• Ravirata meni rikki ‒ Stora Enson puunkuljetuksesta aiheutui miljoonakorvaukset

    Kustannukset nousivat korkeiksi osin siksi, että harjoitusradan pintakerros koostuu kalliista luonnonhiekasta.
    Maaliskuinen ravirata ei kestänyt koneiden painoa. Kuvituskuva.
    Maaliskuinen ravirata ei kestänyt koneiden painoa. Kuvituskuva.  Kuva: Petteri Kivimäki
    Metsä|Puukauppa
    10.3.202615:19
    Taneli Laine

    Uppsalan käräjäoikeus on tuominnut metsäyhtiö Stora Enson noin 3,3 miljoonan Ruotsin kruunun vahingonkorvauksiin raviradan vaurioittamisesta.

    Ravivalmentaja Troels Andersenin harjoitusrata Tärnsjössä vaurioitui puutavaran kuljetuksen yhteydessä, kertoo Travronden.

    Kevättalvella 2024 Stora Enso oli tehnyt hakkuun Andersenin mailla ja puutavaraa oli kuljetettu harjoitusradan kautta. Travrondenin mukaan osapuolten välillä oli sovittu, että raskaita kuljetuksia saa tehdä vain maan ollessa riittävän routaantunut.

    Puita kuitenkin ajettiin radalla maaliskuun leudolla säällä, jolloin pehmeä maa oli herkkä vaurioille. Andersenin mukaan raskas liikenne rikkoi radan pintakerroksen, painoi sen rakennetta ja aiheutti veden kertymistä radalle.

    Stora Enso kiisti oikeudessa vastuunsa. Yhtiön mukaan pysyviä vahinkoja ei ollut syntynyt, eikä puutavaran kuljetus kuulunut sen vastuulla olleeseen puunkorjuuseen, vaan kuljetuksista vastasivat ulkopuoliset kuljetusyritykset.

    Oikeus kuitenkin katsoi, ettei Stora Enso ollut menetellyt riittävän huolellisesti. Yhtiö tuomittiin maksamaan noin 3,3 miljoonan Ruotsin kruunun vahingonkorvaukset sekä lisäksi lähes 800 000 kruunua oikeudenkäyntikuluja.

    ATL:n mukaan korjauskustannukset nousivat korkeiksi osin siksi, että radan pintakerros koostuu kalliista luonnonhiekasta.

    Oikeuden ratkaisu ei ole vielä lainvoimainen. Stora Ensolla on maaliskuun 18. päivään asti aikaa valittaa päätöksestä hovioikeuteen.

    Lisää aiheesta
    • Edessä on vielä monta vaihetta ja lipun lepatusta ennen kuin Hukkajoen tapahtumille saadaan piste.

      Ympäristö | Stora Ensoa kuulusteltiin raakkutuhon tutkinnassa

      Tilaajalle
    • Raakkujen pelastusoperaatio ja ylityspaikan kunnostaminen kesti kolme viikkoa.

      Ympäristö | Näin kävi Hukkajoen mutavellistä pelastetuille raakuille

      Tilaajalle
    • Metsä Board sulki viime vuonna Tampereen keskustassa toimineen Takon tehtaan.

      Metsäteollisuus | Kartonkiyhtiöt käyvät pudotuspeliä – isot tuottajat katsovat, kuinka pienten rahkeet kestävät

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Stora Enso
    vahingonkorvaukset
    raviurheilu
    oikeusprosessi
    Ruotsi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Puukaupan jumiutuminen huolettaa yrittäjiä – mistä hakattavaa löytyy riittävästi ensi vuoden ensimmäiselle puoliskolle.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäteollisuudella sumuinen markkina – myös Teboil-pakoitteet vaikeuttavat urakoitsijoiden toimintaa

  • Koneviesti | Puukaupan korkeasuhdanne vuonna 2021 näkyy kantorahatulojen ennakkotilastoissa

  • Koneviesti | Metsäalan tapahtuma Proforest järjestetään vapun jälkeen