaatoi isoja puita Valkealan Kinansaaressa lähellä Repoveden kansallispuistoa kesällä 2007.

      Metsä | Pohjola Vakuutus varoittaa: Hyönteistuhot saatetaan rajata pois metsävakuutusten korvausten piiristä

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla